Kirja-arvostelu: Puoli valtakuntaa - Kuninkaallisten puolisoiden historiaa: Prinsessasatuja ei ollut

 

Kuninkaallisten puolisoiden osa ei ollut ennen vanhaan helppo. Siinä missä nykyään he käyvät availemassa näyttelyitä niin ennen sai tosissaan taistella asemansa ja jopa henkensä puolesta. Prinsessasadut olivat kaukana todellisuudesta. 

Prinsessa oli todellisuudessa ulkopoliittinen kauppatavara, jolta edellytettiin vain neitsyyttä ja nöyrää mieltä ennen avioliittoa. Kauneus oli plussaa. Erot olivat lähes mahdottomia muuta kuin kuoleman kautta, joten yhdessä oli oltava loppuun asti. Ja jos eron saikin, niin silloin mies haluasi päästä eroon ja jättää heitteille huonossa tapauksessa.

Kaikki kuningattareksi päässeet eivät toki alistuneet vain synnytyskoneeksi, kuten esimerkiksi tiedämme Katariina Suuresta, joka kaappasi mieheltään vallan. Monella saattoi olla paljonkin valtaa, jos mies sattui olemaan nahjus ja sairas, kuten sisäsiittoisissa kuningassuvuissa saattoi usein käydä.

Prinsessa Dianaa pidetään nykyään kaltoinkohdeltuna, mutta ennen vanhaan ei-toivottu morsian saattoi menettää päänsä tai tulla lähetyksi loppuiäkseen luostariin. Parhaimmassa tapauksessa odottamassa oli ilkeä anoppi tai vallanhaluinen äitipuoli. 

Koko ajan paineena niskassa miespuolisten kruununperijöiden synnyttäminen. Jos niitä ei tullut oli kusessa, mutta toisaalta jatkuva synnyttäminen saattoi viedä terveyden ja hengenkin.

Rakkaudesta kuninkaallisten avioliitoissa oli harvoin kyse. Parhaassa tapauksessa pari saattoi kiintyä toisiinsa, mutta aniharvoin he olivat rakastuneita, joskus jopa inhosivat toisiaan. Ongelmana olivat lähes aina lukuisat rakastajattaret. 

Siinä missä kuningattarelta edellytettiin usein uskollisuutta, niin kuninkaalta ei tietenkään. Tosin rakastajia osa kuningattaristakin piti hoidettuaan synnytysvelvollisuudet. Joskus jopa synnytti rakastajillekin lapsia.

Joitakin prinssipuolisoitakin kirjasta löytyy. Ei prinssienkään rooli ole ollut helppo kuningattarien rinnalla, joskin heillä useammin oli kulisseissa valtaa. Joskin kuningattaret ovat olleet enemmän kiintyneitä puolisoonsa, kuten tiedämme esimerkiksi kuningatar Viktoriasta ja Elisabetista. Tietysti monen miehen luonnolle käy olla aina vaimon varjossa.

Satu Jaatisen kirjoittama teos on sujuvaa ja mielenkiintoista tekstiä. Käsittelyssä olevat kuninkaalliset ovat riittävän tunnettuja, jotta kiinnostus säilyy. Itselleni moni tarinoista oli entuudestaan tuttuja, sillä kuninkaallisten historia kiinnostaa, vaikkakaan ei nykypäivän kuninkaalliset.

Kommentit

  1. Your post was excellent! I truly enjoyed it. Looking forward to reading more of your work.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset