Kaduilla kuulen ja luen

Naakat lehahtavat yölevoltaan lentoon.
Niiden pesäpuu on omani vieressä.
Päivä on niille askareita täynnä.

Minäkin juon kuppini tyhjäksi,
valmistaudun lähtöön.

Kaduilla kuulen ja luen.

Helsinki, onnellisten ihmisten kaupunki.
Jeesus kuulee, anna hänen pelastaa.

Tuttu spurgu istuu kello kahdeksan
tutussa tuolissa, hän kysyy:
Ovatko kaikki spurgut taiteilijoita,
eikö sinulla olisi kolikkoa antaa.

Ei ole ei. 

Mutta Siwan myyjä hymyilee
minulle aina kauniisti,
hän ei olekaan Suomesta.

Kiitos kuitenkin.

Jossain Helsingissä naakatkin nahistelevat leivästä.

Voi kuinka meitä huijataan

Vitamiinivalmistajat kärähtivät, kun pillereistä ei löytynytkään vitamiinia niin paljon kuin luvattiin, kun niitä pillereitä kerrankin alettiin tutkia.

Hämmästyttävää kyllä, juuri terveystuotteita tunnutaan tarkkailevan kaikkein vähiten ja kun samaan aikaan kaikille toitotetaan lakkaamatta terveysvaikutuksista, bisnes rullaa, kun ihmiset varaavat hyllyt täyteen vitamiineja sun muita terveystuotteita uskoen elämänsä niillä pelastuvan.

Minulla ei sinänsä ole mitään terveystuotteita vastaan, mutta eivät ne ihmiselämää pelasta, tukevat varmasti, jos ihminen itse niihin uskoo.

Suurin osa ihmisistä haluaa voida hyvin, mutta kaipa siinä suurempi merkitys on mitä muuten mättää suuhunsa, makaako sohvalla vai onko aktiivinen. En tiedä, läpeensä terveellistä elämää viettävätkin ihmiset voivat kuukahtaa nuorena, joten sattumasta tässä elämässä on kyse tässäkin suhteessa.

Mutta jos nämä teolliset vitamiinit ovat mitä ovat, niin kyllä sitä muutenkin härskisti mainostetaan terveysvaikutuksilla, jotka on saattanut todeta vain yksi tutkimus, jonka riippumattomuudesta ei ole takuita.

Esimerkiksi sellaista jugurttia tai maitoa ei taida olla, jota ei mainostettaisi erityisen terveysvaikutteisena. Viljatuotteista puhumattakaan, vaikka toiset taas saarnaavat viljatuotteita vastaan. Eipä siinä jää muuta vaihtoehtoa kun avata tonnikalapurkki syyllisyydentuntoisena ja hotkia pikapikaa suuhunsa.

Ihminen haluaa uskoa tekevänsä oikeita valintoja ja siihen terveysmarkkinointi tähtää. Jos nyt elämääsi saat niillä pari vuotta lisää vanhainkodissa makaamassa, en tiedä, onko kaikki terveystuotteiden hotkiminen sitten sen väärti.

Parempi olisi nauttia kaiken itsensä rankaisemisen ja vahtaamisen sijasta siitä elämästä, mikä milloinkin on käsillä. Ihminen kun saa vakavan sairauden ennemmin tai myöhemmin, ellei kuole onnettomuudessa sitä ennen.

Jos johonkin kannattaisi satsata, niin tutkia luonnosta löytyviä terveysvaikutteisia kasveja sun muuta. Niiden tietämys taitaa olla teollisiin terveystuotteisiin tukehtuvassa länsimaailmassa aika heikkoa.

Syksylle, Bulevardille

Syksy on tullut. 35. syksyni.
Ei syksyni taida edellisistä erota,
enkä itse ole eronnut edellisistä.
Sytytän tupakan, jälleen kerran,
en vieläkään viimeistä,
mutta viimeistä edellisen sentään, tänään,
ei se levottomuuttani poista,
väistelen Hietalahden torilla
sattuman minua vastaan heittämiä ihmisiä.
Kävellessäni katselen ohilipuvaa hetkeä,
jonnekin menen
hitaasti viimeistä ajatusta ajatellen,
ja edellisen jo unohtaneena.
Olen miettinyt ajatuksia,
jotka eivät ole vieneet minua minnekään.
Ajatuksilla on ollut liikaa valtaa.
Pysähdyn.
Pysähtyneen raitiovaunun takaa pujahdan
omille teilleni. Bulevardille. Omille teilleni, en muiden.
Bulevardilla muistan,
tämä on ensimmäinen syksyni Helsingissä.
Ensimmäinen.
Sivuutan ihmiset.
Minä vain kävelen.
Hän saattaa tulla vastaan.

