Ajatuksia islamista


Ennen joulunpyhiä kävin haastattelemassa työpaikan henkilöstölehteen erästä Suomen islamilaisen yhdyskunnan nokkamiehistä. Kokemus oli kasvattava. Islamista uskontona kirjoitetaan paljon, eritoten sen joistakin piirteistä, kuten huntupakosta yms. Mutta harvemmin islamin arvoista ja ajatusmaailmasta sen syvemmin.


Myönnän rehellisesti, että oma suhtautumiseni on ollut islamiin varauksellinen. Johtuen naisten heikosta asemasta islamilaisissa maissa ja tästä Muhammed-pilapiirros -jupakasta. Maallistuneissa länsimaissa on vaikea ymmärtää uskontoon liittyvän pilanteon vaikutusta joidenkin uskoon. Niin Jumalaa kuin Jeesusta pilkataan valtakulttuurissa länsimaissa varsin avoimesti.


Sinänsä haastattelun perusteella islamilaiset arvot ovat paljolti samankaltaisia kuin kristinuskossa. Rehellisyys, armeliaisuus ja ahkeruus ovat muun muassa islamilaisia arvoja. Enemmän islam sitten poikkeaakin tavassa harjoittaa uskontoa. Rukoillaan enemmän ja ei kuljeta puolialasti kesäisin.


Mutta islamilaisessa maailmassa on aivan samalla tavalla maallistuneita kuin länsimaissakin. Kuvan islamilaisesta maailmasta ovat luoneet meille pitkälti suuret ylikansalliset mediayhtiöt. Kun islamista kerrotaan usein on kyseessä joko sota, terrori-isku tai muu väkivalta.


Olisi silmien sulkemista väittää, etteikö näitä asioita tapahtuisi islamilaisessa maailmassa, mutta meille annetaan harvoin esimerkkejä tavallisesta islamilaisesta arjesta. Jos näytettäisiin, olisi länsimaalaistenkin helpompi luoda aitoa kuvaa islamista itselleen.


Suhtautumista islamiin taitaa värittää vieläkin yhteiset nokkapokat ristiretkiaikoina. Amerikassa puoliavoimesti Irakiin lähtiessä melkein ristiretkestä puhuttiinkin, vaikka Jumala olikin vaihtunut öljyyn.


Suomessa asuvat muslimit lienevät pääosin varsin rauhallista väkeä ja uskoisin myös että maallistuneita verrattuina uskonveljiinsä muualla maailmassa. Radikaaleimmat taitavat löytyä melkein suomalaisista käännynnäisistä. On vaikea kuvitella, että Suomen muslimit jotenkin yllättäen radikalisoituisivat muutamaa julkisuuden kipeää abdullah tammea lukuunottamatta.


---------------------------------------------


Kirjani tuli painosta. Onneksi. Jännitys kävi jo sietämättömäksi. Pääosin olen kirjaan tyytyväinen. Nyt odotellaan sitten muiden tuomioita. Hiljaisuus on kuitenkin se pahin vaihtoehto. Muutamaan kokoelmani runoon voi muuten nyt tutustua etukäteen google-kirjoissa.


----------------------------------------------


Katsoitteko televisiosta Martinan ja Eskon Vauvakuumetta -tosi-tv-sarjaa? Minusta ohjelma oli ensimmäisen jakson perusteella luokattoman huono ja suorastaan tylsä. Jokainen tajuaa, ettei heillä ole varaa ajella limusiineilla vaan tuotantoyhtiön pussista se oli tilattu.


-------------------------------------------------


Valelääkäri kärähti Karkkilassa. Onkohan mies ollut parempi kuin oikeat lääkärit, kun oli kärähtänyt useamman vuoden jälkeen. Sairaalasarjoja ja lääkärikirjoja lukemalla voi päästä pitkälle elämässään. Nyt taisi löytyä ratkaisu myös lääkäripulaan.


Mitä keksittäisiin seuraavaksi.


Valeopettajia?

Kommentit

Suositut postaukset