Itsetunnottomia ihmisiä

Suomalaiset ovat aina kunnostautuneet itsensä vähättelyssä. Aina kun on jotkut kisat, euroviisut tai mitkä tahansa muut, niin sitä valitellaan kuinka ollaan huonompia kuin muut kansat ja kuinka meistä ei ole mihinkään muka suurempien kulttuurikansojen rinnalla.

Itsensä vähättelyyn sitä sortuu itsekin helposti. On vaikea ottaa vastaan kehuja tai olla tyytyväinen itseensä. Se on aika hullua, vaikka tietää olevansa ihan ok-tyyppi, eikä mikään maailman tyhminkään ja ruminkaan. Sama vaivaa koko maata, epäonnistumisen pelko tai oikeastaan epäonnistumisen odottaminen. Tai ainakin vähintään odotetaan, että kyllähän se suomalainen jossain vaiheessa epäonnistuu. Liekö siksi jääkiekkomaajoukkuekin häviää kerta toisensa jälkeen finaalit ja euroviisuissakin tulee nekkuun.

Jos jokin tässä maassa ihmisillä mättää, niin se on itsetunto. En tiedä mistä tämä maa on saanut niin huonon itsetunnon. Tosin kokemukseni ulkomailta ovat sen verran vähäisiä, etten tiedä, vähätelläänkö joka maassa aina itseään. Suomalaiset ainakin kasvatetaan siihen, ettei saisi pitää itsestään numeroa. Aina täytyisi olla hiljaa ja kiltisti asiat ja ongelmat sisällään pitäen. Itseään ei saisi kehua ja jos joku muukin kehuu, täytyy kiemurrella jotenkin vaivautuneena.

Ei ihme, että Suomessa ollaankin niin masentuneita ja ahdistuneita. Jotenkin tämä huono itsetunto on hölmöäkin, kun suomalaiset kuitenkin ovat maailman huippuja monessa asiassa. Ehkä olisi aika antaa hieman armoa jo itsellemme. 

Itselläni itsetunnon rakentaminen on ollut pitkä projekti. Olen siinä suhteessa kovin suomalainen. Paljon on joutunut preppaamaan itseään, ennen kuin on hyväksynyt itsensä sellaisena kuin on ja oppinut rakastamaan itseään edes hetkittäin. Siinä ovat tietysti auttaneet muutkin ihmiset, jotka ovat hyväksyneet minut sellaisena kuin olen. Elämä on pettymyksiä täynnä, mutta on mielenkiintoista, miten yhden ihmisen vaikutus voi muuttaa kaiken onnistumisiksi.

Olen ottanut missiokseni auttaa myös muiden ihmisten itsetuntoa. Yritän aina kehua ja kannustaa ihmisiä sekä kiittää pienemmistäkin asioista. On hullua, miten vähän ihmiset kiittävät toisiaan. Sekun on vielä niin vaivatonta, eikä vaadi suuria ponnistuksia. Siis kaikki vaan kiittämään...

En tiedä tulevaisuudessa miten meidän suomalaisten käy kaikissa maailman myllerryksissä, mutta meidän pitäisi ainakin muistaa rakentaa itsetuntoamme. Jotenkin kyllästyttää aina se mankuminen julkisuudessa, kuinka me muka olemme muita huonompia. Hommahan menee niin, että metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Jos manaa epäonnistumisia, niin kyllä ne takuuvarmasti tulevat. Sen on huomannut omassakin elämässä. Tosin epäonnistumiset tulevat ihan pyytämättäkin. Mutta mikä loppujen lopuksi on epäonnistumista, kaikkihan on loppujen lopuksi vain elämää.

Oli se sitten helppoa tai vaikeaa....