Itsensä rakastamisen vaikeus

Yksi vaikeimmista tehtävistä ihmisen elämässä on oppia rakastamaan itseään positiivisessa mielessä. Se on avain siihen, että muutkin rakastavat itseään.

Aivan liian usein ihmiset vaativat itseltään liikaa. Ainakin itse vaadin yhä. Vaikka itse tiedän, että helpommallakin voisi itsensä päästää. Ikään kuin jokin selittämätön voima ajaisi eteenpäin, sanoen että sinulla on kiire jonnekin, ethän pysähdy. Minne sitä sitten on kiire, en tiedä. Ihmiselämä on lyhyt, mutta ei sentään vain hetki.

Olen tosin treenannut rentoutumista ja itseni rakastamista, mutta paljon on vielä matkaa jäljellä. On helpommin sanottu kuin tehty vapaa-ajallakin, että rentoudupas nyt kun sinulla on aikaa ja löydä itsestäsi positiivista valtaa itseesi. On paljon helpompi liukua kohti tummuutta kuin valoa. Tämän valon löytäminen on elämän mittainen matka, eikä se matka suju ongelmitta.
Televisiopsykologi Dr.Phil sanoi hyvin jossain ohjelmassaan, että ihmisissä elää hyvin vaatelias sisäinen dialogi, joka tekee ihmisistä ärtyneitä ja armottomia itseään kohtaan. Tuo sisäinen dialogi estää itseensä rakastumisen/itsensä rakastamisen. Varsinkin jos ympäristöstä kukaan ei käske pysähtymään, vaan päinvastoin kannustaa lisävauhtiin, niin kuin ainakin työelämässä tapahtuu.

Olen sitä mieltä että kiireeseen kannustamisen aikakausi on tullut tiensä päähän. Ihmisethän eivät voi loputtomiin omaksua uusia asioita yhä kiihtyvällä tahdilla. Evoluutioltamme olemme lähes samanlaisia kuin esi-isämme 200 000 vuotta sitten. Meillä on sama rajattu aivokapasiteetti ja perustarpeet.

Itseään on myös vaikea rakastaa, jos ei hyväksy omia menneen elämänsä valintoja tai edes antamaan itselleen anteeksi. Yleensä muut ihmiset antavat anteeksi, ennen kuin ihminen antaa itselleen anteeksi. Henkinen itsensä ruoskinta kukoistaa ja viha omaa itseään kohtaan tuhoaa yhtä tehokkaasti kuin viha toista ihmistä kohtaan. Viha ja katkeruus syövyttävät sielua enemmän kuin happo. Silti noista tunteista on vaikea päästä irti, monet ihmiset suorastaan takertuvat niihin. Sekin tuo tietysti turvallisuudentunnetta, kun on jotain jota vihata.

Yksi itsensä rakastamisen suurin dilemma on, että jos ei rakasta itseään, kenenkään muunkaan on vaikea rakastaa. Sielunsa sinkku taas ei mitään muuta kaipaisi, kun että joku rakastaisi. On vain totta, että täytyy ensin rakastaa itseään, ennen kuin kuin kukaan muu voi rakastaa.

Siinä on rakkaudettomuuden kehä valmiina ja rakkaus sekä armeliaisuus itseensä kohtaan aina vain kauempana.