Ratin takana vuoden hän

Sain ajokortin suurinpiirtein noin vuosi sitten. Alun hikisten hetkien jälkeen autoilusta on tullut normaalia rutiinia. Ehkä liiankin. Auto on kuin lempifarkut, niitä käyttää, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi tarjolla.



Minusta ei ole silti tullut automiestä. Sain kortin ihan liian vanhana, että minua koskaan hyväksyttäisiin renkaanpotkijoiden aatelistoon. Pysyn yhtä syrjäytettynä autohommista kuin naiset. En tosin siihen porukkaan kaipaakaan, sillä en yksinkertaisesti tiedä autoista tarpeeksi. Hyvä kun osan laittaa pissapoikaan pesunestettä.

Olen myös autojen suhteen uskollista sorttia. En ole ajanut VW Poloni lisäksi kuin yhden syrjähypyn verran pakua muuttaessani kesällä. Minulla ei ole edes sitä viettiä, että kun näkee hienon auton jossain parkissa, että minun täytyisi mennä ihastelemaan tuota kaunotarta lähempää. Silmääni miellyttävät enemmän naiset, vaikka en naisia audimiehen tavoin autoihin vertaakaan.

Kännissäkään ei ole ollut hinkua rattiin. Ja kaupungissa kännissä huristelu ei toimivien joukkoliikenneyhteyksien takia ole tarpeenkaan. Kännykkään en puhu ajaessa ja pääosin noudatan liikennesääntöjäkin. Raivoihini minut saa silti helposti liikenteessä, sillä omantienkulkijoita liikenteestä löytyy aivan liikaa.Yllättävän hyvin olen pärjännyt siihenkin suhteutettuna, että aniharvoin olen ratissa virkeänä vaan enemmän tai vähemmän väsyneenä.

Totta on, että välillä olen miettinyt, tarvitsenko autoa mihinkään. Pääosin en tarvitsekaan, mutta elämä on helpottunut huomattavasti. Heinävedellekin voi lähteä ex tempore, eikä tarvitse kärvistellä tupakin tuskassa täytinäisissä busseissa. Puhumattakaan juttukeikkojen nopeampi hoito töissä. Minä kun en kykene keskittymään joukkoliikennevälineissä minkäänlaiseen työntekoonkaan niin kuin jotkut.

Mutta en kyllä tunne syyllisyyttä autoilusta, vaikka nykyisin kai pitäisi. Sinänsä kun en täysin turhia ajeluita juuri ajele.

Tässä autobiisiä. Transit mies.

--------------------------------------------------------------------------------

Luettua: Guy de Maupassant: Alaston ihminen. Tämän novellikokoelmahelmen löysin taas Pepe´s Specialista. Painos on vuodelta 1945, mutta Maupassant ei vanhene koskaan. Kokoelma on kokoelma toinen toistaan onnettomampia rakkaustarinoita, mutta hyvin kirjoitettua sellaisia. Näissä novelleissa käytetään sumeilematta hyväksi ja tullaan hyväksikäytetyiksi. Mutta Maupassant on pateettisuudessaankin hienovarainen realisti ja ansaitsisi suuremman paikan kirjallisuuden historiassa, minkä on saanut. 

----------------------------------------------------------------------------------

Kyllä muuten on vaikeaa pankin vaihto. Kun vaihdoin Sampo-pankista Osuuspankkiin ei suoraveloitussopimuksia siirretty toiselle pankille kuin vasta viikkojen viiveellä. Nyt laskuja on tipahdellut pitkin kuukautta. Pelastuksena on sentään veronpalautukset.



Pohdinkin, että asiakkuuden irtisanominen on tätä nykyä vaikeampaa kuin avioero. Ja hylätty osapuoli katkerampi. Asiakas on tärkeä niin kauan kun häneltä virtaa rahaa, eikä vaihda asiakkuuttaan. Olen myös pohtinut, että yrityksissä täytyy olla jokin hölmöysrekisteri puhelinmyyjien vipuun menevien lisäksi. Tätä tyyppiä voi kiusata, mutta tuon jätämme rauhaan, kun se oli jo asiakkaanamme niin hankala.

------------------------------------------------------------------------------------

Tänään kävimme äidin ja siskon kanssa katsomassa isoäitiä vanhainkodissa. Dementiasta kärsivä isoäitini ei nimeäni kahta minuuttia kauemmin muistanut, mutta on harvinaisen hyväntuulinen. Dementikot kun voivat olla aggressiivisiakin. Ilmiselvästi isoäitini on hoitajien suosikki.