Ystävämme demarit etsivät tietään

Eilisen "uutispommi" oli Eero Heinäluoman vetäytyminen Sdp:n puheenjohtajakilvasta. Lainausmerkeissä siksi, että en yllätyksenä sitä olisi pitänyt. Jos jotain ihmistä jahdataan ottamaan vastuu (eroamaan) kuukausitolkulla, niin eihän sitä kukaan voi jaksaa.

Mutta ehkä jotain kertoo se demareiden päätöksenteon avoimuudesta, että yllättyneimpiä tuntuivat olevan demarit itse. Vaikka ykkösen aamu-tv:ssa demarinaiset eivät pystyneet peittämään tyytyväisyyttään Heinäluoman lähtöpäätöksestä.

Demarit hakevat muutosta. Hyvä niin, syytä onkin. Mutta olen aina ihmetellyt, miksi muutoksen oletetaan olevan kiinni johtajasta. Vai elämmekö me niin johtajakeskeisessä kulttuurissa, että johtajat ovat ainoita muutoksentekijöitä. Tosin kokemuksestakin tiedän, että näin on. Olen sen verran sinisilmäinen silti, että muutos lähtee ihmisistä, joukkojen halusta. Jos tuota halua ei ole, niin aito muutos taitaa jäädä haaveeksi. Muutos muutoksen takia, mikän tuntuu olevan päämääräänä liian usein. Ja tietävätkö demarit itsekään, minkälaista muutosta haluavat.

Demareiden suurin ongelma on ollut se, että he ovat olleet vallassa liian kauan. Äänestyksistä on tullut itsestäänselvyyksiä. Mutta nytpä perusdemariäänestäjät ovat kadonneet jonnekin tai kuolleet vanhuuttaan. Nuoret eivät yleensä innostu "valtionhoitajapuolueista". Demareilla tosin taitaa olla äärimmäisen hyvä kasvatusjärjestelmä, mistä löytyy demari-ideologialla kyllästettyjä nuoria.

Ainakin pääkaupunkiseudulla demarit ja kokoomus ovat perinteisesti jakaneet vallan veljellisesti keskenään. Nyt kuitenkin ollaan tilanteessa, jossa kokoomus houkuttelee äänestäjiä, mutta demarit eivät. Joko äänestäjät ovat oikeistolaistuneet tai duunareille jopa kokoomus osaa lähettää houkuttelevia viestejä. Ehkä perusdemariäänestäjät ovat kyllästyneet sulle-mulle-jakopolitiikkaan. Mutta rankaisu siitä meni demareille, eikä kokoomukselle.

Mihin sitten demarit ovat menossa? Ainakin poliittiset ikikestotaistelijat ovat kieltäytyneet poliittisesta kunniapuheenjohtajuudesta. Demareille voisi hyvää tehdä valita nainen puheenjohtajaksi, kun sitä vanhaa perusdemariäijää ei enää äänestysuurnille löydy.

Itse pidän kyllä Tuomiojasta, vaikka hän on älykkö, hän on rohkea ja selkeäsanainen mies. Senlaisille tyypeille ei ole valtakunnanpolitiikassa ole löytynyt puheenjohtajan töitä. Ulkoministerinä hän teki niin hyvää työtä, ettei Kanervaa voi samana päivänä verrata. Maria Guzenina-Richardson vaikuttaa myös fiksulta ja empaattiselta naiselta.

Heinäluomahan aloitti kertomalla demareiden siirtyvän piirun verran vasempaan. Kansa ei ottanut viestiä vastaan, mikä oli hieman yllättävääkin, kun vaaditaan rohkeampaa politiikkaa. Toisaalta ei radikalisoituneempi vasemmistoliittokaan siihen pystynyt. Mikä sitten on vasemmistolaista politiikkaa pirstaloituneessa ihmisten elämässä? Ei ole enää sitä minkään puolueen perusäänestäjää. On päätöksessään hämmentyneitä ihmisiä.

Niinpä puolueet ovat päätyneet siihen, että miellytetäänpä kaikkia. Ei onnistu. Kokoomus epäonnistui siinä Sari Sairaanhoitaja -valheellaan, vaikka onnistui huijaamaan hoitajien ääniä, jotka seuraavissa vaaleissa menevät muualle. Ehkä demareiden pitäisi olla aidosti rohkeita duunareiden puolustajia ilman mainostoimiston ja SAK:n tukea.

Mutta se valta, joko sitä on liikaa tai liian vähän.