Keskustelupalstoja selaillessa löytyi...

Aina silloin tällöin käyn seuraamassa netissä eri keskustelupalstoja. Työn puolesta tulee seurattua tiettyjä päivittäinkin. Yleensä niissä on paljon turhanpäiväistäkin, mutta mistään muualta ei saa paremmin tietoa siitä, että mikä kansaa mietityttää. Yllättävän hyviä ja hauskoja kirjoittajia löytyy palstoilta, mutta sitten myös turhan melskaajia.

Joskus olen työnpuolesta vastaillut omalla nimelläni ja joutunut suorastaan henkilökohtaisten ja kaunaisten hyökkäysten kohteeksi. Hieno termi tuo Lipposen kauna muuten. Mutta ilmeisesti jopa minun persoonani herättää joissakin vihaa. Päätinkin lopettaa sen julkishallinnon avoimuuden siihen. Vapaa-ajallani en ole keskusteluihin osallistunut, mitä nyt kommentoinut muiden blogeja.

Yleensä yritän olla menemättä iltapäivälehtien keskustelupalstoille tai edes avaamatta niitä, kun niistä tulee paha mieli, mutta äsken retkahdin menemään Ilta-Sanomien palstalle.

Yhtä keskustelua käydään siitä, että miten ihmeessä ihminen saa olla kuolleena vuosikausia kotonaan. Juurihan löytyi Helsingistä eläkeläismies, joka oli ollut kuolleena kotonaan vuosia. Kuolemaa ei olisi huomattu, ellei laskut olisi jääneet maksamatta. Ennätyshän taitaa olla se kuusi vuotta kuolleena siellä Maunulassa.

Huh, on tämä maailma mennyt tylyksi paikaksi, jos jotain ihmistä kaivataan vasta sitten kun tili tyhjenee. Eikö ruumiin luulisi jo haisevankin niin, että naapureiden uteliaisuus heräisi, että onko siellä A-rapun viitosasunnossa kaikki kunnossa. Jos parveketupakoinnista valitetaan, niin luulisi ruumiinhajun nyt jopa tupakanhajun voittavan.

Osa kirjoittajista heitti pallon kuolleille itselleen. Että ihminen haluaa itse erakoitua. Näin varmaan joissain tapauksissa onkin. Mutta eikä erakoitumisenkin luulisi jostain johtuvan? Vaikea kuvitella, että kukaan ihminen haluaisi olla täysin yksin, ellei omaa jotain sellaista sairautta, että haluaa vetäytyä omiin oloihinsa. Sitten syytettiin myös siitä, että ihminen on eläessään ollut sellainen retku, ettei kukaan ole hänestä kiinnostunut. Sekin saattaa pitää paikkaansa, niinhän sitä tässä elämässä joskus makaa kuin petaa. Mutta ei aina. On maailmassa hyviäkin ihmisiä, jotka on jätetty yksin lähdönkin hetkellä.

Itsekin muistan kun asuin vielä Korsossa, kun joku samassa rapussa asuva keski-ikäinen mies teki itsemurhan. En ollut koskaan edes nähnyt miestä. Kuulostaa sekin kohtuuttomalta, että pitäisi tutustua kaikkiin ihmisiin. Jos ihminen ei itse ota kontaktia, ei sitä seuraansa voi väkisinkään mennä tuputtamaan. Ainoa keino lienee varmistaa avun saanti, jos on yksinäinen ihminen, että hakeutuu viranomaisten palveluiden piiriin. Viranomainen on sitten joillekin se ainoa omainen.

Jos kuoleman hetkellä ei ketään ole lähellä, ei sitä välttämättä ole hautaamisenkaan hetkellä. Ainakin pääkaupunkiseudulla haudataan jonkin verran ihmisiä, joiden hautajaisissa ei ole ketään. Useimmiten laitapuolen kulkijoita. Siinä sitä kyllä sananlasku pitää paikkaansa. Yksin tänne tullaan ja yksin täältä lähdetään. Vaikkapa mitä väliä sitä enää itselleen on, onko hautajaisissa ketään siinä vaiheessa kun on kuollut.

No  joo, en tiedä, miksi tähänkin aiheeseen taas tartuin, kuin ulkona on niin kaunis ilmakin, eikä mielikään synkkä. Jotenkin tuntuu vain aina pahalta ihmisten yksinäisyys lähdönkin hetkellä, kun on sitä joskus itsekin joutunut kokemaan yksinäisyyttä.

Sitten se rikottu lupaukseni. Lupasin etten ota kantaa Ruusus-oikeudenkäyntiin, mutta en sitten pystynyt. Keskustelupalsta innoitti sen verran. Nyt Susan on ilmeisesti pyytämässä Matilta anteeksi. Miten joku voi kuvitella, että joku antaa anteeksi, jos on kirjoittanut tämän intiimeistä asioista kirjaan. Jota tosin ei ole edes juuri myyty kirjankansien julkistamisen jälkeen.

Sitä paitsi minulla herää epäilys suhteen vakavuudesta, jos silloin tällöin nähdään pari tuntia ja sen ajan sisään syödään, juodaan ja rakastellaan. On se aika tulosvastuullista tapailua ainakin toden totta.  Jos anteeksipyyntö vieläpä tapahtuu Seiskan kautta, niin se tuntuu minusta aika epätodelliselta keinolta.

No joo uudelleen...