Vaikka hiihtäjä Remi Lindholmin penis jäätyikin, olympialaisista jäi hyvä maku

Kun tätä kirjoittelen, niin Havis Amandaa ollaan jo varmaan taas turmelemassa. Suomi voitti olympiakullan jääkiekosta. 

Eikä siinä mitään, eihän se minulta ole pois. Vanhemmiten minusta on jopa saattanut kuoriutua jonkinlainen urheiluhullu. Arvokisoja katselen televisiosta, kuten olympialaisia tai jalkapallon MM-kisoja.

Mutta olympialaisista piti jotakin kirjoittaa. Mitä näistä nyt jäi käteen. Kiinalle ainakin runsaasti lajien suorituspaikkoja, joille ei kisojen jälkeen ole käyttöä. Ja ehkä olisi kannattanut jättämään ne freestylehyppyjen suorituspaikat rakentamatta keskelle teollisuusaluetta. Aika karun oloista.

Jos jätetään nyt uiguurit ja Kiinan keskushallinnon pakkomielteinen tarkkailu ja vahtaaminen koronatesteineen sivuun, niin kisat olivat ihan hyvät. Näin urheilullisesti katsoen.

Ikäviä sattumia oli. Esimerkiksi tämän Venäjän 15-vuotiaan taitoluistelijan tyly kohtelu valmentajien taholta. Tosin Itä-Euroopassa ei taideta tuntea lempeää valmentamista. Tulostakin sitten toisaalta tulee.

Mutta ehkä kannattaisi tehdä olympialaisista ihan aikuisten kisat, ettei televisiokameroiden edessä nöyryytettäisi sentään lapsia. Se ei oikein kuulu 2000-luvun kulttuuriin. 

Suomalaiset kyllä osoittivat, että pystyvät voittamaan, vaikka niitä tuttuja romahduksiakin riitti. Iivo Niskanen osoittaa aivan uudenlaista suomalaista urheilijatyyppiä. Iloista, rentoa mutta myös pärjäävää tyyppiä. 

Jääkiekon voitto suorastaan yllätti, vaikka asiantuntijoiden mukaan Venäjä pelasi hävyttömän huonosti. Ei Suomi toisaalta hävinnyt yhtään ottelua. 

Uutisena jäi taatusti eniten mieleen, anteeksi nyt vain vakavammat lukijani, artikkeli hiihtäjä Remi Lindholmin jäätyneestä peniksestä. Toivottavasti miehen varustus on nyt jo kunnossa.

Kommentit

Suositut postaukset