Onko Kiina uusi Neuvostoliitto?

Maailmanpoliittinen tilanne on mielenkiintoisempi kuin koskaan. Samaan aikaan kun Euroopan mielenkiinto on ollut Venäjässä tai Valko-Venäjässä ja iänikuisessa turvapaikanhakijoiden pitämisessä Euroopan rajojen ulkopuolella Kiina on noussut, Usan uudeksi ykkösviholliseksi. 

Siihen minun asiantuntimukseni ei riitä, miksi tällainen vihollinen täytyy aina olla. 

Olisiko syynä se, että Kiina ohittaa Usan taloudessaan? Tämä uusi kauhun tasapaino säilynee kuitenkin niin kauan kuin Usan armeija on maailman mahtavin. Käsitääkseni Kiinan asevoimilla on vielä matkaa kirittävänään.

Kaikkien tietämä tosi-asia on se, että Kiinalla on jo lonkeronsa Afrikassa ja muiden maaosien kehitysmaissa. Tämän kilpailun raaka-aineesta saattavat länsimaat hävitä. Eurooppalainen kehitysapu on osoittautunut toimimattomaksi samaan aikaan kun Kiina konkreettisesti rakentaa rautateitä ja satamia kehitysmaihin. 

Venäjää syytetään vaikuttamisesta, mutta Kiinaa ei niinkään. Eikä Kiina omaa kulttuuriakaan ole varsinaisesti tuputtanut länsimaihin. Siinä mielessä hauska tilanne, että Kiinaa kritisoidaan, mutta kauppaa käydään kylläkin. Raha voittaa aina.

Onko sitten Kiina uusi Neuvostoliitto? Länsimaiden pahin vihollinen? Molempien pitäisi olla kyllä kpmmunistisia valtioita, mutta Kiinan talous kun vaan on kapitalistinen ja vahva, vaikka yskähtelyä on taloudessa nähty.

Vastaus on, että vastakkainasettelu varmasti pahenee. Taistelu taloudellisesta herruudesta ja jossain vaiheessa sotilaallisestakin. 

Kommentit

Suositut postaukset