Laskisitko Jyrki Kataisen kotiisi?

Asioita pitää uskaltaa tehdä uudella tavalla. from Kansallinen Kokoomus on Vimeo.

Tällä hetkellä en kannata Kokoomusta sen paremmin kuin mitäkään muuta puoluetta. Siksi en tätä Kokoomuksen vaalimainosta teille esitä. Oli puolueesta mitä mieltä tahansa, Kokoomuksen mainonta on ollut onnistunutta.

Puolueella on ollut kanttia kääntää kaikki päälaelleen, niin kuin tässäkin mainoksessa. Alunperin konservatiivinen Kokoomus on napannut itselleen muilta lupaa kysymättä uudistajapuolueen maineen ja saanut muut näyttämään paikoillaan polkevilta änkyröiltä. Ja enimmäkseen mainonnan avulla.

Tässäkin videossa aivan pokkana sanotaan, että Suomessa on menty taaksepäin ja että he tarjoavat tien eteenpäin. Seuraan kohtuu paljon politiikkaa, mutta mitään keinoa en oikein Kokoomukselta ole saanut tuohon eteenpäin menoon.

Jos sen kuntauudistuksen odotetaan tuovan autuuden ja eteenpäin menon, pettymys tulee olemaan suuri. Ja se palveluiden yksityistäminen ei ole mikään uusi juttu. Ennen kunnallisia palveluita ei muita ollutkaan kuin yksityisiä palveluita ja niitä nauttivat vain maksukykyiset. Onkohan tämä nyt sitä eteenpäin menoa sitten? Ennemmin paluuta vanhaan.

Kokoomus haluaa myös tulla ihmisten koteihin kertomaan ilosanomastaan kuin uskovaiset konsanaan. Osaavatkohan ne Kokoomuksen matkasaarnaajat vain ilman navigaattoria Espoon kodostaan esimerkiksi Kontulaan kertomaan, että miten se elämä köyhällä kohta autuudeksi muuttuu kun vain Suomi-uudistat itsesi.

Uudistumisesta on tullut sellainen sana, ettei sillä ole enää uskottavuutta. Amerikastahan se Suomen politiikkaan on tuokin sana tietenkin rantautunut. Siellähän Amerikka luvataan jokaisen presidenttiehdokkaan toimesta uuteen nousuun. Amerikkalaiset rakastavat uudistumista. Suomalaiset eivät.

Ehkä me suomalaiset olemme sitten vain Kokoomukselle vain liian taantumuksellisia kun haluaisimme takertua 80-luvun hyvinvointivaltion rippeisiin. Hyvinvointivaltion, joka alunperin luotiin köyhän ja eristäytyneen kansan toimesta.

Ja nyt me penteleet emme sitten halua edes uudistua, vaikka EU meille aikoinaan myyntiin ikuisuuden raha-autuuden takuuna. Oops.. ja miten kävikään. Suomessa on jälleen huima kuilu rikkaiden ja köyhien välillä ja kaikki julkinen palvelu rapautuu pikkuhiljaa. Kouluissa oppilaat pieksevät opettajia ja jatkotutkimuksiin pääset terveydenhuollossa vain jos osaat riittävästi vaatia.

On selvää, ettei mikään ole pysyvää, mutta ei siinäkään järkeä ole, että jo kerran rakennettu rapautuu. Ei ihme, että kansa on katkeraa. Siinä ei pelkkä uudistumisen hokeminen enää auta.

Suomi on seonnut uudistumisen vimmaan. Ei vain Kokoomus. Koko ajan uudistetaan, mutta mikään ei tunnu vain muuttuvaan siihen kaivattuun parempaan. Tai sitten olemme vain menettäneet perspektiivin onneen tai siihen mikä todella on oleellista.

Ei, emme halua uudistua. Ihan tylsä tavallinen ja turvallinen Suomi riittäisi.

Kukkahattutätejä Big Brotheriin

                                          Kuva: www.bigbrother.fi

Big Brother on tämän vuoden osalta edennyt jo kauden puoliväliin. Tänä vuonna sarjasta ei ole oikein keskustelua syntynyt, johtuen siitä, että kausi on ollut  tavattoman tylsä. Minunkin yksityiselämäni on kauteen verrattuna jo ilottelua.

Ja isoveli itsekin on ryhtynyt itsensä sensoriksi jättäen peittojenheilutuksen näyttämisen vähemmäksi, vaikka kondomeja on kulunut talossa tuottajan mukaan ennätysmäärä. Hyvä näin, vaikka ensimmäinen BB-vauva toisi sarjalle taatusti katsojat takaisin, sillä katsojaluvut ovat jo sarjan parhaista vuosista kaukana.

