Kun poliitikoista tuli berlusconeja ja nuoria, kauniita naisia

Kukas se siinä. Suomen ystävä Berlusconi. Italian "kuningas", herra ja hidalgo itse.

Sen jälkeen kun media sai täyden ilmaisunvapauden, on poliitikoista ja valtaapitävistä tullut yhä huvittavampia. Tämä vain demokraattisissa maissa, joihin Italiankin voi vielä lukea kuuluvan. Tilanne ei olisi niin paha, ellei Berlusconillakin olisi maassaan tavattomasti valtaa. Siksi hän uskaltaakin käyttäytyä niin kuin käyttäytyy.

Berlusconin tempaukset liittyvät usein naisiin, jotka tuntuvat olevan miespoliitikkojen komapastuskiviä maassa kuin maassa. Berlusconin heikkous ovat nuoret kauniit naiset, joilla hän on miehittänyt lähipiirinsä. Berlusconi ei edes naisseikkailujaan joudu selittelemään omilleen kuten vaikkapa Suomessa joudutaan.

Suomessa ministeritason ihmiset eivät joudu eroamaan kulu- tai vaalirahoitusskandaalien takia, vaan niinkin typerän syyn kuin tekstiviestien. Mitä tapahtuisi, jos Matti Vanhasen kesäasunnolla hyppelehtisivät puolipukeiset nuoret naiset porealtaassa. Ja armeijan kopterit lentäisivät naiset sinne. En uskalla edes ajatella.

Italia on sovinistien ja machojen maa, joten Berlusconin suosio on taattu tietyissä piireissä. En haluaisi verrata Berlusconia fasistiseen johtajaan Mussoliniin, koska fasisti Berlusconi tiettävästi ei sentään ole. Mutta tietty mahtipontisuus on hänellä sama, jopa osin ilmeineen.

Diktaattorit ovat poliitikoista koomisimpia, elleivät olisi kansalleen niin vaarallisia. Mutta ei sivistysvaltiossa asuva ihminen voi muuta kuin nauraa, kun kuollutta Pohjois-Korean johtajaa itketään kansan keskuudessa pelosta tai Uzbekistanin johtajan auringonsuuntaan kääntyvää kultaista patsasta.

Mutta jos Berlusconin maailmassa naiset ovat vain nuoria ja kauniita naisia, niin katsokaapa vaikka suomalaisia naiseurovaaliehdokkaita, lähes kaikki eduskuntapuolueiden naiset ovat nuoria, nuorehkoja ja kauniita, jopa "naistenpuolue" Vihreissä.

Eräällä naisdemariehdokkaalla on vaalimainoksessaan silmiinpistävän antelias rintavako, jota asennolla vielä korostetaan ja eivät muutkaan nuoret naiset mainoskuvissaan teltoissa poseeraa.

Nämä naiset saavat äänensä kertomalla Anna- ja Me Naiset -lehdessä kaikesta muusta kuin poliittisista ambitioistaan. Tosin yhtään vakavasti otettavaa alle 40-vuotiasta valtakunnan tason miespoliitikkoakaan ei tule pikakelauksella mieleen. Hekin yrittävät myydä itsensä viihdelehdistölle, mutta heidän uutisarvonsa on heikompi.

Vaikka asiapolitikoinnin aika on ohi tai se ei ainakaan koko kansaa kiinnosta, niin on politiikasta kieltämättä tullut viihdyttävämpää sen jälkeen, kun poliitikkojen kunnia halutaan viedä säännöllisin väliajoin.

Tavallinen ihminen tuntee, etteivät hänen kommelluksensa niin ainutlaatuisia ole, kun niitä tekee valtaapitäväkin. Mutta miten onnistuu itsensä äänestäminen muilta kuin kuntavaaleissa ehdokkailla olevilta?

Silloin kun poliitikot olivat kaukaisia ja etäisiä, ihmisillä oli tuntu, että poliitikot oikeasti voisivat muuttaakin jotain. Muutenkin kuin jo kerran puhutuilla suurilla puheilla kuten Barack Obama. Heitä ei ollut arkipäiväistetty, heillä oli jotain sellaista, mitä meillä muilla ei ollut.

PS. Turvallista matkaa vain nuoret. Olen yhä vakuuttuneempi, ettei ajokortin saamisen perusteena voisi olla vain ikä. Jonkinlaiset psykologiset kypsyystestit eivät tekisi pahaa. On varsin turhaa, kun kuukausittain kuolee useampi nuori täysin turhiin tolkuttomasta nopeudesta johtuviin ulosajoihin.

Tämän viikon suurin kohu taisi olla Salkkareiden päätösjakso. 70-lukulaiset moraalinvartijat heräsivät jälleen koloistaan vaatimaan varoitustarroja, kun hääseurue räjäytettiin ilmaan. Kenenkään ei ole edelleenkään pakko katsoa mitään, tosin aika epätoivoiselta huomion haulta kauden päätteksi tuo temppu tuntui.

Perustin englanninkielisen blogin, jossa kirjoitan Suomesta ja suomalaisuudesta. En ole kyseisen kielen "maisteri", joten ilmaisuskaala ei välttämättä ole yhtä laaja kuin kotimaisella kielellä. Sisäinen pakko vain tälläisen blogin perustamiseen syntyi.