Vartijoilta ei voi vaatia poliisin tehtäviä


Viikon kohu-uutiseksi nousi Tallinkin johtajien sikailujen jälkeen vartija-skandaali. Jälleen kerran kohu jäi ainoastaan väkivallan käytön kauhisteluun ja itse ongelma jäi sivuun. Todellinen ongelma on yhteiskunnan eriarvoistuminen.

Jos ihmiset voisivat edes hiukan paremmin, meillä ei lieneisi tarvitta nykyisen kaltaiselle turvallisuuspalveluverkostolle. Yhden suttuisen videon perusteella on myös väärin leimata kaikki vartijat väkivaltaisiksi. Väärin on myös se, jos vartijat ylipäätään joutuvat hoitamaan ko.tapauksen kaltaista selvästi poliisille kuuluvia tehtäviä. Muistaakseni vartijaksi riittää 40 tunnin koulutus ja psykologiset testit eivät varmasti ole samaa luokkaa kuin poliisiksi haettaessa.

Täydessä kauppakeskuksessa piripäissään heiluva henkilö on ilman muuta turvallisuusriski. Itse todistin juuri ko. tyyppisen henkilön kiinniottoa tosimaailmassa eräässä kauppakeskuksessa kesällä. Tilanne oli varsin pelottava, mutta vartija sai hoidettua tilanteen ilman turhaa voimankäyttöä. Poliisitkin saapuivat lähestulkoon heti paikalle.En osaa sanoa, onko näin hyvin sujunut kiinniotto sitten poikkeus vai sääntö.

On lintukoloajattelua tietysti edes väittää, ettei vartijoita tarvittaisi. Suomi on yksi maailman rikkaimmista maista, mutta silti emme kyken takaamaan perustoimeentulotukea kaikille. Vartijoiden vakioasiakkaita ovat myös asunnottomat, jotka kauppakeskuksista poistettaneen varsin nopeasti shoppailijoita häiritsemästä. Silloinhan saattaisi muistua mieleen, että kaikilla ei mene tässä yhteiskunnassa yhtä hyvin.

Vartiointifirmoille  suosittelisin avoimemman kuvan antamista itsestään. Hehän voisivat ottaa vaikka toimittajan mukaan yhden vuoron ajaksi. Silloin nähtäisiin minkälaiseksi yhteiskuntamme on mennyt laitapuolen kulkijoidenkin maailmassa.


Kommentit

Suositut postaukset