Sarja on jo jatkunut kuuden vuoden ajan, se mikä ennen on jaksanut vihastuttaa tiedostavampia ihmisiä, ei jaksa vihastuttaa enää. Uutta vihattavaa kun löytyy heille aina, milloin se on tietty urheilulaji ja milloin vain väärin poliittisesti ajattelevat henkilöt.

Olen kummastellut Big Brotherin vuosien varrella aiheuttamaa tunnekuohuntaa. Osa ihmisistä kun jaksaa suhtautua yhteen tv-sarjaan leppymättömän vihamielisesti. Itse kun olen sanonnut seuraavani sarjaa vähintäänkin satunnaisesti, moni tuhahtaa, että minähän en sellaista katso. Se on vähän sama juttu, kun kukaan ei sano lukevansa lehdistä juoruja. Paitsi että vielä pahempaa.

Sinänsä Big Brotherissa ei pitäisi olla mitään kohahduttavaa. Sehän vain näyttää, millaista tietynlaisten ihmisten elämä on. Mitäänhän talossa ei varsinaisesti edes tapahdu ennen kuin viinahanat avataan. Mutta näinhän se on oikeassa elämässäkin.

Valtaosa meistä jotka käytämme alkoholia enemmän kuin ne kuuluisat kaksi viinilasia, myös saatamme myös törttöillä kännissä joskus kuten Big Brotherissa. Rähinöimme tai riitelemme keskenämme ja myös saatamme harrastaa ajattelematonta seksiä tai vähintäänkin haluta sitä kovasti. Ja seuraavana päivänä katua kovasti. Onneksi vain ilman kameroille tallennettua totuutta useimmiten.

Osaa ihmisistä ilmeisesti harmittaa se, että Big Brother teetättää asukkailla mitä haluaa ja että heitä tarkkaillaan koko ajan. Niin, näinhän se tosielämässäkin menee. Usein joudut tekemään toisten tahdon mukaan ja valvontakameroita ovat kaupungit väärällään ja hulluinta kyllä, moni latailee itse itsestään kuitenkin esimerkiksi Facebookiin kuvia. Harvoin tosielämässäkään voi tehdä mitä haluaa, mutta joillekin ihmisille kaikenlainen rajoittaminen voi kai olla liikaa. Tai voi tietysti tehdä mitä haluaa, mutta jossain vaiheessa tulee lainsäädäntö vastaan.

Koko kansaa Big Brother ei tietenkään edusta. Valitettavasti. Jos sinne saataisiin kukkahattutätejä mukaan, niin ehkä Big Brother muuttuisi jälleen mielenkiintoiseksi. Nuoruuden hurmaa elävät huolettomat tyhjätaskut kun saisivat yhteiskuntaoppia ilottomilta rouvashenkilöiltä.

Eräs julkkis haukkui taannoin kaikki Big Brotheria katsovat aivottomiksi imbesilleiksi. Se oli mielestäni mielenkiintoinen lausunto. Tunteeko hän kaikki kyseistä ohjelmaa seuraavat? Samaahan voisi väittää vaikka jääkiekosta. Onko sekään nuortemme moraalia tai älyä kasvattavaa katsoa kun aikuiset miehet takovat toisiltaan tajun kankaalle jääkiekkokaukalossa?

Moraali ja tuomitseminen tulisikin jättää viihteen ulkopuolelle. Sillä mitään ei ole pakko katsoa.

Mikä jäi historiastasi muistiisi?

Tässä taannoin oli jossain lehdessä juttu, muistaakseni Hesarissa, jossa pohdittiin, mikä historiallinen aikakausi tai iso tapahtuma on minkäkin sukupolven mieleen jäänyt.

Itse kuulun 70-luvulla syntyneisiin, joten hirvittävän kaukaa ei minulla omakohtaista muistia ole. Olisi kuitenkin valehtelua väittää, ettei talvisotamme tai jatkosotamme olisi muistiini jäänyt. Niistähän puhutaan melkein kiihtyvään tahtiin. Muistaakseni 80-luvun lopulla sodat tosin eivät olleet läsnä koko ajan julkisuudessa niin kuin ne nyt ovat.

Neuvostoliiton hajoaminen on myös piirtynyt mieleeni. Neuvostoliiton hajoaminen tuntui silloin vuonna -91 tapahtuneen kuin hetkessä, vaikka näin jälkeenpäin oireita oli ollut pitkän aikaa. Berliinin muuri pistettiin matalaksi jo aiemmin, siinä sitä katselin, että nyt se hajoaa, minkä ei pitänyt koskaan kadota.

