Teatteriarvio: Teatteri Jurkka - A.K.A. (Toiselta nimeltään)

 

Kävin pitkästä aikaa teatterissa katsomassa Teatteri Jurkan kutsumana näytelmän A.K.A. (Toiselta nimeltään)

Se on näytelmänä eräänlainen rakkaustarinan ja yhteiskunnan syrjäyttämisen ja syrjäytymisen välimuoto. Rakkaustarina jää kyllä heppoisemmaksi kuin näytelmän yhteiskunnallinen sanoma. Näytelmä tahtoo sanoa, että monesti joudumme vastaamaan toisten synneistä pelkän syntyperämme takia.

Teini-ikäinen ottolapsi Carlos, alun perin nimeltään Ibrahim rakastuu hyvän perheen Claudia-tyttöön ja sinänsä kauniista ja viattomasta rakkaustarinasta kasvaa rasismin ja ennakkoluulojen sävyttämä valheellinen raiskausoikeusprosessi, jolloin Carlos ajetaan syvimpään maanrakoon ja lopulta vankilaan, Claudian jatkaessa iloisena elämäänsä eteenpäin. 

Carlosin ajaa vankilaan lopulta hänen taustansa ja rasistinen järjestelmä, vaikka hän ei ole arabikulttuurissa elänyt. Tuskin tietää siihen syntyneensä. Sinänsä tarina voisi olla Espanjan lisäksi mistä tahansa muusta Länsi-Euroopan maasta, joissa kasvaa parhaillaan maahanmuuttajien sukupolvi, joka on kahden kulttuurin välissä kuuluen oikein ei-mihinkään kunnolla.

Itse vähän pelkäsin meneekö näytelmä aihepiirinsä takia ns. wokettamiseksi, mutta onneksi ei. Se pysyy monologinakin kasassa, eikä vähiten näytelmän ainoan näyttelijän, Carlos Orjuelan ansiosta, kahden kulttuurin kasvatti hänkin. 

Hän ei toki enää teini-ikäinen ole, mutta yllättävän hyvin hän on omaksunut nuorten tavan puhua ja jopa maneerit. Huumoriakin löytyi vakavaa aihetta hetkittäin loiventamaan. 

Ainakin näin keski-ikäisen silmin nähtynä uskottava ja näkyi todellakin myös yleisössä paljon nuoria, joita ei yleensä teattereista tapaa. En tosin kyllä nuorten näytelmiäkään ole kovin montaa nähnyt. 

Näytelmä herättelee itse kutakin kohtaamaan niitä ennakkoluuloja, joita meillä jokaisella on ihmisiä kohtaan, ennen kuin edes tunnemme ennakkoluulon kohdetta. Siinä näytelmä onnistuu, loppua kohden näytelmän intensiteettikin kasvaa ehkä hiukan hitaan alun jälkeen vielä sanomaa alleviivaten.

Kommentit

Suositut postaukset