Lähetin runokokoelmani kustantajille eli ei sovi kustannusohjelmaamme, vai soveltuisiko?

Lähetin noin kolme viikkoa sitten uuden runokokoelmani kustantajille. Pari vastaustakin on tullut. Se perinteinen "Ei sovellu kustannusohjelmaamme", mikä oikeasti tarkoittaa sitä, että pari sivua on pikaisesti lukaistu.

Mitään ruusuisia kuvitelmia ei minulla tietenkään ole. En ole enää nuori ja nätti. Runokirjoja julkaistaan vähän. Suomi ei ole oikein ole runouden kansa. Ainakaan nykyään. Sinänsä ironista, kun runot usein ovat lyhyitä, eivätkä ihmiset jaksa enää keskittyä tiiliskiviromaaneihin.

Olen varautunut julkaisemaan kirjani omakustanteena, mutta aina siitä tulisi parempi ja ammattimaisempi, kun oikea kustannustoimittaja sitä toimittaisi. Kustannustoimittajan palkkaamiseen kun minulla ei ole varaa.

Minun osaltani kaunokirjallisuuden kirjoittaminen kyllä sitten jää tähän, jos kustantamoa ei löydy. Siirryn sitten vaikka vanhan haaveeni, eli elokuvan käsikirjoittamisen pariin. Laululyriikkaakin voisi kokeilla. Pitäisi digitalisoitua Youtubeen, mutta en uskalla mennä sinne haukuttavaksi. Ihmiset ovat somessa julmia.

Ohessa katkelmia lähettämästäni kirjeestä kustantajille, jos joku kustantaja olisi vaikka jäänyt pois postituslistaltani. Henkilökohtaisimmat osuudet olen jättänyt tässä pois.

Arvoisa kustannustoimittaja,

Ohessa lyhyt elämäni ja runojeni tarina runokokoelmani saatteeksi, koska joudutte kahlaamaan tänäkin vuonna lukuisia ja lukuisia käsikirjoituksia ja saatekirjeitä.

Tänä yönä olen yksin -runokokoelmani on syntynyt noin viiden vuoden aikana. Alkunsa se sai jo vuonna 2017.

Kokoelmani esikuvina ovat olleet suomalaiset 1920-1940-lukujen runoilijat, vaikka kirjoitankin vapaassa mitassa. Runot kertovat niin kuolemasta, rakkaudesta kuin köyhyydestä ja historiasta. Runoni ovat toivottavasti yksinkertaisia vailla sanakikkailua olematta kuitenkaan vailla sisältöä.

Lähtöisin olen Korson lähiöistä, asuin Helsingin keskustassa kunnes tipahdin hyväpalkkaisesta työstä pois. Olen myös lähestynyt Jumalaa, joka näkyy tekstissä. Rosoisuudesta ei ole kuitenkaan tingitty. Kaikki runot eivät kerro minusta tai kokemastani vaan saattavat pohjata historiallisiinkin aiheisiin.

Mikäli kiinnostutte julkaisemaan runojani olen valmis myös itse markkinoimaan kirjaa. Minulla on someseuraajia eri kanavissa (Instagram, Twitter, Facebook, blogi). Kymmeniä tuhansia seuraajia ei ole, kuten sanoin, en ole nuori ja nätti.

Aikaisemmin olen julkaissut kaksi runokokoelmaa omakustanteena: Huone Veronassa ja Jäisen maan päiväkirja. Erään kustantamon kautta julkaisin viimeisimmän runokokoelmani Glamour kuolee. Voin lähettää nuo kirjat halutessa.

Blogini osoite: esapesonen.blogspot.com. Blogia olen kirjoittanut jo vuodesta 2006.

Kommentit

Suositut postaukset