Näytönvaloa iltanuotiolla

Samaan aikaan kun täällä Vantaalla vietettiin kesän viimeisiä isompia rokkijuhlia Ankkarockissa, tietokoneharrastajat kokoontuivat Helsinkiin Assembly -tapahtumaan. Minusta tapahtuman idea on varsin mielenkiintoinen. Ihmiset kokoontuvat yhteen tietokoneidensa kanssa. Kommunikoivatkohan osallistujat vieressä istuvalle mesen kautta? Niin tai näin, vaikka osa ihmisistä naureskelee nörteille, niin siellä sitä tulevaisuuden rahamiehiä kasvatetaan.

Jostain luin, että ihmiset rakastuvatkin nykyään tietokoneihinsa. Puhuvat niille ja suuttuvat, kun ne eivät toimi. Enpä oikein tiedä, onko tuo ihan totta. Kannettavia ihmiset tuntuvat raahaavan mukanaan kaikkialle. Itse keksisin puistossa muutakin kivaa tarkkailtavaa, kun näpytellä kannettavaa. Työmatkoistakin on mennyt se vähäinenkin rentoutumisen mahdollisuus, kun oletetaan, että kyllähän sillä on siellä kannettava mukana. Verkkomaailma on kyllä mielenkiintoinen, mutta on siitä hyvä olla välillä erossakin.

Tekniikan rooli ihmisten elämässä muuttuu vuosikymmenten saatossa. 20-30-luvulla tekniikkaa ihannoitiin ja sen luultiin ratkaisevan kaikki ongelmat. 60-luvulla alettiin sitten jo ajatella, että tekniikka kaappaa vallan ihmisiltä. Tästä esimerkkinä Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan Hal-tietokone. 60-luku taisi ollakin tekniikkauskon huipentuma kuuretkineen yms. Silti vieläkään emme lennä ilmassa ja viesti telepaattisesti niin kuin ennen kuviteltiin. Mutta eipä kukaan tosissaan uskonut edes 20 vuotta sitten tekstiviesteihin tai netin voittokulkuukaan. Kehitys on nopeaa, mutta käsitettävissä. Itse kuulun kai siihen viimeiseen sukupolveen, joka ei täysin kasvanut vielä kiinni tietokoneeseen.

Tekniikan kehitystyö on sen verran monimutkaista, että sen tekoon on syntynyt pieni samaa kieltä puhuva teknokraatti-eliitti. Sama kehityskulku on kaikessa tieteellisessä kehityksessä. Tavallisen ihmisen on mahdotonta ymmärtää kaikkea samalla tavalla kuin vaikka 60 vuotta sitten. Bill Gatesista ja muista tietotekniikkamoguleista on tehty jollain tapaa roistoja, vaikka mehän tekniikkaa käytämme. Tosin pakostakin. On vaikea löytää enää paikkaa, missä täysin ilman tekniikkaa pärjäisi. Osaisimmeko enää elääkään ilman kaikkia pikku vempaimiamme. Tai haluaisimmeko? Itse en taitaisi olla siihen täysin valmis. Jos jokin on aikamme ilmiöitä, on se viihdeteknologia. Meidät ns. viihdytetään tylsistyneiksi. Jos Rooman valtakunnassa kansaa pidettiin tyytyväisinä sirkushuvien verellä, niin meitä kai sitten tosi-tv:n toisten elämien tirkistelyllä.

Saa nähdä miten meissä ihmisissä korvataan tulevaisuudessa elimiä tekniikalla. Sitähän tehdään jo nyt. Tuleekohan meistä satojen vuosien päästä vähän niin kuin Star Trek-elokuvien Borgeja. Puoliksi elollisia, puoliksi koneita. No, tunteita ei ainakaan voi korvata tietotekniikalla. Niin kauan kuin tunnemme, pysymme ihmisinä.

Itse kuulun siihen miessukukunnan vähemmistöön, joka ei ole tekniikasta niin hirveän kiinnostunut. Toki pidän tekniikan elämää helpottavasta vaikutuksesta. Toisaalta se taas kahlitsee, varsinkin työelämässä pitäisi aina olla nopea vastaamaan sähköposteihin yms. Toisaalta sitä huomaa tarpeettoman usein tarkkailevansa sähköpostiaan ja kännykkäänsä. Jonkinlaista addiktiota sekin. Sellaista ylitehokkuutta, jota kukaan ei edes odottanut saavansa hitaampien viestintävälineiden aikana. Jos kännykkää ei olisi, niin vähän eksyksissä sitä kai olisi.  Kirjoituskoneita ei toisaalta ole hirveä ikävä. Itä-Saksalaisella Erika-kirjoituskoneellani kun kaikki piti todella ajatella loppuun asti, ennen kuin viitsi alkaa kirjoittamaan. Toisaalta saattaisi olla ihan hyvä joskus ajatella enemmän näin tietokone-aikanakin. Ehkä sen olemme kadottaneet. Ajattelemiseen käytetyn ajan.

Sähköposti on hieno keksintö, mutta tulevaisuuden historioitsijat eivät varmaan ole samaa mieltä. Sähköpostit kun eivät säily, toisin kuin kirjeet. Osaisikohan sitä enää tavallista kirjettä kirjoittaakaan? Mutta onhan vaikka käsin kirjoitettu rakkauskirje aina romanttisempi kuin sähköposti, jonka voi kopioida vaikka kymmenille. Don Juanien elämää sähköposti on saattanut siis helpottaakin...