Kirja-arvostelu: Teemu Keskisarja: Kyllikki Saari - Mysteerin ihmisten historia

 

Historioitsija Teemu Keskisarja on tullut tunnetuksi historian popularisoimisesta. Nyt hän ottaa käsittelyynsä Suomen henkirikoksista kuuluisimman - Kyllikki Saaren murhan. Tapauksesta on kirjoitettu lukemattomia palstamillimetrejä ja kirjojakin. Miltei ihan kaikki.

Pelkän Kyllikin lisäksi Keskisarja keskittyy kirjassaan muihiin Isojoen asukkaisiin. Paikkakunta on ollut kuin twinpeaksista 50-luvulla, jolloin Kyllikki kohtasi matkan pään. Kylillä salaillaan ja suojellaan, ja ahdistellaan teinityttöjä kuten Kyllikki.

Murhaajaa ei koskaan saatu tai saada kiinni, mutta Keskisarjan kirjasta löytyy ainakin soveliaita ehdokkaita. Yksi sellainen oli Saaren oma rippipappi Kanervo, joka vaati kirkkoherranvirastossa työskenneeltä Kyllikiltä ns. käsihoitoja puutettaan helpottamaan. Julkisuudessa viattoman neitsyen leiman saanut Kyllikki oli siis itse papin tahraama. 

Puolihullu juoppo Viki-ojankaivajakin sopisi Kyllikin tappajaksi. Tunnettu naisten ahdistelija kuin oli. Hän tosin hieman yksinkertaisena olisi osannut peitellä rikostaan lainkaan.

Murha jäi selvittämättä aikoinaan surkean tutkinnan takia. Laumoittain Kyllikin suohuodalle saapuneet ihmiset, jopa bussilla tultiin, talloivat todisteet jalkoihinsa. Saaren kuolemaan liittyvää makaaberia karnevaalitunnelmaa Keskisarja osuvasti nimittääkin mustaksi sirkukseksi.

Itse Kyllikki jää vieraaksi ja eipä hänestä puhumattomasta tytöstä kukaan tietäisikään, ellei hän olisi kohdannut karmeaa kohtaloaan. Yksi pahaenteinen runo, jossa hän ennustaa kohtaloaan. Ei paljon muuta.

Itse kirjaan palatakseni taas, teksti on kyllä taattua Keskisarjaa. Sujuvaa, elävää tekstiä. En sitten tiedä, valaisiko tämä kirja uudella tavalla Kyllikin surmaa. Siitä kun on kirjoitettu jo kaikki mahdollinen.

Kommentit

Suositut postaukset