Mistä löytyisi vielä käyttämätön julkkis?


Puolueiden elämä ja erityisten puolueiden politrukkien elämä ei ole helppoa. Jo kuntavaaleissa jouduttiin raapimaan kunnista jokainen elinkelpoinen julkkis ehdokkaaksi. Nyt pitäisi eurovaaleihin löytää vielä julkkis, jonka koko kansa tuntee, mutta joka kykenisi kuitenkin painamaan äänestysnappia moitteettomasti. Läpimeno on onneksi lähes varmaa, eurovaaleissa kuin aniharva äänestää. Ja vielä vähemmän ymmärtää, mistä kaikessa on oikeastaan kyse.

Laadukkaimmilla julkkiksilla riittää tunkua ovellaan. Isä Mitron ottaisi jokainen puolue. Mitro onkin täydellinen euroedustaja. Hyväntuulinen ihminen, joka jaksaa loputtomasti tavata ihmisiä. Ja skandaalivapaa. Naisseikkailuista on tuskin huolenaihetta. Urheilijat ovat myös urheiluhullun kansan ollessa kyseessä varma vaihtoehto, vaikka skandaalialttiita ovatkin. Jani Sievinen napattiin jo demarileiriin. Paremman puutteessa käy kulttuuriväkikin ja muutkin vähempiarvoiset julkkikset.

Europarlamentti toimii myös erinomaisena poliittisena hautausmaana. Sen loppumattomiin kokouksiin on moni kunniansa ja valtansa menettänyt puoluejohtaja ja poliitikko löytänyt tiensä. Kotimaan kolttoset unohtuvat, kun lähdetään Eurooppaa valloittamaan tai pikemminkin pois päivänpoliitikkojen silmistä. Europarlamentissa voidaan käydä myös välillä jäähdyttelemässä julkisuudelta ja ikäviltä päätöksiltä ja palata sitten uusin voimin kotimaan parlamenttiin.

Itseasiassa en näe edes pahana asiana, että julkkikset miehittäisivät europarlamentin. EU ei ole 15 vuodessa onnistunut tuomaan itseään tippaakaan kansaa lähemmäksi, enkä tiedä, pitäisikö sinne kansakunnan poliittinen kerma edes lähettää. Se on aivan yhtä etäinen ja abstrakti kuin syntyessään. Koko EU-aatekin natisee niitoksissaan. Edes talouslama ei ole sitä yhdistänyt. Pikemmin toisin.

Kansaa taitaa kiinnostaa yhä edelleen Euroviisut enemmän. Ja aivan kuten europarlamentiinkin, sinne kansa äänestää mielellään vanhoja tuttuja. Remu ja Tapani Kansa kun nuorta voimaa tuskin edustavat. Ainakin he ovat jännittäviä. Moskovaan saavuttua heidän käytöstänsä on täysin mahdotonta ennustaa. Samoin näyttää olevan Timo T.A.Mikkosen perhekunnan laita. Satuitteko näkemään vaimo-Mikkosen väittelyn tai pitäisikö sanoa yksinpuhelun tv:ssa päivähoidosta?


Siinä suhteessa olen samaa mieltä rouva-Mikkosen kanssa, ettei jokainen kotiäiti ole alistettu. Miksi ei saisi olla kotiäiti, jos siihen on vain mahdollisuus, ja nauttii siitä. Alistetumpi on äiti, joka raataa päivät töissä ja sitten vielä kotona. Saman käsityksen naisen asemasta hänkin joutuu kohtaamaan, tuplatyömäärällä.

Myös amerikkalaiset osaavat draaman Mikkosten lisäksi. Jo Obaman virkaanastujaiskonsertti oli loistavaa poliittista teatteria. Mutta kyllä siinä sanomaakin oli. Suomessa kaivattaisiin myös joku Obaman kaltainen messias, joka saisi meihin istutettua sanomaa yhteishengestä, toivosta ja ennenkaikkea työn ja työntekijöiden arvostamisesta.


Nyt jopa perinteikkäät hyvinä työnantajina tunnetut yritykset irtisanovat metsäteollisuuden ikuisuusirtisanomisten lisäksi. Miksi muuten puhutaan yhteistyöneuvotteluista, kun jokainen tietää lopputuloksen? Kun pariskunnatkin eroavat voitaisiin sanoa, että pidetään yt-neuvottelu ja tullaan siihen tulokseen, että tuloksemme ei riittänyt vastaamaan ulkoisten tekijöiden painetta.

PS. Vuoden turhin juhlan aihe oli Suomen Ruotsista irtaantumisen 200-vuotisjuhlat. En näe niille mitään syytä tai merkitystä. Ei Suomi ainakaan Ruotsin avulla kehittynyt satojen vuosien aikana juuri lainkaan. Joten ei siinä surun aihetta ainakaan ollut. Pohjoismainen yhteistyökin kääntyi hedelmälliseksi vasta sitten kun jokaisella maalla oli oma valtionsa.

Alkuvuoden mukavin tv-sarja yllätys on ehdottomasti kotimainen Helppo elämä. Vihdoinkin amerikkalainen tv-muotti taitaa toimia kotimaisessakin ympäristössä.

Kommentit

Suositut postaukset