Tumputtajien kansakunta

Tähtitoimittaja Ina Mikkola julkaisi hiljattain Runkkarin käsikirjan. Siinä hän hehkuttaa masturboinnin iloja. Runkkaaminen on toki kivaa. Mutta, mutta... Hänellä, kauniilla naisella runkkaaminen on toki oma valinta. Seksiähän hän saa hetkessä, kun vain haluaa. 

Suurilla kansanjoukoilla ei tätä iloa ole. Runkkaaminen ei ole iloinen valinta. Suomalaiset hakkaavat hanskaan tilastojenkin mukaan enemmän kuin koskaan. Näin jopa parisuhteessa. Suomalaiset masturboivat parisuhteeessa enemmän kuin koskaan. Edes parisuhde ei varmista seksin iloa kuten ennen vanhaan. Ainakaa miehelle.

Seksittömyys on useimmiten miehen kohtalo. Nainen saa kyllä seksiä, jos edes vähän näkee vaivaa. Seksittömyys on miehelle myös nöyryytyksen aihe. Ei kukaan halua olla 30-vuotias, jolla on poikuus tallella. 

Itselleni seksi on menettänyt merkityksensä. Minulla on ollut pitkiäkin seksittömiä kausia. En koe edes pakkoa seksin harrastamiseen enää. Silti kaipaisin aktiivista seksielämää, mutta uskon, että en koskaan saa sellaista. Länsimaissa tavallisen miehen, joka ei ole rikas tai kuuluisa, on turha haaveilla kunnon seksielämästä. 

En halua haukkua naisia, mutta heistä tämä seksittömyys on kiinni. En ymmärrä miksi. Nykyään kuin raskaaksi tulo ole enää riskinä. Silti seksiä säännöstellään. Miksi seksi ei ole oikeasti heille iloinen asia?

Sääli. Sillä seksi on ihanaa. 

Seksin ostoon tehtaillut rajoitukset varsinkin miehille ovat myös surullista luettavaa. On paljon miehiä, joilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta parisuhdeseksiin. 

Hullua kyllä, he matkustavat sitten Thaimaahan, jossa taatusti käyttävät ihmiskaupan uhreiksi joutuneita tyttöjä, koska Suomessa seksinosto on tehty hankalaksi ja häpeiltäväksi asiaksi.

Kommentit

  1. Puhut taas täyttä asiaa!! Itsellä sama, seksittömyys on valinta. Toisaalta hyvä käteenveto voittaa aina huonon naimisen;DD

    VastaaPoista
  2. Ehkä naiset saavat suurempaa tyydytystä hoitamalla asian itse kuin päällä ähisevältä mieheltä.

    VastaaPoista
  3. Aika kovaa yleistystä, mutta yleisempää toki taitaa kuvailemasi tilanne olla parisuhteen dynamiikassa. Miesten haluttomuus parisuhteessa on kasvanut paljon. Itse tunnen ainakin monia naisia, jotka ovat tästä kärsineet. Jokin yhteiskunnassa on vialla, oli haluton osapuoli sitten kumpi vaan. Aikuisviihteet voisi jättää vähemmällä ja keskittyä siihen, kenen kanssa jakaa elämänsä jos on tällaisen onnen ylipäätään saanut osakseen.

    VastaaPoista
  4. Totta olet kirjoittanut. Itse olen keski-ikäinen ja maailmaa matkannut. Esimerkiksi afrikan maista Keniassa naisilla on vasta herännyt seksuaalinen halu ja tarve kokeilla kaikenlaista. Aiemmin em. maassa seksi on ollut vain miesten huvi. Afrikassa seksiä pääsee helposti puuhaamaan kunhan hieman tutustuu naiseen. Koko sessio on täyttä nautintoa ja naiselle ei makseta. Suomessa saa tutustua ja poistua taksilla omaan kotiin ja päättää illan omaan käteen onanoiden. Suomalaisia naisia tuntuu vaivaavan yleinen haluttomuus ja mielestäni tätä tulisi tutkia ihan valtakunnan tasolla. Tämä on yksi merkittävä syy jopa syntyvyyden romahtamiseen. Huomattava osa synnyttäjistä on nykyään maahanmuuttajia ja senkin tulisi herätää tutkijoiden halu selvittää mikä suomalaisia naisia oikein vaivaa. Esim. 70-luvulla nuorison seksin määrä oli jotain ihan muuta ja ulkona näki kesällä nurmella pariskuntia touhuissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota juuri ajoin takaa tuota seksin ilon katoamista.

