Lööpit, lööpit!


Tässä yhtenä minuuttina tuli mieleen, että kuinka monta lööppiä sitä ihminen kykenee muistamaan ja kuinka kauan.


Tapanani on joka päivä töihin mennessä ohittaa R-kioski lukeakseni päivän lööpit ikkunasta. Olen huomannut, että moni muu kanssasisar  tai -veli toimii samoin. Harvemmin kyllä ostan päivän iltapäivälehtiä, en ainakaan lööppien perusteella, ellei sitten tarjolla ole megaluokan uutista.



Useimmiten lööpeissä on tehty pahaa. Joku julkkis on riehunut kännipäissään tai ilkeät päättäjät ovat olleet taas pahoja tekemässä. Mutta kertakäyttökamaa lööpit ovat silti. On kiehtovaa, miten meitä ihmisiä kiinnostaa lööpit, kun useimmiten emme seuraavana päivänä edes muista niitä lööppejä.



Parhaimmillaan lööpit ovat mitä loistavampaa ideointia ja huonoimpina hetkinään ihmisten huijaamista parhaimmasta päästä. Sillä silloin kun ei ole oikeasti mitään kohahduttavaa kerrottavaa, otetaan se yksi ainoa kiihdyttävämpi toteamus lööppiin.



Poliitikot ja muut vallanpitäjät pelkäävät lööppeihin joutumista yli kaiken. Ja vääryttä kokeneet uhkailevatkin sujuvasti tätä nykyä soitolla Iltasanomiin tai Iltalehteen. Monesti ennen kuin ovat keskustelleet väärintekijän kanssa. Mutta nopeasti lööppikohut menevät ohi. Sitkeimmätkin, kuten Ike Kanervan tekstiviestiseikkailut tai Audimiehen lausunnot kestävät lööpeissä vain viikkoja muutamia.



Mutta ajatelkaa, jos lööpit kertoisivat iloisista asioista.


Tänään syntyi Suomeen 150 vauvaa! Rakastuneita pareja Senaatintori täynnä, mitä tekee Helsinki?


Niin mutta maailma on kylmä renkipojalle. Niin sen toteaa myös Severi Suhonen. Tulisipa minustakin vanhana tuollainen leppoisa savolaisukko. Vaikka Esa Pakarinen ei sitä kuulemma oikeassa elämässä ollut.


---------------------------------------------------------------------------------






---------------------------------------------------------------------------------


Mutta kylmässä maailmassa tyhmyydestä sakotetaan hyväuskoisia. Soneralta minulle kaupattiin laajakaistan lisäksi langaton mokkula vai mikä helvetti se nyt onkaan. Eli minulla on kaksi nettiliittymää Soneralta. Nyt kun soitin sulkeakseni laajakaistan, niin sanottiin, että tämä on määräaikainen sopimus, sitä ei voi lopettaa kuin vasta vuoden päästä. Hulluinta on, ettei se laajakaista edes toimi kunnolla. Nyt maksan siis 30 euroa kuussa täysin tyhjästä vuoden ajan. Yrittivät myydä minulle vielä uutta modeemia, ilmaiseksi se olisi pitänyt saada. Periaatteestakaan en sitä laajakaistaa käytä.


Mieleen tuli väistämättä se mainos: Pojat, pojat, ei se aina vaihtamalla parane.

Kommentit

Suositut postaukset