Helppoheikkien aika

Olin nuorempana hyvin ujo poika. Nyt olen ajoittain jo toista äärilaitaa. Ennen vanhaan ujoutta pidettiin hyvänä ellei suotavana asiana. Jokapaikan päsmäreitä pidettiin epäluotettavina ja hyökkäävinä. Nyt ajat ovat toden totta muuttuneet. Ellei ujoille lapsille haeta väkisin diagnoosia jostain kehityshäiriöstä,ujojen aikuisten ohitse ajetaan surutta työpaikkoja täytettäessä tai kumppania valitessa. Tuntemattoman Vilho Koskela tuskin olisi luutnantti, häntä ei pidettäisi tarpeeksi luotettavana, koskapa luotti alaistensa omaan järkeen.

Nyky-aika on ns. helppoheikkien aikaa. Mitä suurempia visioita uskallat julkisesti esittää, sitä varmemmin elämässä pärjäät ja näillä ajatuksilla tienaat. Pienet puurtajat on sysätty armottomasti sivuun, jos plakkarista ei löydy kahta korkeakoulututkintoa ja työkokemusta ulkomailta. Joskus mietityttää, milloin aletaan taas arvostaa todellista työtekoa ja sellaisia ihmisiä, joiden ajasta ei valtaosa mene siihen, että kertoo muille kuinka erinomainen on.

Raaka työetiikka oli kuitenkin se millä Suomi rakennettiin, eikä pätkätyösuhteilla kikkailulla tai CV:n liioittelulla. Itsestäni tuntuu aika mahdottomalta väittää omille mahdollisesti tuleville lapsilleni, että kyllä se raaka työnteko kannattaa aina, kun itsekään ei jaksa uskoa siihen. Kannattavinta tuntuu olevan perustaa konsulttitoimisto tai pyrkiä tosi-tv-ohjelmaan, että pääsisi Seiskan vakioseikkailijaksi. Säästötilit ovat toden totta muuttuneet kulutusluottoihin.