Ootko fiksumpi kuin koululainen?, ja muita tarinoita

Täällä Vantaalla nousi tällä viikolla iltapäivälehtien otsikoihin kalapuikko-kohu. Yleensä Vantaalta uutisoidaan humalassa ajelevat taksikuskit, mutta nyt jotain muutakin. En tiedä asiasta sen enempää kuin muutkaan, mutta jostain ylimääräisestä kalapuikoista nousi hässäkkä, johon kutsuttiin poliisitkin paikalle. Pinnan alla on ilmeisesti kyseisessä koulussa ollut paljonkin sen mukaan, mitä olen netin keskustelupalstoilta lukenut.

Tapaus todisti jälleen kerran sen, miten helposti ihmiset uskovat sen mitä kirjoitetaan. Tässä tapauksessa pojan äidin näkökulman. Ja sen, että julkisen palvelun on vaikea puolustautua mediassa, koska on vaitiolovelvollinen niin monessa asiassa. Ja jonka taakse tietysti myös ajoittain vetäydytään. Toisaalta medialukutaitoisia ihmisiäkin löytyy, jotka epäilivät heti tässäkin tapauksessa, että tuskin asiassa on pelkästään kalapuikoista kyse.

Koulu-uutisoinnista on tullut oma median alansa. Kouluampumisten jälkeen lähestulkoon kaikki epätavallinen (ikävä ja negatiivinen) kouluissa kiinnostaa. Ja sitä tuntuu riittävän kouluissa. Tällaiset kalapuikko-jupakat lienevät jäävuoren huippu. Ja ainahan kouluissahan sattuu ja tapahtuu. Omalla tavallaan se on luonnollistakin. Kasvavat ihmiset tekevät virheitä. Vielä aikuisenakin.

Yksi ongelmamme on liiallinen ymmärtäminen. Vanhemmat eivät tunnu näkevän lastensa toiminnassa mitään väärää ja osaa vanhemmistaan lastensa tekemiset eivät taas kiinnosta lainkaan. Ja koulut ovat käytännössä nykyisin kädettömiä kurinpidollisissa toimenpiteissä. Ainakin sellaisissa, jotka tuntuisivat tehoavan häiriköihin ja koulukiusaajiin, jotka terrorisoivat kiltempiä oppilaita ja henkilökuntaa.

Toisaalta karttakeppikurinpitoaikoja haikailevat eivät ymmärrä, että lapsia kohtaavat aivan erilaiset haasteet kuin vuosikymmeniä sitten. Sinänsä tilanne oli häiriköinnin suhteen vastaava kuin nykyisin jo omina peruskouluaikoinani, joten ei tässä minkään uuden ilmiön edessä olla. Se on pakko ottaa vakavasti.

Valtio jyrähti viime viikolla myös oppisopimuskoulutusta tarjoaville oppilaitoksille opetuksen tasosta. On aikakin. Ongelmana on ollut, että rahaa lypsetään valtiolta, mutta opetuksen taso ei päätä huimaa. Itsellänikin oli oppisopimuskoulutuksessa vähän samanlainen tuntemus. Oppisopimuksessa toki pitäisikin olla oma-aloitteinen, mutta tuntui, että oli täysin itsensä varassa jopa teoria-opetuksen suhteen. Se on sääli, sillä mielestäni oppisopimuskoulutus on pohjimmiltaan yksi hienoimmista asioista koulutusrintamalla. Tosin samalla tavalla valitetaan, että alunperin käytännönläheisemmäksi tarkoitettu ammattikorkeakoulu yrittää olla yliopisto, eikä sieltä saa riittävästi käytännönopetusta.

PS. Tarja Halonen on hetki hetkeltä vain kauempana siitä raikkaasta tuulahduksesta, mitä hän oli presidenttinä aloittaessaan. Halonen miehittää, vai pitäisikö sanoa naisittaa, kerta kerralta esikuntaansa demarinaisilla. 2000-luvulla tällainen tuntuu lähinnä vain kotiinpäinvedolta. Samalla pedataan Niinistölle voittoa seuraavissa vaaleissa, varsinkin kun tuntuu, että tällä hetkellä Kokoomuksen voittokulku jatkuu, eikä kokoomus tunnu kansan silmissä tekevän mitään väärin.

Viikon mielenkiintoisempia lausuntoja antoi Riitta Väisänen. Ensiksi hän paheksui, että joku tosi-tv-ohjelma kertoi hänelle melkein sattuneesta keskenmenosta. Kuitenkin hän antoi haastattelun iltapäivälehdille asiasta. Samoin ko. rouva tuntuu tasaisin väliajoin julkistavan rakkaussuhteensa edesmenneeseen Spede Pasaseen.

Vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen tapahtuma oli Susan Ruususelta viedyt Matti Vanhasen intiimikuvat. Itse lähinnä pelästyisin, jos saisin ne käsiini, joten tuskin Matin täytyy pelätä, että ne mihinkään lehtiin tulevat. Korkeintaan siitäkin tapahtumasta tehtäisiin juttu. Mikä on intiimikuva? Halailukuva?

TJ-groupin johtokaksikko sai ehdottomat tuomiot pörssikikkailustaan. Kaverusten olisi kannattanut tyytyä sakkoihin. On hölmö kuvitella saavansa lempeää käsittelyä optiomiljonäärien aiheutettua tämän laman. Kansa sai ainakin viestin oikeuslaitokselta, ettei mitä tahansa ahneutta sentää anneta anteeksi. Ja että ne herratkaan eivät aina pääse kuin koira veräjästä.