Kalapuikkoviiksimiehet ja -naiset



Yksi termi on jäänyt mieltäni vaivaamaan/vainoamaan tässä eduskunnan nyt jo viikkojen pituiseksi venyneessä ahdistelukeskustelussa. Nimittäin nämä kalapuikkoviiksimiehet. Ne, jotka joutuvat kuuntelemaan ajoittain heikohkoa vitsinheittoani lienevät jo kohta hätää kärsimässä.

Olen kyllä pohdiskellut, että onko kaikilla viiksekkäillä ja sovinistisilla miehillä jokin yhdistävä kalapuikkoviiksimiesfilosofia. Kalapuikkomiehet taitavat olla vain uudestisyntyneitä teryleenihousumiehiä Faktasta hommasta, joilla pullottavine vatsoineen oli kansakunnan johtavien sikojen airue johdettavanaan. Nyt on sentään saatu jo parlamentaarista taustatukea.
Ensinnäkin anteeksi kaikille viiksekkäille. Olen teille vain kateellinen, kun oma parrankasvu on heikkoa.

Niin, siitä kalapuikkoviiksimiesfilosofiasta piti kirjoittaa. Onko se sovinismia höystettynä pienellä vallanosoituksella. Sovinismissa on osiltaan kyse siitä, että pelkää naisen menevän edelleen tavalla tai toisella. Ottavan sen aktiivisen roolin. Kaikkihan lähtee äiti-suhteesta joidenkin teorioiden mukaan, niin ehkä kalapuikkoviiksimiehet näkevät kaikissa naisissa komentelevan äidin. Ja naisia on kai helpointa loukata lausunnoilla heidän vartalostaan, niin sitä ne sitten käyttävät kähminnän lisäksi. Mutta suurin osa meistä miehistä taitaa onneksi alistua naisen ohjaaviin sanoihin ilman sovinismia ja mielenosoituksia.

Tosin eihän se avustajien asema muutenkaan häävi ole eduskunnassa ilman pepulle taputtelijoitakin. Kansanedustajilla kun omat lukusalinsakin eikä istuntosaliinkaan ole asiaa. Voi siinä kiukuttaa lahjakasta avustajaa, joka kirjoittaa puheetkin edustajalleen valmiiksi.

Sitten ajattelin hieman pohtia, minkälainen mahtaisi olla kalapuikkoviiksinainen. Siis useimmiten ilman viiksiä ainakin (paitsi kai Etelä-Euroopassa), mutta näin henkisellä tasolla. Useinhan kirjoitetaan ennakkoluuloisista ja sovinistisista miehistä. Mutta entä sitten naispuolinen vastine? Mitkä ovat sellaisia ominaisuuksia naisissa? Onko kalapuikkoviiksinaisella sitten jakkupuku ja piikkarit ja se ahdistelee firman pikkujouluissa firman nuorimpia miestyöntekijöitä.

Eipä tule heti mieleen kalapuikkoviiksinaisen karikatyyria, kun miehen huono käytös tyrmätään helposti, mutta naisen vastaava käytös ei. Ehkä naiset eivät yksinkertaisesti kommentoi miesten ulkonäköä suoraan miehille itselleen. Asemastaan nauttivia pikkumaisia naisia kyllä ainakin löytyy. Mutta silloinkin taitavat sitä esitellä toiselle naiselle enemmän. Joiltakin naisvaltaisella alalla työskenneiltä miehiltä olen kyllä kuullut kommentteja, joissa heidän miehisyyttään on epäilty. Poliisit ja palomiehet ovat kuulemma niitä ainoita oikeita miehiä.

Se kalapuikkoviiksistä.

Luitteko lehdistä tästä Pekkarisen hankeen heitosta Lapissa? Se on mahtanut olla mielenkiintoisen näköistä. Onkohan sen tupee pysynyt päässä? Pienikokoinen Pekkarinen on toisaalta helpompi hankeenheitettävä kuin kaksimetrinen Vanhanen.

Lehdistä tuli mieleen myös tämä Kosovon itsenäistyminen. Balkanillahan on kohta enemmän valtioita kuin Suomessa kuntia. Mutta se lienee ainoa keino ratkaista Balkanin ongelmat. Jokainen valtio kohta jokaiselle perheelle.

Hesarissa alkaa myös nyppiä tämä Romanian romaanien jatkosarjakirjoittelu. Nyt oli menty jo oikein paikan päälle Romaniaan. Eikö kotimaassa ole omiakin köyhiä puolustettavaksi? Tosin Hesarille on nostettava hattua esimerkiksi asunnottomien asian esillä pitämisestä. Nämä romanialaiset ovat kyllä kuitenkin ihan rahanhakureissulla. Italiastakin heidät jo häädettiin, kun rikollisuus nousi pilviin.
Jopa kotipitäjässäni Hiekkaharjussa tunkivat kultaketjua ostettavakseni puoliväkisin.

Ainakin yksi asia mitä tällä viikolla ei tarvitse ainakaan seurata on se Ruusus-oikeudenkäynti... tarvitseeko sanoa enempää?


Kommentit

Suositut postaukset