Me suomalaisetkin olemme alkuperäiskansaa


Elämässäni kai ei ole tarpeeksi äksöniä, kun viime aikoina olen kirjoitellut eri tv-ohjelmista. Televisiosta tulee vain hyvääkin ohjelmaa, ainakin sunnuntaisin olen jäänyt koukkuun sarjaan "Elää heimon kanssa". "Tutkimusmatkailija" Bruce Perry laittaa itsensä likoon alkuperäiskansojen kanssa niin kiitettävällä tarmokkuudella, ettei toimintaa voi olla ihailematta.

Yleensähän sitä mennään kehitysmaihin enemmän tai vähemmän henkiset khakihousut jalassa, mutta Perry ei. Hän osallistuu heimojen elämään kaikessa arjen muodoissaan ja on onnistunut osallistumaan initaatiomenoihinkin jokaisen heimon parissa mitä erilaisempia hallunogeeneja kokeillen. Ja mikä tärkeintä aidon kontaktin saaden. Joka kerta hän väittää löytäneensä itsensä uudelleen ihmisenä. Kateeksi käy, itselleni riittäisi jo yksikin kerta.

Alkuperäiskansat kiehtoivat minua jo poikasena ja lueskelin kaikenlaisia maantieteellisiä ja kansantieteellisiä teoksia. Minusta oli kiehtovaa ajatella, että jossain asuu vielä kansoja, joita ei ole vielä "löydetty". Siis länsimaisessa mielessä. Heitä itseähän ei löytäminen kiinnostakaan. Useimmiten "löytäminen" on merkinnyt näille kansoille enemmän tai vähemmän tuhoa. Surullisempia esimerkkejä Australian abot, puhumattakaan Pohjois-Amerikan intiaaneista. Osan vei taudit jo tutustuttaessa eurooppalaisiin ja sen jälkeen on viina tehnyt omia tuhojaan alkuperäiskansojen riveissä.

Suomalaiset itsessään ovat vähän niin kuin alkuperäiskansaa. Ei siitä niin hirveän kauan ole kun olemme tulleet metsistä "ihmisten ilmoille". Kohtahan kaupungeissa asuu valtaosa, mutta vain jokunen vuosikymmen sitten asuimme maalla hyvinkin alkeellisissa olosuhteissa. Ehkä siksi meillekin viina maistuu alkuperäiskansojen tapaan, emmekä koe oloamme kotoisaksi kaupungissa ihmistungoksessa. Haluammekohan vielä yhteyttä niihin metsänhenkiin ja samaaneihin, jotka satoja vuosia sitten menetimme?

Jos me suomalaiset emme ole jonkun mielestä alkuperäiskansaa, niin saamelaiset ainakin ovat todistetusti. Suomessahan on ollut tapana suhtautua saamelaisiin hieman huvittuneesti. Juoppoina ja likaisina ihmisinä kuten joissakin sketseissä. Harva ehkä tietää, että saamelaisilta on aikanaan viety varsin tylysti maita, aivan niin kuin intiaaneiltakin Pohjois-Amerikassa. Emme me suomalaisetkaan välttämättä niin viattomia ole tässä suhteessa, vaikka siirtomaita emme olekaan vallanneet.



Kommentit

Suositut postaukset