Hallitusmatkalla minäkin


Tulinpa hallitusmatkalta minäkin eilen. Tiedotusalan ammattijärjestön jäsenenä. Vieläpä Tallinkin kantosiipialuksella. En kuitenkaan kiusannut laivan henkilökuntaa, enkä öykkäröinyt enempiä. Sen verran sitä kuitenkin taas oppi, että Tallinkin hallitus yksin ei elä keihäsmatkalaisten elämää. En ole itsekään aina ollut enkeli, mutta silti...

Yksikin herra horjui kaljasalkkuineen ympäri pikkuruisessa taxfreessä kolhien kanssamatkustajia. Sama keihäsmatkalaisporukka piti yhteyttä toisiinsa huutamalla laivastapoistumiskäytävällä. Sanoista ei kyllä oikein saanut selvää. Samalla tavalla sai hävetä suomalaisena silmät päästään, kun hotellilla eräs seurue kierrätti likööripulloa respan silmien alla. Hotellihuoneeseen olisi ollut noin kahden kerroksen matka.

Virolaiset sitä vastoin tuntuvat käytökseltään hillityiltä, eivätkä korota ääntään liikaa. Ravintoloissakin palvelu sujuu hymyillen vailla naamannyrpistyksiä. Mikä siinä on, että kun Suomessa saa hyvää palvelua, siitä on aina iloisesti yllättynyt. Tallinnassa kun hyvää palvelua pitää itsestäänselvyytenä.

Tallinkin hallituksen öykkäröinti on malliesimerkki siitä, miten jotkut työnantajat kohtelevat alaisian kuin 50-luvulta suoraan. Olisi mielenkiintoista tietää, mitähän pojat saivat kokousreissulla aikaiseksi ryyppäämisen lisäksi. Viestinnän ihmisenä ajatellen maineen korjaus tulee viemään kauan aikaa.



Kommentit

Suositut postaukset