Lama-aika jäi myös mieleeni. Ei oikeistaan muu kuin se loputon ankeus, joka oli käsin kosketeltavaa, minusta lama-ajan ahdistus 90-luvun alkupuolelta ei ole Suomesta sen koommin edes hävinnyt, vaan tietty ilottomuus ja köyhyys jäi pysyvästi seuralaiseksemme.

EU:n tulokin oli iso juttu. Silloin kuin Suomi liittyi vuonna -95 eurooppalaiseen perheeseen, ei tullut mieleen, että EU voisi olla niinkin epäsuosittu kuin se nyt on. Jos jossain EU on onnistunut, niin se rauhan ylläpitäminen, mistä se sai Nobelin rauhanpalkinnon.

Vain nätti naama

Kohu nousee mitä mielenkiintoisemmista asioista. Ja kun ihmiset netissä pyörivät, niin eikös sinne joku tehtaillut kuntavaalien persuehdokkaista kuvagallerian Per Looks. Ja hetkessähän tuollainen ilottelu Facebookissa leviää. Facebook kun ei ole persukannattajien leikkikenttää.

Tietenkin siihen galleriaan oli valittu rumimmat tai vähintään erikoisemman näköiset. Pian ilmestyi vihreistä, kokoomuksesta ja piraattipuolueesta vastaavanlaiset ehdokasasettelut. Vihreissä ja kokoomuslaisissa kasvoit olivat tosin nättejä tai tavallisen näköisiä. Piraateille taas ivailtiin.

Sinänsä tässä hommassa on selvä totuus. Poliitikolle ei riitä enää, että osaa asiansa, pitää olla nätti naama. Naispoliitikkojen ulkonäköä ja pukeutumista on nälvitty jo iät ja ajat, mutta eipä sitä risuparta, tanakka ukkokaan taida enää edes valtuustoon päästä.

Muualla maailmassa vastaehdokkaita, ainakin Usassa, kampitetaan valheellista tietoa vastustajasta kertovilla mainoksilla. Meillä sentään ivaillaan vielä ulkonäöllä, vaikka kampittamistahan sekin on, jos vastustajasta tehdään hölmöläisen näköinen ja sitä myöten hänen ajatuksiltaan halutaan syödä uskottavuutta.

Valtioriita lapsista

Itse olen luullut, että lapsista riidellään vain, kun pariskunnat eroavat. Kuitenkin lapsista riitely on äitynyt Suomen ja Venäjän suhteiden ykkösongelmaksi.

Tai oikeastaan Venäjä riitelee ja Suomi kuuntelee. Venäjällä Suomi-nälvinnöistä vastaa yleensä joku kakkosmies, mutta väkisin tulee mieleen, että kuka siellä taustalla käskyjä antaa.

Ei tarvitse olla politiikan asiantuntija ymmärtääkseen, että politiikkaahan tässä tehdään ja lähinnä venäläisten taholta. Miksi, se onkin jo se suurempi kysymys. Mitä Venäjä hyötyy nälviessään suomalaista lastensuojelua, joka saa lokaa omastakin takaa Suomesta.

Kysymys onkin sisäpolitiikasta, kai Venäjä haluaa näyttää, että pienen Suomen on turha uhitella, vaikka Suomi ei uhittele Venäjälle virallisesti edes hurjissa unelmissaan.

Venäläisiä kismittänee Anton-pojan sieppaus Venäjältä Suomeen. Sillä sellainenhan se oli, vaikka Suomessa poika oli määrätty isälleen. Mutta poikaa tuskin muilla keinoin olisi Venäjältä Suomeen saatu.

Totuus on myös se, että kun kahdesta eri kulttuurista kotoisin olevat menevät yhteen ja tekevät lapsia, jossain vaiheessa tulee törmäyksiä. Yhdessä vaiheessa lapsia kaapattiin Suomesta arabimaihin isänsä kotimaahan ja kaikkia noita lapsia ei ole vieläkään saatu takaisin Suomeen. Nyt ongelmat tuntuvat olevan näissä suomalaisten ja venäläisten yhteisissä perheissä.

Vaikka valtiot on nyt sotkettu näihin tapauksiin, niin oikeasti kyse on pariskuntien ongelmasta. Ihan tavalliset suomalaisetkin käyttävät lapsia vallankäytön välineinä, kun ero tulee ja sehän se näyttää usein nykyään tulevan.

