Euroviisuista tuli poliittinen pannukakku

 

Minähän olen muuten innokas Euroviisujen seuraaja. Tällä kertaa ne katsottiin täysin selvin päin. Ilman kaljan kaljaakaan, joten analysointikin sujuu helpommin. Jääkiekkoakaan kun en juuri koskaan katso televisiosta.

Euroviisut ei ole pelkkä laulukilpailu ja kilpailujen politisoituminen on nyt huipussaan. Kisat aloitettiin jo kiusallisen väkinäisesti sujuvalla John Lennon Give peace a change-laululla.

Joidenkin mielestä politisoitumisesta ei saisi valittaa, mutta valitettavasti se uhkaa jo kisojen uskottavuutta. Venäjä potkittiin pois koko kisoista ja vaikka se olisi kisoissa ollut, niin nolla pistettä olisi ollut varma sekä tuomareilta että kansalta. 

Kansa äänestää tunnetusti aina väärin ja pelkillä tunteilla. Sen jälkeen kun kansan äänillä on ratkaiseva vaikutus, olemme siinä tilanteessa, että kisat voittavat mikä milloinkin ongelmissa oleva kansa. Nyt se on tietenkin Ukraina.

Ukraina ottikin tilanteesta kaikki irti. Hetki oli jotenkin kiusallinen kun viihdekilpailun lavalla Eurooppaa käskytetään vapauttamaan Mariupol ja huudetaan Ukrainan taisteluhuutoa Slava Ukrainia. Minusta tällainen ei vain kuulu hyvän mielen viihdeohjelmaan, vaikka ukrainalaisten kärsimykset ymmärränkin.

Ukraina olisi varmasti ollut top 5:ssa ilman sotaakin, mutta ei heillä se paras biisi ollut. Jotain omituista räpin kaltaista höystettynä kylläkin onnistuneella kansanmusiikilla. Tämähän on ollut itäeurooppalaisten resepti jo jonkin aikaa. 

Kärkiviisikosta Ruotsi oli ylivoimaisesti paras. Britannian biisi ei minuun vaikuttanut. Kansa tosin nosti Moldovan suosta ylös, joten tunnustusta Euroopan kansoillekin. Euroviisuissa on ilmeisesti nykyään paljon keskinkertaisia television laulukilpailujen kiertäjiä. Ja se kyllä kuuluu, kun pääosin esiintyjät ja biisit juuri sitä mitä niissä television laulukilpailuissa on.

Kisojen parhaita esiintyjiä olivat hassua kyllä juontaja Laura Pausini että viime vuoden voittaja Måneskin. Juontajat tosin venyttivät aikaa välillä kiusallisen pitkään kehnoilla vitseillä. No. Se on ehdittävä vaihtamaan lavasteet ja laskea pisteet. Italialainen yleisö oli kyllä mahtava yhteislauluineen ja tasapuolisine kannustamisineen.

Suomi ei taaskaan pärjännyt, ei tosin jäänyt nollillekaan kuten Saksa tuntuu aina jäävän. Saksa ei tunnu koskaan sytyttävän kansaa eikä tuomareita, vaikka koko lystistä leijonanosan maksavatkin. 

Rasmus on vaan auttamatta jämähtänyt jonnekin 90-luvun ja 2000-luvun vaihteeseen. Kun yli 40-vuotias setämies Lauri Ylönen esiintyy ilman paitaa, ei sillä kansaa enää valloiteta. Vaikka tietysti pisteet, ettei Laurille ole tullut iskävatsaa. Ja Suomelle pääsy finaaliin on joka kerta jo pieni voitto.