Elämä on kysymysten ristiriita

Hyvä ja paha, taivas ja helvetti ja muut vastakohtaisuudet minua loputtomiin, jonka kirjoituksiani kauemmin seuranneet ovat saattaneet huomata. Ylipäätään vastakohdat ovat kiehtovia elämässä ja eritoten ihmisessä. Olen kirjoittanut paljon runoja ja laulujen sanoja näistä aiheista. Mielestäni kaikki draama ja taide paljolti syntyy erilaisista vastakohtaisuuksista. Tai ainakin kiinnostava taide.

Vaikka esimerkiksi Päätaloa pidetään tylsänä kirjailijana, niin hänen kirjoistaanhan löytyy valtavasti vastakohtaisuuksia ja ennen kaikkea erinomaista kasvutarinaa. Kuinka köyhästä selkosten pojasta tuli sittenkin unelmiensa menestyskirjailija, vaikka koko eletyn elämän piti muokata hänestä ihan muuta. Päätalon kaltaisia kasvutarinoita löytyykin paljon enemmän maailmankirjallisuudesta kun suomalaisesta kirjallisuudesta. Itse rakastan kasvutarinoita ylikaiken meni niissä päähenkilön elämä ylös- tai alaspäin. Varsinkin jos kertomuksessa käydään sisäistä kamppailua.

Voi pohtia loputtomiin miksi ihminen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Jos ihmiseen tutustuu paremmin syy ristiriitaisuuksiin yleensä avautuu, muuten syy jää usein pimeäksi. Kaikki edellämainittu voi olla jonkun mielestä tematiikkaa, jos uskoo pelkkään tieteellisyyteen. Nuorempana itse uskoin täysin tieteisiin, nyt olen kääntynyt melkein täysin vastakkaiseen ajatuskantaan.

Minusta jokaisessa ihmisessä asuu taivas ja helvetti samaan aikaan aivan niin kuin hyvä ja pahakin. Ihminen voi tuntea samaan aikaan suurta iloa ja kärsimystä. Niinhän rakkaudessakin sen huippuvaiheessa käy. Samaan aikaan tuntee valtavaa onnea rakkaudesta ja suurta epäilystä uskaltaako antaa tunteilleen vallan. Vihan ja onnen välillä on pieni ero. Homma voi helposti luisua suuntaan ja toiseen aivan pienestä sysäyksestä.

En tiedä, joutuuko ihminen taivaaseen vai helvettiin. Tai onko mitään viimeistä tuomiota, missä elämä punnitaan. Kuten tiedämme pahakaan ei saa aina palkkaansa, ainakaan tässä elämässä/tietoisuudessa missä elämme. Tieto taivaasta ja helvetistä voi ainakin ohjata ihmistä elämään oikeaan suuntaan. Todellista/täydellistä pahuuttakaan ei ole olemassa. Niin kuin vihan ja onnen, myös pahuuden ja hyvyyden väli voi olla pieni. Mistä voimme luottaa hyvänä ihmisenä pidetyn pyyteettömyyteen tai pahana pidetyn ihmisen aitoon pahuuteen? Jokaisessa ihmisessä kun asuu suuri ristiriita, voi sitä sanoa hyvän ja pahankin taisteluksi.

Tuohon taisteluun vaikuttaa kaikki elämässä koettu. Kokemusten perusteellahan tuo puoli sitten valitaan. Vaikea kuvitella, että elämässään vain kärsimystä ja vihaa osakseen saanut voisi kasvaa täydellisen hyväksi ihmiseksi. Tai sitten hänen täytyy olla jo lähellä arkipäivän pyhimystä. Samoinhan ns. täydellisen hyvän elämän elänyt voi olla läpeensä paha.

Jos ihmisellä on sielu, täytyy siellä syntyä valinta hyvyyden ja pahuuden välillä. Jotain tajunnassa täytyy olla sellaista. En jaksaisi uskoa elämäänkään pelkkänä kokemusten sarjana. Ja jokainen ihminenhän on ainakin yhdellä tapaa rikki.

Tuomion teoistakin täytyy tulla jossain vaiheessa. Suoritti sen ihminen itse tai joku muu.

Elämä on loppujen lopuksi selittämätön.