Yksi merkillinen piirre näissä suomalaisten ja venäläisten välisten suhteen sekoittajana on tämä kohudosentti Johan Bäckman. En oikein ymmärrä, mikä hyöty hänellä on lietsoa hyvin selkeästi epäsopua muutenkin uudelleen lihaksiaan pullistelevaan Venäjään.

Toisinajattelijat onnen tiellä

Uusimmassa kirjallisuusblogini kirjoituksessa keskityn Suomen ehkä tunnetuimmasta poliittisesta murhasta kertovaan kirjaan Onnemme tiellä. Käyhän katsomassa.

Tavallistakin nuivemmat kuntavaalit

Mikäli merkit tähän asti pitävät kutinsa, odotettavissa on tavallistakin nuivemmat kuntavaalit. Oikein minkäänlaista keskustelua ei ole saatu aikaan. Ei tarvitse olla ennustaja tajutakseen, että puolueet satsaavat vain paria viimeistä viikkoa varten, jolloin ihmisiä hätyytellään Prisman edessä verenmaku suussa.



Nyt puoluejohtajat jankkaavat vielä jopa niin kaukana kuntien arkitodellisuudesta olevilla asioilla kuin EU-vakuuksilla ja kuntauudistuksella. Jopa julkkisehdokkaat ovat näissä vaaleissa kortilla.



Ja jos ihmeitä ei tapahdu, jatkuu puhe vanhustenhuollosta, terveydenhuollosta yms. vanhojen kuntavaalien malliin, kaikki lupaavat kaikkea ja kaikki on tärkeää, mistään ei saisi säästää, paitsi hallinnosta, joka edustaa kuntien budjetista noin kahden prosentin luokkaa. Sillähän sitä miljoonasäästöjä tehdään. Itsekin kun olen ollut kunnan hommissa, niin en ole missään nähnyt niin arkoja ihmisiä tekemään vaikeita päätöksiä, kun kuntapäättäjät ovat.



Jos jokin asia erottaa nämä kuntavaalit edellisistä, niin se on se kuntauudistus, jota pitäisi ihan rehelllisesti kutsua sen oikealla nimellä eli kuntien pakkoliitoksilla. Tämä Kokoomuksen hurmioon saanut uudistus tullee liittämään yhteen sellaisetkin kunnat huonompiinsa, joissa menee taloudellisesti hyvin. Syrjäkylät voivat heittää hyvästit viimeisillekin palveluilleen.



Keskustasta ei ole nyt syrjäkylien pelastajaksi, väritön uusi miljonääriteknoraatti puheenjohtaja ei tule innostumaan äänestäjiä, sillä puolueiden puheenjohtajista kuntavaaleissakin on jo kyse. Hyvä jos kepulaiset saavat estettyä edes perussuomalaisten vyöryn maakunnissa, joskaan en usko, että persut tulevat tekemään mitään jättijytkyä. Puolue on juuttunut EU-mankumiseen, mikä ei tule innostumaan lähiöiden väkeä enää kuntavaaleissa.



Demarit saattavat yllättää vanhalla tutulla takinkääntö- ja ajatuspesutaktiikalla. Kukapa enää muistaa demareiden vastustaneen kuntaliitoksia kun he nyt jo ajavat niitä kokoomuslaisten kanssa. Vihreistä ei voi oikein sanoa yhtään mitään, sillä en heidän suustaan ole kuullut mitään uutta kuntakentille, heille riittää kunhan kasvisruokaa saa kouluistakin. Vasemmistoliitolla taas ei ole enää mitään tekemistä tavallisen duunarin ajatusmaailman kanssa, sillä he alkavat olla vain kaupunkilaissuvaitsevaistoeliitin puolue.



Mitään muuta suurempaa kohua ei näistä vaaleista ole vielä noussut muutamaa perussuomalaiskohua lukuunottamatta, mutta ne alkavat olla normikamaa vaaleissa kuin vaaleissa. Puolueet valitsevat tänä päivänä ehdokkaansa jo tarkoin, uskoisin, että jopa persut eivät kelpuuta muutamaa kömmähdystä poislukien ketä tahansa riveihinsä.



Luurankoja ei saisi olla enää kaapissa ehdokkailla. Se tekeekin kuntapoliitikoistakin hajuttomia ja mauttomia, joita kansanedustajat pääosin jo olevat. He toistelevat vain puolueidensa antamia mantroja. Valitettavasti. Jos katselee vaikka Helsingin kokoomuksen ehdokaslistaa, ei sieltä löydy oikein kuin kauniita nuoria naisia ja keski-ikäisiä pukumiehiä. Ehdokaslistat alkavat olla yhtä monipuolisia kuin kustantamojen esikoiskirjailijakatalogit.