Runokirjani ilmestyi: Huone Veronassa



(Kansi on valkoinen, joten se ei oikein erotu valkoisesta pohjasta)


Ennen joulua sain valmiiksi ensimmäisen runokokoelmani. Se on omakustanne ja nimeltään Huone Veronassa. Nimen perusteella voisi luulla, että se on täynnä toinen toistaan kauniimpia rakkausrunoja. Niitäkin löytyy, mutta enimmäkseen kokoelmasta löytyy rujohkoja, mutta myös kauniita runoja. Aihepiiri on laaja, mutta selkeimpinä erottunevat yksinäisyys ja ulkopuolisuus, mutta myös ilo, antaumus ja epäilys.


Nyt pitäisi kai keksiä hieno myyntipuhe, millä erottuisin ylenkatsottujen omakustantajien massasta. Mutta en sellaista halua. Uskon, että kirjallani on mahdollisuus löytää lukijansa. Ilman nykytekniikkaa (internetiä) kirjan markkinointi olisikin aika mahdotonta. Sillä kirjakauppoihin eivät hevillä taida päästä edes pienkustantajien kirjailijat.


Joku tuomitsee minunkin omakustanteeni sitä lukematta keskeneräiseksi raakileeksi (kuten kaikki omakustanteet) hyvää kirjaa kun ei voi tulla kuin muutamasta suuresta kustantamosta. En edes hae mitään hersyvää runomittaa tai teennäistä sanojen sijoittelua. Kirjani on minun ääneni. Ja toivottavasti vielä monen muun.


Jos rehellinen olen, kirjani on viidentoista vuoden tulos. Kirjaa olen miettinyt jo kauan, mutta nyt vihdoin sain valmista, niin valmista kuin runo voi koskaan edes olla.


Mistä kirjan voi ostaa?. Tästä kirjan omille sivuille.


------------------------------------------


Muita aiheita: Hieman kummastuttaa lukea kolumneja Sellon Prisman murhista lehdistä. (Nais)toimittajien mielestä syynä on suomalainen väkivaltakulttuuri (siis suomalaiset miehet). Onko moni toimittajista tutustunut Kosovon perheväkivalta- ja henkirikostilastoihin? Maassa on sentään hiljattain loppunut sisällissota.


Tuomitseeko kukaan kaikkia naisia tappajahoitajien tekemistä murhista tai 90-luvulla naisen tekemistä ampumaratamurhista? Olisikohan jossain Euroopassa maa meille miehille, jossa meitä ei tuomittaisi ja syyllistettäisi sukupuolemme perusteella kaikesta pahasta, mitä maan päällä tapahtuu?


--------------------------------------------


Nostakaa vaan maksuja ja eläkeikää meille 70-luvulla syntyneille. Eriasia on, kuka meistä siihen asti töitä tekee/pystyy/jaksa tehdä. Olipa sopivaa vetää raja niihin suurin ikäluokkiin. Osku Pajamäen puheissa ahneista ikäluokista on aina vain enemmän järkeä.

Kommentit

Suositut postaukset