Katsottua: Rankka vuosi: Koronahysteria muuttui asemasodaksi ja sättimiseksi
Kävin eilen koronatestissä, kun on ollut todella kipeä olo. Malmin lentoasemalla autojen seassa oli kipeänä kylmä olla. Aamuyöllä kännykkään pamahti onneksi vapautta tuomio. Ei ole koronaa. Ehkä elimistöni sai uutta taistelutahtoa tiedosta, kun olo jo parempi.
Mutta asiaan. Koronavuodesta päättäjien, lääkärien ja muiden suomalaisten kokemana kertova kolmiosainen dokumenttisarja Rankka vuosi sai julkisuutta jo ennen kuin se on tullut kokonaan televisiosta ulos.
Syynä tietenkin pääministeri Sanna Marinin kiukuttelu Ylen miespuoleiselle sisältöpäällikölle hänen marssiessaan Ylen haastatteluun. Siitä tietenkin leikattiin "kansalaisjournalistien" toimesta versio nettiin, jossa näytettiin vain Marinin sinänsä epäasiallinen ja töykeä käytös.
Luojan kiitos kohtausta ei ole leikattu pois kohun myötä itse dokumentista, vaikka Yle hieman nolosti yritti poistattaa pätkiä pois Youtubesta tekijänoikeussyistä, vaikka Youtube on täynnä Ylen omistamaa materiaalia. Ehkä vähän nyt rähmällään oltiin poliitikkojen edessä.
Silmiin dokumentissa kyllä pisti, miten ystävällinen Marin oli naistoimittajalle. En sitten tiedä, oliko kyse sukupuolesta vai koronan etenemisestä ja kiukun sekä stressin lisääntymiselle toisten sätittävänä.
Itse dokumentti on kelpo työtä. Ei mitään ikuisesti mieleenjäävää, mutta ajaa asiansa tulevaisuuden sukupolville koronan käsittelyssä ja vaikutuksista yhteiskuntaamme.
Sääli sinänsä, että juuri tämä hetki jäi pois dokkarista, sillä nyt elämme koronan vaarallisinta vaihetta. Vuoden takainen hysteria tuntuu tällä hetkellä jopa ihmeelliseltä. Koronaväsymys on syönyt ihmisten innon koronahysteriaan ja siksi se iloisesti nyt leviääkin. Nyt on keskitytty toisten sättimiseen.
Itse olisin kaivannut enemmän poliitikkojen ja virkamiesten tilityksellisempää otetta dokumenttiin. Nyt he jäivät vähän irrallisiksi puhuviksi päiksi ilman tunteita. Jos Sauli Niinistö on empaattisin hahmo, niin ei voida olla onnistuttu kovin hyvin.
Tavalliset ihmiset jäivät täysin vieraaksi dokumentissa ja terveydenhuoltoväen koronahelvetti olisi pitänyt kuvata vasta nyt.
Kommentit
Lähetä kommentti