Esan sunnuntaimietelmiä

Ajattelin tässä kirjoittaa kahvikupposen ääressä erilaisia ajatuksia ylös, kun mitään suurempaa aihetta ei ole tällä kertaa mielessä. En tiedä, miksi kahvia ylipäätään keitin, kun en sitä yksikseni yleensä juo.

Suomen kuvalehdessä oli juttu katoavasta kansasta. Nimittäin japanilaisista. Kansakunnan väkimäärä on laskussa, kun lapsia ei synny ja väestö ikääntyy. Naiset eivät valitse enää kimonoa ja kotia vaan uran siinä missä miehetkin. Olen aina pitänyt Japania vanhustenhoidon mallimaana, mutta näin ei ole. Vanhainkotipaikkoja ei ole kuulemma riittävästi. Mutta niitä ei taida olla muuallakaan länsimaissa.

Olen aina luullut myös, että aasialaiset pitävät huolta vanhuksistaan, mutta niinkään ei taida olla. Jotenkin minusta on kansakunnan sivistyneisyydeen mitta, miten hyvin pidetään huolta vanhuksista. Sillä mittakaavalla sivistyneimpiä maita taitavat olla kehitysmaat. Vanhuksiin liittyvät asiat ovat alkaneet kiinnostaa entistä enemmän, kun omatkin vanhemmat ikääntyvät.

Japani muistuttaa muussakin Suomea, sielläkään ei järin paljon maahanmuuttajia ole suhteessa väkilukuun. Suomi taitaa tyhjetä tulevaisuudessa. Pohjoisessa prosessi on kai jo alkanutkin.

Ensi viikolla Vantaalla järjestetään Kansalliset mielenterveyspäivät. Tein siitä töissä tiedotteenkin, mutta ei se ole ainakaan vielä ylittänyt uutiskynnystä. Päivät on siitä hyvä asia, että siellä pohditaan miten sinänsä hyvää tarkoittavia kansallisia mielenterveysohjelmia saadaan oikeasti kuntien arkitodellisuuteen. Sehän ei ole kovinkaan mairitteleva. joskus tulee mieleen, että ministeriöiltä tulee ohjeita ja ohjelmia joka lähtöön, tarkastelevatko ne kovinkaan hyvin, miten ne toimivat kuntien rahapulaisessa todellisuudessa.

Mielenterveysasiat ovat siitä kumma juttu, että niistä kirjoitetaan jatkuvasti, mutta mitään parannusta ei tunnu asioihin tapahtuvan. Olen ainakin jossain vaiheessa piipahtamassa päiville jutunteossa, joten laitan korteni kekoon sillä pienellä osasella kuin pystyn. Alkuviikosta teen toisenkin jutun mielenterveysasioista, joten edessä on mielenterveyspainotteinen viikko siis.

Juuri katselin FST:ltä dokumentin Seilin saaren mielisairaalasta. Vielä 30-luvulla Suomessakin harrastettiin rodunjalostusta avoimesti. Mielisairaat naiset sterilisoitiin. Muuten ei ollut saarelta ulospääsyä. Jos positiivista hakee nykypäivän mielenterveysasioista, niin ketään ei ainakaan suljeta loppuiäkseen sairaalaan. Pikemminkin kai päivastoin, joka sekään ei ole hyvä asia.

Minulla on ollut kiva viikonloppu. Olen tehnyt jälleen elämässäni uuden aluevaltauksen. Neiti A:lla oli nimittäin synttärit ja laittelimme libanonilaista ruokaa. Kiitokset muuten Jean Bitarille hyvästä ruoka-ohjeesta kansainvälisestä kokkikirjasta. Olen luullut, etten ole ruoanlaittoihmisiä, mutta vallan innostuin asiasta. Ehkä todellakin on olemassa muutakin ruokaa kuin Saarioisten valmisruoat. Jospa tupakoinnin sijaan muuttuisin kokkausaddiktiksi.

Tänään alkaa televisiosta muuten Hurtta ja stara-sarja. Monen muun turhan asian lisäksi olen joskus pohtinut, että jos olisin koira, minkä rotuinen koira olisin. Nyt se on selvinnyt. Facebookissa oli asiasta testi ja olen kuulemma Kultainen noutaja. Apua, voiko tylsempää koirarotua löytyä. Haluaisin olla edes joku söpö terrieri enemmän. Ne kun ovat niin söpöjä elokuvissakin. Nyt tietysti Kultaisten noutajien omistajat pahastuvat. Anteeksi.

Jussitkin jaetaan tänään. Kiva katsoa taas kun pienet piirit pyörivät ja kavereille jaetaan palkintoja. Mutta eipä Suomen elokuvateollisuus mitään Hollywoodia ole muutenkaan. Ja miten iltapuvuissa loistelu onnistuisikaan kun astuu taksista punaiselle matolle räntäsateeseen. On siinä glamour kyllä kaukana.