Kirjoittajan kilvoittelu
Sanotaan, että ihminen ei valitse kirjoittamista, vaan kirjoittaminen
ihmisen. Se on totta. Jotkut meistä huomaavat jossain elämänvaiheessa,
että hitto, minähän osaan kirjoittaa ja pidän tästä touhusta.
Rakastumisvaiheen jälkeen iskee todellisuus. Joku sanoo, että kielioppisi on perseestä samoin kuin aiheesi ja tyylisi. Monen into lopahtaa tähän. Kynä jää kulumatta tai sen tuotokset jäävät pöytälaatikkoon. Pitäkööt mielipiteensä, minä lopetan, moni ajattelee.
Lue lisää kirjallisuusblogistani.
Rakastumisvaiheen jälkeen iskee todellisuus. Joku sanoo, että kielioppisi on perseestä samoin kuin aiheesi ja tyylisi. Monen into lopahtaa tähän. Kynä jää kulumatta tai sen tuotokset jäävät pöytälaatikkoon. Pitäkööt mielipiteensä, minä lopetan, moni ajattelee.
Lue lisää kirjallisuusblogistani.
Kirjoittaminen voi olla yhtä tärkeää kuin hengittäminen, toisin sanoen elintärkeätä. tätähän kuulee laulajilta tai taiteilijoilta, joille laulaminen tai vaikkapa kuvataiteet on elämän henkireikiä. vaikka ei olisi toivotunlaista menestystä tai katsojia taidenäyttelyissä, niin silti se kipinä, kunnianhimo ja intohimo runoihin, musiikkiin, laulamiseen tai muuhun elää vahvasti. Välillä vahvemmin ja välillä heikommin. tärkeintä on ehkä säilyttää se rakkaus tekemistä kohtaan. minkälainen prosessi se muuten on tehdä omakustannekkirja, kun ei oo kokemusta..?
VastaaPoistaAika hyvin sanottu, vaikka helvetin turhauttavaa on kirjoittaa ilman oikeasti kustannettua kirjaa. Ei se omakustannekirja ihme prosessi ole, käytännössä vain maksat ja se painetaan, minkä lähetät.
VastaaPoistaniin turahautuminen on kyl väsyttävää ja kuluttavaa, jos kuitenkin loppujen lopuksi tavoitteena on saada se oikeasri kustannettu kirja ihmisten ilmoille ja vielä parhaimmassa tapauksessa saada ihmisten ajatuksiin, mieleen tai sydämeen jonkinlainen jälki...mutta en usko, että vaikka näin ei tapahtuisi, niin mikään kirjoittaminen ei ole turhaa, päinvastoin ..työn hedelmät voivat näkyä pitkienkin aikojen jälkeen. kaikella on tarkoituksensa. ja pääasia, ettei menetä intoa tai intohimoa kirjoittamiseen..
VastaaPoistaEi turhaa toki. Kuten sanoinen, kirjoittamiseen täytyy olla sisäinen pakko. Jos pelkän menestyksen takia kirjoittaisi, aika moni olisi lopettanut. Joskushan se menestys voi tulla vasta eläkeiässä tai ei välttämättä koskaan. Sekin on vain hyväksyttävä, jos niin käy.
VastaaPoistaniin sisäinen pakko on oltava, totta. ehkä juuri tuossa ajatuksessa piileekin elämän arvoituksellisuus, ylllätyksellisyys ja kiehtovuus, kun ei tiedä tuleeko menestystä vai ei..se on matka.
VastaaPoista