Tehtävä ylhäältä


No nyt se maabrändi menestysstrategioineen on sitten esitelty. Ja eipä uutta Siperian tuulten alla. Vanhoja kliseitä senkun toistetaan. Jos ne edes pitäisivät paikkaansa, mutta kun eivät. Katsokaa itse.


Brändien tarkoitus on tietenkin nostattaa henkeä, mutta sori vaan, minuun eivät uppoa.


Hajahuomioita kriittiseltä.


Suomessa muka maailman paras peruskoulu. Hohhoijaa. Suomesta muka tulisi oppimisen suurvalta. Siis tästä maasta, jossa koululaiset eivät edes opi Suomen itsenäistymisvuotta tai eivät osaa peruskoulun loputtua yksinkertaisinta oikeinkirjoitusta.

Suomi luomumaaksi. Huh huh. Isännät taistelevat lannoitteidensa ja myrkkyjensä puolesta taatusti loppuun asti. Erämaaparatiisina Suomea on vaikea pitää, sillä täällä metsät kaadetaan juurineenkin. Suomen metsätaloudelle kalpenevat Amazonin kaskipolttajatkin.


Epäuskottavin väite on suomalaisten ongelman ratkaisukyky. Ollila heittää vielä suomalaisen johtamisjärjestelmän olevan matalahierarkinen. Näin ei voi puhua kuin johtaja, joka ei itse ole tavallista työntekijää nähnyt aikoihin.


Ja sitten vielä se iänikuinen talkoohengen nostatus. Suomessa ei talkoohenkeä ole ollut sitten sotienjälkeisen jälleenrakennuksen.


Suomalaiset kun muka myös luottavat toisiinsa. Tässä maassa ei luoteta kehenkään.  Kaiken huipennukseksi suomalaisten väitetään löytävän epätavallisia ratkaisuja. Täällähän ei todellisuudessa sellaisia ratkaisuja edes siedetä.


Ja piste iin päälle. Suomen pitäisi olla maailman ongelmanratkaisijakansa, vaikka täällä ei kyetä ratkaisemaan edes omia ongelmia. Täällä eletään vanhassa kunniassa ja vanhoissa hyvissä ajoissa. Näinhän tämä brändiryhmäkin on ilmiselvästi tuotoksessaan pikalukemalta todennut.


Myyttejä täynnä koko strategia. Niillä ei pitkälle pötkitä. Ehkä kannattaisi jo katsoa todellisuuteen.


Mutta jos haluatte jatkaa kliseiden toistoa, voitte lukea brändiryhmän raportin Tehtävä Suomelle -sivuilta täältä. Sieltä löydätte jokainen ryhmän tekemän tehtävän itsellenne. No, se sentään on suomalaista todellisuutta.

Kommentit

Suositut postaukset