Kysellään ja taas kysellään

Elämme kyselyjen maailmassa. Aina on eletty. Mutta netti on villinnyt kyselymaakarit täysin. Netissä on valmiita ohjelmia, joilla on kovin helppo tehdä kyselyitä. Varsinkin työelämässä osa jo valittaa, että oikein muuta ehtisi, kun vastata kyselyihin. On asiakastyytyväisyyttä, kehittämistä ja kaikkea mahdollisuutta. Puutetta ei ainakaan ole.

Eikä sekään riitä, kotonakin odottaa puhelimen kautta gallupia ja raha-asioiden hoitajaa, joka mielellään kyselisi, että ethän sinä hyvä ihminen voi olla tyytyväinen nykytilanteeseesi. Kyselyllä kaikki hoituisi ja asiasi olisi vähintäänkin järjestyksessä. Ja muistathan, mielipiteesi on tärkeä.

Mutta ei kaikki kyselyt synkkiä ole. Ihmiset itseasiassa vastaavat niihin mielellään. Siihenhän perustuu lehdissä olevat kymmenen kysymyksen sarjat, joista saamme tietää millaisia olemme tai ainakin mihin meidän pitäisi olla menossa. Mutta ne ovatkin vapaaehtoisia. Ns. pakkokyselyihin liittyy useamman kerran karhuamissähköpostipommittaminen ja muistutus, että omaa hyvääsi tässä nyt parannetaan. Älä valita sitten, jos et vastaa. Tämä on nyt yhteinen homma ja kaikkien oltava muurahaisena keossa.

Kaikkea kysellään, mutta kasvokkain ihmisten on kovin vaikea kysellä toisiltaan. Ja vaikea vastata, uskaltaisin arvella, että lehtien katugallupeja varten haarukoidaan neljää naamaa varten parisenkymmentä otollista uhria mielipiteensä kertomaan.

Tietenkin mitäs kuuluu muodollisuudet hoidetaan arkielämässäkin, mutta mieluiten kyselyt tehdään kirjallisesti. Silloin päästään niiden käppyröiden pariin ja ah niin ihanien prosenttien yms. yms. Muutama pakollinen avoin vastaus saadaan tuomaan "kansan ääni" esiin. Kansan on vapauttanut kasvokkain kyselyistä tekstarit ja sähköposti. Ei siis enää itkuisia puheluita tai muita vaivaannuttavia hetkiä.

Mutta ajatelkaa, jos jossain vaiheessa tulisi sellainen aika, ettei mitään kyseltäisi. Jos kaikki vain soljuisi eteenpäin ja mietittäisiin, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat. Siitä tulisi oikea luovuuden aika. Sehän olisi varsinaista työtä, jos käytettäisiin mielikuvitusta sen tosi-asian selvittämiseen, mitä ihmiset haluavat. Kyselyt ovat tällä hetkellä eräänlainen tuputtamisen ylempi muoto.

Itse en ole ollut hanakka kyselyihin vastaamaan, mutta iänikuinen velvollisuudentuntoni saa niihin vastaamaan lähes aina. Pettymys on tosin suuri, kun ensiksi luulee, että minkä minkin kauppias olisi oikeasti kiinnostunut mielipiteistäni, mutta räväyttääkin sitten sen tutun myyntiliturgian vasten kasvoja. Tai jos mikään ei muutu paremmaksi, vaikka olen kehittämishenkisenä kaikkeen vastannut. Lisäksi olen perustavanlaatuisesti tyytymätön ihminen (ikävä kyllä) ja missä muussa voi tyytymättömyyttään yhtä hyvin ilmaista kuin kyselyissä. Blogini on tosin entisen sulkeutuneen ihmisen vapauttanut niin, ettei minulta enää tarvitse mitään kysellä. Kaikkeen on jo vastaus valmiina.

Kyselyjen tulokset ovat oma taiteenlajinsa. Ne tuntuvat aina soljuvan kyselyn tekijän tahdon mukaan.  Eikä ihme, sitä vartenhan ne taidetaan tehdä. Tai sitten kyselyjen vastaukset ovat jo valmiiksi kaikkien tiedossa. Ne vain julkaistaan uudelleen.

PS. Tässä yhtenä päivänä tuli mieleen, että matkakirjat ovat katoava luonnonvara. Koska viimeksi olen nähnyt tai ainakaan lukenut kunnon matkakirjan. Onkohan lumous kadonnut, kun eksoottisimmatkin maat ovat saavutettavissa, jos vain valuuttaa riittää. Tai vähintään netistä löytää mielipiteet kaikista paikoista jo valmiiksi.

Sosiaaliturvauudistusta valmisteleva Sata-komitea väläytti jälleen. Eläkeikää lähestyvien työttömyysturvaa ollaan heikentämässä. En tiedä, mutta en ole kuullut 60-vuotiaasta pitkäaikaistyöttömästä, joka olisi työttömyydestä vielä töihin päässyt.

Paljastettakoon vielä, että olen pitkän tauon jälkeen aktivoitunut urheilurintamalla. Olen nyt kerran viikossa käynyt pelaamassa sulkapalloa.