Irwin on taas in

Kuinkas ollakaan, niin Irwin Goodman näyttää olevan taas in. Jos Irwin nyt todella edes minnekään hävisi. Vähän pelottavalta tuntuu, tehdäänkö Irwinistä salonkikelpoista, kun markkinoille pistetään kattavaa Irwin-cd-boksia ja vakavampimielisetkin ihmiset kehuvat jo Irwiniä.

Irwin-rakkauden kantava voima on minulle ollut, että eliitti ei ole voinut Irwiniä sietää.

Irwin aloitti melko puhtaana protestilaulajana. Valtiovaltaa ja muita instituutioita kohauttavat rallit olivat taatusti 60-ja 70-luvuilla kohauttavampia kuin tänä päivänä. Silti Irwinissä on enemmän särmää kuin tämän päivän "protestilaulajissa".

Nykyisin kun johtopäätökset vedetään ilmiöistä liian nopeasti, väitetään uuden protestilaulun aallon olevan tulossa. Yksi Palefacen protestilaulu-albumi ei nyt vielä uutta protestilaulun aaltoa luo. Niin kuin kaikki musiikkibisneksessä tänä päivänä, tuntui tuokin albumi harkitulta vedolta.

Harkittuja vetoja olivat aivan varmasti myös Vexi Salmen Irwinille kynäilemät sanoitukset. Ne olivat vain myös konstailemattomia, eikä niitä kuunnellessa tarvitse miettiä, ketä tässä biisissä älyllisesti nyt nujerretaan. Vaikka töitä saisivat Salmi ja Irwinkin tehdä, jos meinasivat saada kunnon rallin aikaiseksi sukupuolineutraalista avioliitosta.

Irwinin uran loppua kohden biisit saivat synkempiäkin sävyjä ja ehti Irwin ennen kuolemaansa nähdä uuden nousun huipulle. Välissä olikin viinantäyteinen masennuskausi.

Tietty osa Suomen kansasta rakastaa renttujaan. Ja Irwiniä pidetään yhä renttujen renttuna ja tuo rooli hänet myös tappoi. Se tässä uudessa Irwin-aallossa on hyvää, että myös muut puolet Irwinistä pääsevät esiin.

Erinomaisen Irwin-levyn teki Matti Johannes Koivu.