Maksaisitko työhaastattelusta?


Suomalainen yhteiskunta alkaa väistämättä lähetä loppuaan. Lapin Kansa uutisoi, että erääseen työpaikkaan oli jo maksettava päästäkseen työhaastatteluun. Työnvälittäjäfirma olisi pyytänyt työnhakijalta 300 euroa psykogisesta profiloinnista.


Menneet ovat ne ajat, kun työnantajat itse halusivat testata työntekijänsä. Jos itse omistaisin firman, en kyllä ikinä ulkoistaisi työnhakua. Kyllä haluaisin ihan itse valita työntekijäni. Nykypäivänä ei härskiydellä ole rajoja, mitä tahansa voi myydä, kun vain riittää itseluottamusta. Pitäisi kai itsekin opetella tuo taito.


Mutta enemmän tai vähemmän epätoivoisia ihmisiä rahastetaan muutenkin surutta. Yliopistoon on vaikea päästä suosituimpiin tiedekuntiin ilman preppauskursseja. Tämä pitänee vähemmän lahjakkaat köyhien kakarat pois "rahatiedekunnista". Samoin pitää kaikesta muustakin maksaa. Oikeastaan mikään muu kuin kirjojen lainaaminen kirjastoista ei ole enää ilmaista. Rahastus on sumeilematonta, varsinkin silloin kuin kyse on ihmisten unelmista ja elämässä eteenpäin menosta.


Meidän, joita ei headhuntata työpaikkoihin, on piakkoin hakeuduttava työnhakuvalmennuskursseille. Eli kuinka annan itsestäni edullisen kuvan ja valehtelen parhaiten. Ja se on toden totta annettavakin, sillä työhaastatteluihinkin on vaikea päästä, vaikka olisi jo uraa takana. Puhumattakaan vasta työelämään tulijoilla, kuten opiskeijoilla. Työvoimatoimiston nöyryytyskursseista pitkäaikaistyöttömille ei kannata edes puhua. Ne sentään ovat ilmaisia korvausta vastaan. Eivät tosin veronmaksajille, kuten olemme saaneet TE-keskusten holtitonta rahan käyttöä seurata.


Vanha vinkki, ole vain oma itsesi, ei taitaisi voida enää olla kauempana todellisuudesta kun haetaan töitä. Tai voithan tietysti olla, mutta valmistaudu kuulemaan, että et ole sellainen tyyppi, jota me etsimme.


Odotan sitä päivää, kun palkansaaja maksaa jo työnteostaan. En ylläty enää mistään. Työntekijöitä kun voi laskusuhdanteessa kohdella enemmän tai vähemmän kuin jalkarättiä. En jaksa uskoa, että meno muuttuu noususuhdanteessakaan.


Toinen mielenkiintoinen uutinen tuli Keskisuomalaisesta. Nyt on nimittäin perustettu vain naisille tarkoitettu autokoulu. No, yrityksillä on tietty oikeus valkita asiakkaansa, mutta tuonhan voisi käsittää melkein syrjinnäksi miehiä kohtaan. Mutta ymmärrän hyvin, veikkaan, että moni arempi mieskin ilmoittautuisi tuonne naisten autokouluun. Ei kaikki miehet ole rasvanhajuisia autonrassaajia ja itse itsevarmuuksia liikenteessä. Paitsi tietenkin kortin saatuaan.


------------------------


Kävin ottamassa minäkin sikainfluenssarokotuksen. Vielä ei ole kuume noussut tai taju lähtenyt, vaikka rokotuksen vaarallisuudesta pahimman hysterian aikana nettikeskusteluissa varoiteltiinkin.

Kommentit

Suositut postaukset