Chilen kaivosspektaakkeli ja sekoilu sen ympärillä


Ajattelin, että minulla ei voi olla mahdollisesti mitään kirjoitettavaa tästä Chilen kaivosspektaakkelista, mutta toisin kävi. Ensiksi totean, että on erittäin hieno asia, että ukot saatiin sieltä ylös, mutta sitten se toisen puolen vuodatus.


Kun nykyisin itsekin olen omalta osaltani yksi hyttynen median lonkerona, ei pitäisi hurskastella median käytöstä siellä kaivoksessa, mutta muuta en voi. Homma on lähtenyt täysin lapasesta ja jopa Suomen suurimmat mediat on imetty hommaan täysin mukaan. Tällä hetkellä ei voi oikein televisiota avata ilman Chilen tapahtumien raivokasta uutisointia ja kaikista isoimmista lehdistä löytyy erikoissivua ja vaikka mitä.


Huvittavinta oli kuulla, kun joku väitti televisiossa tapahtuman tuovan toivoa koko maailman ihmisille. Miksi minulle toisi toivoa kaivosmiesten pelastuminen, muuta kuin inhimillisen kärsimyksen loppumisena.  Kaivosmiehille ja heidän omaisilleen tapahtuma toi toivoa, hehän ne saivat elämänsä ja rakkaansa takaisin. Televisiossa puhuttiin myös, että kerrankin jossain onnettomuudessa pelastui ihmisiä. No, näin taitaa kyllä käydä joka päivä ympäri maailmaa.


Ja kiinnostaako ketään tälläkin hetkellä loukussa olevat kaivosmiehet vaikkapa Kiinassa. Ei, sillä Kiina tuskin moisesta kutsuu maailman mediaa paikalle. Chile lienee sen verran länsimaalaishenkinen maa, että ihmisten myötätunto herää aivan eri tavalla kun kaukaisempien kulttuurien kärsimyksiin.


Ihailen kyllä sitä henkilöä tai työryhmää, joka tämän kaivosspektaakkelin on masinoinut. Jokuhan sen on meinaan tehnyt. Mistä tahansa saadaan maailmanlaajuinen hysteria ja mediatapahtuma, kunhan paikalle saadaan CNN ja BBC sekä muut televisio- ja mediajätit. Muu kulkee sen jälkeen sitten omalla painollaan. Jos olisin salaliittoteorioiden ystävä, olisi melkein helppo uskoa, että koko spektaakkeli olisi ennalta lavastettu.


Kaivosmiehistä on saatu niin tarkkaa tietoa, ettei se voi olla pelkkää sattumaa. Jopa heidän keskinäisistä suhteistaan tunnutaan tietävän kaikki. Chilen valtio vai kuka sen kaivoksen nyt omistaakin on päässyt kuin koira veräjästä. Huonosti hoidetut turvajärjestelyt ja kaivosmiesten epäinhimilliset työolosuhteet jäivät pelastuskampanjan alta mukavasti varjoon.


Se on varmaa, että tapahtuman osalta hysteria ei tule loppumaan. Ihmiset ovat loppujen lopuksi aika helposti ohjailtavissa, kun takana on massiivinen mediakoneisto. Luvassa on elokuvaa, kirjaa, kaikkea mahdollista. Toivotaan, että itse kaivosmiehille jää käteen jotain muutakin kuin pölykeuhko kaivoksesta.


Hetken he saavat olla ainakin maailmanlaajuisia julkkiksia, ennen kuin vaipuvat unholaan alkoholiongelmineen, katkerina ja sairaina. Vastaavalla tavalla on monia hyväksikäytetty, kuten näitä kaivosmiehiäkin tullaan todennäköisesti hyväksikäyttämään.


Joten toivokaamme, että he saavat elämäänsä sisältöä uudesta mahdollisuudestaan elää.

Kommentit

Suositut postaukset