Työvoimapoliittista pohdintaa


Jokin aika sitten kirjoitin hoitajien palkkauksesta. Nythän näyttää siltä, että erityisesti Kokoomus nieli sanansa. Se ei liene kenellekään yllätys, vaikka jonkinlaista palkankorotusta jollakin aikataululla lienee luvassa. Eräs toinen ammattiryhmä kaipaisi myös pikaista palkkaremonttia tai itseasiassa kaikkea muutakin työehtoihin liittyvää remonttia. Nimittäin palvelualoilla työskentelevät.

Minulla on useita ystäviä ja tuttavia, jotka työskentelevät palvelualalla. Aina yhtä hämmästyneenä kuuntelen työehtoja, työoloja ja ennen kaikkea palkkaa. Vaikka julkista sektoria moititaan surkeista palkoista, voi ainakin sen surkean palkan tuloon luottaa. Palvelualoilla sekään ei ole itsestään selvyys. Pieneen palkkaan vaikuttaa sekin, että työntekijät palkataan mielellään tuntityöläisiksi. Palvelualojen huonoja palkkoja perustellaan sillä, että alalla on paljon osa-aikaisia (opiskelijoita yms.). No, tuskinpa kukaan haaveileekaan kokopäivätyöstä alalla, jos kaikessa kenkkuillaan. Joku päivä sitten Hesarissa oli juttu, että huvipuistoihin on nyt saatu oma työehtosopimus. En muista itkinkö vai nauroinko. Palvelualoilla tykätään käyttää myös kovasti näitä henkilöstövuokrausyrityksiä, joita on sitten kovin eritasoisia työntekijöiden kohtelussa.

Ammattiliittojen pitäisi saada toimintaa tavallista työntekijää lähemmäksi. Itse tiedän, että näin yritetään tosissaan, silti järjestäytyneiden työntekijöiden määrät tuntuvat vain laskevan. Pelkkä työttömyyskassa tuntuu houkuttelevammalta. Mikäköhän se oikea keino olisi tavoittaa työntekijät? Siinä kymmenen pisteen kysymys.

Mediassa muuten uhkutaan jatkuvasti julkisten alojen työvoimapulasta tulevaisuudessa (tai itse asiassa lähitulevaisuudessa jo). Sitä ruokkivat kyllä julkiset työnantajat itsekin. Silti on nähtävissä, että nuoria kiinnostaa uran tekeminen julkisella puolellakin. Itse olen jonkin verran rekrytoinnin kanssa tekemisessä ja suurin pula työntekijöistä on keskittynyt tietyille aloille. Kaikille kun raha ei ole ainoa hyvän työn määre.

Pelkkään koulutukseen takertuminen estää myös ihmisten työllistymistä. Nykyisin kun millään muulla ei tunnu olevan väliä kuin oikean tutkinnon löytymisellä. Henkilökohtaisista ominaisuuksista ei niin väliä. Amerikassa sentään ymmärretään selfmademaneja, mutta ei tässä maassa. Täällä halutaan lytätä kaikki oman tiensä kulkijat maan rakoon ja sitten valitellaan kuin ei löydy innovatiivisuutta ja luovuutta. Ymmärrän toki, että koulutuksella täytyy olla merkitystä, eihän kukaan muuten kouluja kävisikään, mutta vähän voisi näissäkin asioissa joustaa, jos kerran valitellaan työvoimapulaa. Ihminen voi olla sivistynyt ilman kymmentä tutkintoakin.



Kommentit

Suositut postaukset