Frost/Nixon



Kuva: frostnixon.net


Joensuun Citymarketin alennusdvd-korista löysin joululomalla elokuvan Frost/Nixon. Koska olen hidas leffakatsoja, dvd sai kerätä jonkin aikaa pölyä hyllyssä.  Usan lähihistoria on ollut aina suuria kiinnostuksen kohteitani, joten siksi tämänkin hankinnan tein.


Elokuvaa mainostettiin sähköisen jännittävänä elokuvana, mutta elokuva jäi keskinkertaiseksi, vaikka siinä kaikki olikin kohdallaan. En ole yleensä ollut elokuvan ohjanneen Ron Howardin elokuvien ystäviä, johtuen siitä, että niistä jää kai se minulle riittävä tunnetaso puuttumaan. Mutta haastattelu elokuvan aiheena onkin jo mahdoton tehtävä onnistua.


Usan ex-presidentin Richard Nixonin tuntenevat kaikki, mutta brittiläissyntyinen toimittaja/talkshow-isäntä David Frost lienee vähemmän tunnetumpi Suomessa. Elokuva kertoo Frostin Nixonista tekemästä jättihaastattelusta 70-luvun lopulla. Watergate-skandaali oli tuolloin vielä tuoreessa muistissa. Skandaalihan johti Nixonin eroon kun Nixonin urkkijat kärähtivät demokraattien päämajassa rysän päältä.


Nykyisin moinen skandaali ei olisi johtanut kenenkään poliitikon eroon, eikä mistään aiheesta tehtäisi tuntien jättidokumenttia. Ainakaan Suomessa poliittinen ura laittomuuksiin tyssää. Täällä ura tyssää tekstiviesteihin. Matti Vanhasella on vaikka kuinka monta skandaalia takanaan, mutta mies poistuu poliittiselta näyttämöltä lopulta omasta tahdostaan.


Elokuva kietoutui sen kysymyksen ympärille, myöntääkö Nixon tehneensä väärin. Myönsihän se sitten kaarrellen. Poliitikoille on kumman vaikea homma myöntää tehneensä väärin. Kuinka usein saamme televisiosta seurata vääntelehteviä poliitikkoja kun ne pääsisivät pinteestä yksinkertaisesti myöntämällä olleensa väärästä.


Nixon taisi olla melkein ensimmäisiä poliitikkoja, jotka joutuivat poistumaan näyttämöltä median ajojahdin takia. Sitä ennen presidentit saivat olla varsin rauhassa niin Usassa kuin Suomessakin. Nyt politiikkaa tehdään mediaa varten, kukaan ei taida uskoa enää edes muuhun. Nixonin kaltainen vähemmän mediaseksikäs poliitikko revittäisiin kappaleiksi alta aikayksikössä.


Nixonin mielestä presidentit saivat tehdä mitä tahansa, jos tarkoitus pyhittää keinot. Niin ajattelivat varmasti suomalaisetkin poliitikot vaalirahakohujen keskellä. Ehkä siksi on kuitenkin hyvä, että media parhaimmillaan vahtii mihin meitä viedään.


PS. Tämä Hazardin kolumni oli viikon puhutuin. Kiihkeät feministit kuten Hazard luulevat, että heillä on oikeus kirjoittaa mitä tahansa. Niin kuin on ollutkin, miehillä tuota oikeutta ei enää ole.


Minusta kolumni Halmeesta oli yksinkertaisesti mauton. Jos joku kirjoittaisi Hazardista vastaavanlaisen kolumnin, kirjoittaja olisi jo oikeudessa. Löytäisin Hazardin omistakin henkilökohtaisista ominaisuuksista ja olemuksesta parantamisen varaa.


Mutta kuolleita on helppo haukkua mediakritiikin varjoilla. Vajaan viikon päästä kirjoituksen kohteen kuolemasta. Ja valittaa sitten kun ei ymmärretä moista törkyä.

Kommentit

Suositut postaukset