Kirja-arvostelu: Soren Kierkegaard - Viettelijän päiväkirja: Filosofinen viettelijä iskee silmänsä nuoreen tyttöön

Ehkä filosofina parhaiten tunnetun Soren Kierkegaardin romaania Viettelijän päiväkirja on nykyihmisen näkökulmasta kiusallistakin lukea. 

Aikuinen mies stalkkaa ja metsästää 17-vuotiasta tyttöä. Joskin ilman seksuaalisia motiiveja, mutta sikanahan miestä nykyään pidettäisiin, kun moraalisäännöstö on erilainen. 

Toisaalta mitään Lolita-tarinaa tästä kirjasta on turha etsiä. Seksiä on yhtä paljon kuin Jane Austenin kirjoissa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun alkupuoliskolle, jolloin 17-vuotias oli jo puolimatkalla naimisiin ja häntä pidettiin aikuisena. 

Kirjan on suomentanut itse V.A.Koskenniemi jo vuonna 1907. Se ei kuitenkaan näy tekstin kömpelyytenä. Kierkegaardin käyttämä on toki vanhahtavaa kohteliaisuuksien täyttämää kieltä, mutta se toimii yhä. Filosofin kirjoittamaksi kirja on yllättävänkin helppotajuinen.

Siihen tarinaan sitten. Piintynyt viettelijä Johannes iskee silmänsä nuoreen Cordeliaan ja ryhtyy sitten stalkkaamaan tätä yrittäen päästä viettelemään, vaan sitten lopulta purkaakseen kihlauksen. Siinä hän onnistuukin viekkaana pirulaisena, mutta Johannes ei ole varsinaisesti mikään lihan iloja tavoitteleva Casanova vaan pikemminkin jonkinlainen filosofinen Don Juan.

Johannes kertoo olevansa esteettinen viettelijä, joka haluaa nostaa rakkauden avulla viettelynsä kohteet uudelle tasolle henkisyydessään. Miestä innostaa itse viettelyn prosessi, kun saa turmeltumattoman sielun hetkeksi itselleen ja voi sen sitten antaa jatkaa kasvuaan. 

Kierkegaard pohtii laajasti rakkauden olemusta tässä kirjassaan ja ne ovatkin parasta antia. Joskin se on välillä niin moniulotteista Kierkegaardin mittakaavassa, etten ole koskaan tullut moisia ajatelluksi. 

Hieman vallankumouksellisesti ajalleen Kierkegaard piti muuten avioliittoa tylsänä, varmana keinona tuhota rakkauden taika.

Nykypäivän malttamattoman ihmisen on vaikea enää ymmärtää, miten joku jaksaa piirittää toista enää kuukausitolkulla. Nykyään kun hypätään sänkyyn jo varsin nopeasti, vailla tietoakaan toisen ihmisen sielusta. Miestenkin kaunopuheisuus naista iskiessä on mennyttä kansanperinnettä.

Kommentit

Suositut postaukset