      Poista
  5. Pitäisiköhän ennen kaikkea pohtia sitä, mikä tähän tilanteeseen on johtanut? Olen itse cis-nainen, kasvatettu ja elänyt tyttönä. Olen pyörinyt pitkin poikin deittimaailmaa ja kuunnellut ystävien sekä muiden ihmisten kokemuksia sieltä. Pitkälti tapailin vain miehiä. Olin, ja olen, hyvin seksuaalinen ihminen. Minulle seksi on ennen kaikkea nautinto, josta voi nauttia pelkästään fyysisellä tasollakin (vaikka toki itselleni rakkaus tekee siitä entistä ihanampaa, mutta ei ole asiani pointti). Silti karmivinta oli, kuinka moni deittipalveluissa tapaamani mies oli niin... iljettävä? Seksistinen? En oikeastaan tiedä sille edes oikeaa kuvailua. Jos keskustelut menivät pääosin näin: "Moi! Oot kyllä namupala, nähtäiskö niin saisit kullia sisääs ;)", ei kamalasti tehnyt mieli edes nähdä. Ja samantyylisiä keskustelunaloituksia oli aivan liikaa. Samalla, jos ja kun harrastin seksiä sinkkuna, olin yhtäkkiä huora. Lutka. Jakorasia. Omaa arvoaan ymmärtämätön heitukka. Huonoitsetuntoinen. Paska. Huono nainen.
    Tämän kommentin tarkoitus ei ole syyttää miehiä sukupuolena, eikä nostaa naisia jalustalle taikka deittialustoilla kaltoinkohdellun objektin asemaan. Pikemminkin, edelleen; miksi näin on? Miksi, ja miten, meidät on kasvatettu tähän tilanteeseen? Pitkin mediaa näkyy kuvia kauniista, vähäpukeisista naisista, joilla vedotaan miehiin. Nainen on objekti, jota miehen kuuluu haluta. Ei subjekti, joka haluaisi seksiä. Mies on se subjekti. Valtapornossa nainen on asia, jonka mies ottaa. Liian usein kasvatuksessa pojalle opetetaan, miten tyttöä tai naista kuuluu kohdella, tytölle opetetaan, kuinka välttää ikävät kohtaamiset poikien tai miesten kanssa.
    Aikuissukupolven kasvatukseen emme enää voi puuttua, sillä se on jo tapahtunut. Mutta voimme lakata maalittamasta sukupuolia siksi, että meidät on jo kasvatettu tällaisiksi. Voimme ajatella ja ymmärtää, miksi olemme tällaisia, ja kasvattaa tulevat sukupolvet ymmärtämään toisiaan paremmin. Jospa siis lakkaisimme pitämästä ”naisia” seksiä inhoavina kamaluuksina, ja ”miehiä” seksistä vaille jäävinä surkimuksina, ja sen sijaan keskittyisimme tekemään itsestämme ja tulevaisuuden sukupolvista meitä parempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naiset taas on deittipalveluissa jotenkin nirsoja, jos miehistä löytyy seksihulluja.

      Poista
  6. Pulmuset TV sarja oli realistinen kuvaus keskiverto avioliitosta, vaikka olikin naamioitu komediaksi

    VastaaPoista
  7. Haluaisin tässä kohtaa huomauttaa, että samalla, kun ihmisiä syyllistetään seksin harrastamisen vähäisyydestä, naisia syyllistetään myös helppoudesta ja pesän jakamisesta kaikille, mikäli omaa vilkkaan seksielämän. Se on ihan oikeasti ilmiö, jonka olen nyt sinkkuna joutunut kokemaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset