Rahalla saa ja hevosella pääsee


Romanian kerjäläiset ovat kasvaneet hämmästyttävän suureksi ongelmaksi, kun suhteuttaa heidän todellisen määränsä Suomessa. Romanit ovat vain keksineet nerokkaan keinon paisuttaa merkittävyyttään. He ovat leiriytyneet kerjäämään valtakunnan näkyvimmälle paikalle - Helsingin keskustaan. Kyllä siinä ärsyyntyvät kansasta eristäytyneet päättäjätkin matkallaan Ekbergille.

Nyt ongelmaan haetaan ratkaisua milläs muulla keinolla kuin rahalla. Helsingin kaupunki lupaa maksaa matkan takaisin Romaniaan, vaikka muuten budjetissa ei kuulemma joustoa löydy. Siinä saavat kyytiä minne lystäävät myös romanien pauloihin ajautuneet ihmisystävälliset humanistit, jos heitä kukaan - ainakaan mediassa - on enää kotvaan kuunnellutkaan.


Jotta romanihomma olisi vieläkin mutkikkaampi, osa Helsingin kaupungin virkamiehistä retkahti ryyppäämään Romanian reissulla. Onko tuo nyt sitten tuomittavaa, kuka Romanian kerjäläisten kotikontuja täysin selvin päin kestäisikään katsastaa. Normaalit ruokajuomat.


Moni muukin köyhä olisi muuten mielissään, jos heidän ongelmansa ratkaistaisiin rahalla. Eittämättä suuret kaupungit maksaisivat mielellään pitkäaikaistyöttömät pois maaseudulle ellei peräti Romaniaan. Toimeentulotukiasiakkaalle rahaa ei tosin kilahda Romanian kerjäläisten malliin ilman asiaankuuluvaa paperisotaa ja riittävää nöyryyttä.


Mutta kuten Paperiliiton hyllytetty puheenjohtaja Jouko Ahonen sanoo, johtaja on palkkansa ansainnut, oli se sitten virkamieskin. Ammattiyhdistysliikkeeltä on tainnut jo kauan sitten kadota se johtoajatus, etteivät he työnantajan vaan työntekijän kavereita. Mutta samoista ympyröistä ja kouluistahan molempien liikkeiden johto on lähtöisin. Kuka sitä kaverille kuoppaa kaivaisi? Ammattijohtajia kaikki tyynni. Työmies se ei ole sitä palkkaansa ansainnut.


PS. Poliitikot ovat pitäneet Wikileaksin tietovuotoja epäreiluina. Eikä ihme, poliitikkojen mielestä on aina epäreilua, kun vaivalla salassa valmistellut asiat popsahtavat julkisuuteen. Ne kun eivät ole silloin vielä "valmiita päätettäviksi".


Minä kaipaisin kotimaista versiota Wikileaksista koto-Suomen kunta- ja sisäpolitiikkaan. Nyt kaikki vuotamaan. Ei enää salakähmäisiä tapaamisia ja sähköposteja kaikenkirjavien toimittajien kanssa vaan ei kun Wikileaksin nettinörttien puheille.

Eriasia on, kenen etuja palvelee Wikileaksin julkisuuteen syöltämät tuhannet asiakirjat. Vähemmälläkin sonta selviää.

Kommentit

Suositut postaukset