Valittaa saa, jos vastataan

Jokin aika sitten pohdimme Neiti A:n kanssa, että miten paljon elämässä valitetaan päätöksistä, huonosta palvelusta yms. ja kuinka vähän valituksilla todellisuudessa on merkitystä.

Valittamaanhan suorastaan kannustetaan. Jokainen yritys ja yhteisö haluaa palautetta, mutta kun sitä antaa, johtaako se sitten mihinkään on eri asia. Valittaminen on siis vuorovaikutusta, mutta siitä puuttuu kuuntelu. Valittamiseen on vain oikeus.

Valittamiseen liittyy sen kohdeosoitteessa oleellisena osana vastuun väistely. Itsekin olen valittanut bussivuoroista ja vaikka mistä. Vastauksena on, joka tulee viikkojen päästä, että tämä kuuluu liikennöitsijälle. Olemme tilaajia yms. Emme vastaa tästä osa-alueesta ja so on.

Härskeimpiä ovat väärät laskut, kieli muuttuu tylyksi välittömästi, kun jokin lasku on maksamatta. Perintätoimistolla uhkaillaan välittömästi. Olet meille tärkeä totta tosiaan.

Mutta suomalaiset valittavat kaikesta huolimatta antaumuksella. Olen vain todennut, että mikään asia ei korjaannu, ellei siihen liity pakkoa. Vastauksia valituksiin saa tehtailtua kyllä sumutuskielellä. Monesti pelkkä anteeksipyytäminenkin riittäisi valittajalle, mutta sitä ei saada sanotuksi. Taistellaan viimeiseen hallinto-oikeuteen asti.

Ajatellaan vaikka valtiota ja kuntia. Valtio antaa kunnille vaikka mitä suosituksia ja ohjeistusta. Mutta ei liitä niihin useimmiten mitään pakkoa. Harva kunta on niin rikas, että suosiolla tekisi enempää kuin sen on pakko. Läänintarkastajat antavat huomautuksia, mutta eivät pakota mihinkään. Elämmekin siis yhteiskunnassa, joka tarkoittaa hyvää, mutta koska käskyttäminen aiheuttaisi vaivaa ja ennen kaikkea kuluja, muutosta ei hevillä tapahdu.

Valittamista käytetään toki silkkaan kiusantekoon. Varsinkin rakentamista pystytään viivyttämään loputtomiin. Tiedän ihmisiä, joiden harrastus tai oikeastaan elämänsisältö on kantaa virastoihin viikosta toiseen valituksia. Ilmeisesti valitusten teko täyttää heidän elämässään jonkin tyhjyyden. Ja virkamiehiltä työajan. Mutta jos valituksia ollaan tekevinään, ollaan niinhin vastaavasti varmaan vastaavinaan.

Julkisten yhteisöjen on sentään pakko reagoida valituksiin, mutta kun alkaa kampanjoimaan yrityksiä vastaan, on se sota, jota ei saa päättymään. Karpon ohjelma täyttyi aikanaan vuosikymmenenkin vakuutusyhtiötä vastaan taistelleista, jotka olivat halvaantuneita, mutta vakuutusyhtiön lääkäri väittää vain miehen kävelevän kuin Lasarus konsanaan. Elämme hymyilevien kasvojen yrityksissä, joissa valmistaudutaan irvistykseen, kun asiakas on heidän mielestään väärässä.

PS. Oletteko muuten katsoneet televisiosta sitä Tohtori Kiminkistä? Itse olen jäänyt koukkuun sarjaan. Mutta näköjään moni muukin. Lukekaapa vaikka Epikriisistä. Jos ihmiset kokevat, etteivät lääkärit tee työtään enää kutsumuksesta, ainakin Kiminkisen osalta voi moiset puheet unohtaa.

Tänään on Naistenpäivä. Onnea vain kaikille naisille. Iltalehden lukijat valitsivat äänestyksessä Vuoden naiseksi Sofi Oksasen. Ei hänkään huono vaihtoehto ole. Itselleni ei ole julkisuudesta jäänyt oikein mieleen lähiaikoina ainakaan yhtä rohkeaa naista. Kuka teidän mielestänne on Vuoden nainen? Johanna Tukiainen, Susan Ruusunen, Tarja Halonen, Jutta Urpilainen?