Kerrassaan Vantaata

Viikonlopun Pressossa oli Vantaa-teemanumero. Hieno homma, kun kotikaupungistani harvoin kirjoitetaan laajemmin. Ja jos kirjoitetaankin, niin sitten useimmiten negatiivista. Good news in no news.

Eikä siinä mitään, väärinkäytöksistä pitääkin kirjoittaa ja itse asiassa voisi enemmänkin kirjoittaa. Totta puhuen Espoo ja Helsinkin on viime aikoina ollut negatiivisemman julkisuuden piirissä. Yleensä kuitenkin Vantaa. Negatiivinen julkisuus syntyy useimmiten ei avoimesta päätöksenteosta. Vantaalla tilanne on siltä osin viime vuosina parantunut, vaikka parantamisen varaa on yhä. Niin kuin itseasiassa kaikissa Suomen kunnissa ja eritoten valtionhallinnossa.

Työni puolesta olen kierrellyt paljon Vantaata ristiin ja rastiin ja tutustunut aika isoon määrään ihmisiä. Parasta Vantaalla ovatkin ihmiset. Tosin ihmisistähän kaupunki aina muodostuukin. Vantaalla on aika rento meininki, pingottaa täällä ei tarvitse. Toisaalta mitään vantaalaisuutta ei mielestäni ole. Tarkoitan siinä mielessä kuin helsinkiläisyys.

Itse olen enemmän tai vähemmän koko ikäni Vantaalla asunut satunnaisia pyrähdyksiä muualle lukuun ottamatta, mutta yhtä hyvin voisin kuvitella asuvani jossain muualla. Esimerkiksi Naantali on minusta kaunis kaupunki samoin kuin Porvoo, joihin voisin hyvin muuttaa, mikäli löytyisi vain töitä. Vantaalta puuttuu historia, jota itse kaipaisin ympärilleni. En välttämättä hirveästi kaipaisi Vantaalle takaisin jos muuttaisin pois. Mutta kai se kotiseutujen kaipuu vasta iskeekin kun muuttaa pois.

Hieman huolissaan olen seurannut Vantaan kehittymistä muutenkin. On hienoa, että Vantaalle on rakennettu Kartanonkosken kaltaisia asuinalueita, mutta samaan aikaan vanhat lähiöt alkavat vaikuttaa nuhjaantuneilta. Vantaalta puuttuu Espoon ja Helsingin kaltaiset suuret tuloerot, mutta kyllä Vantaallakin kahtiajakautumista havaitsee paljain silmin siinä missä Helsingissäkin. Pelkäksi betonilähiöksi Vantaata on turha kutsua. Näin kesäisin vihreätä on joka puolella ja se tekee niistä betonilähiöistäkin viihtyisämpiä paikkoja.

Slummi Vantaa ei ole. Oikeita slummeja näin Sofian seudulla Bulgariassa ja siihen verrattuna Vantaa on lintukoto. En tiedä, näiden vanhojen lähiöiden nuhjaantuminen taitaa olla koko pääkaupunkiseudun ongelma. Itse asun nykyisin Hiekkaharjussa, joka on tosi miellyttävä paikka. Täällä on tosi kiva "kyläkauppakin", missä on samat myyjät ja kiva tunnelma. Mihinkään Jumboon en menisikään. Yhteydet pelaa myös joka puolelle kotiovelta.

Laajemmin ajatellen olen itse aika koti-ihminen, jolle oma pesä on tärkeä paikka. Henkistä kotiani en ole vielä löytänyt. Koti merkitsee minulle tällä hetkellä nukkumapaikkaa ja sitä paikkaa missä kirjojani ja elokuviani ja kirjoitusvihkojani säilytän. Osaltaan henkinen kodittomuus johtuu siitäkin, että on sinkku. Kun on isosta perheestä lähtöisin, ei sitten loppujen lopuksi osaakaan elää ilman äänekästä elämää ympärillään, vaikka sitä aikanaan toivoikin ja viihtyykin omissa oloissaan.

Toisaalta olen niin ristiriitainen tyyppi, etten muutenkaan aina tiedä, mitä tässä elämässä haluan. Sekin yksi näitä nykyihmisen taakkoja. Ja mikä merkitys kodilla kohta enää onkaan, kun muutenkin viettää valtaosan valveillaoloajastaan töissä viikonloppuja lukuun ottamatta. Ehkä henkinen kotini ei löydykään Vantaalta, kun koko elämä on muutenkin pelkkää Vantaata kun täällä asuu ja tekee työtä. Who knows? Ja aika näyttää...

PS. Huomenna on pääsykokeet amk-toimittajakouluun. Saa nähdä kuinka äijän käy...Hieman kyllä jänskättää, kun edellisistä pääsykokeista on jo aikaa...