Julkkismietteitä: Hei fanit ja muut rahastajat: Jättäkää Britney Spears rauhaan!

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Britney Spears (@britneyspears) jakama julkaisu

Katselin Yleareenalta Britney Spears-dokumentin. Googlailin vähän ja huomasin, että toinenkin on tehty lähes samaan aikaan. En ala niitä tässä erottelemaan, sillä molemmat kertoivat samasta asiasta. Britney Spearsin kohtalosta edunvalvonnassa ja tämän traagisesta, mutta menestyksen täyteisen urasta ennen romahdusta. 

En edes tiennyt Spearsin olevan edunvalvonnassa. Viimeiset muistikuvani hänestä olivat silloin, kun hän ilmiselvästi oli sekaisin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Muistan tietenkin Britneyn tulon julkisuuten koulutyttöasuvideossaan 90-luvun lopulla, jolloin itsenikin laskettiin vielä nuoreksi. 

En oikein samastunut Britneyn kohtalosta kirjoittaneiden naistoimittajien teksteihin. Heidän mielestään Britney oli naisvihan kohde. Hän oli naisiin kohdistettujen vaatimusten uhri. Ei naisvihan. Naistoimittajien tekstit sen sijaan henkivät aitoa miesvihaa. 

Britneyltä kysyttiin haastatteluissa asioita, joita nykyään ei kysyttäisi. Sen paremmin naisilta kuin miehiltä. Vielä 20 vuotta sitten maailma oli erilainen. Ja kyllä, se tuomitsi naiset herkemmin kuin miehet. 

Nykyään mielenterveusongelmiakin aletaan vihdoin ymmärtää ja ei kukaan voi tietää, minkälaisissa paineissa supertähdet ovat, varsinkin kun paparazzit seuraavat perässä. Tosin Britneykin piti paparazzeista uransa alussa ja jopa poseerasi heille.

En tunne Usan lainsäädäntöä, mutta tuntuu erikoiselta tämä edunvalvontasopimus. Mielestäni niissä ei saisi ikinä olla sukulainen edunvalvojana, kuten Suomessakin vielä usein on. Molemmat dokumentit perustuvat pelkkään spekulointiin ja haastatteluihin, sillä Britney itse ei ole haastateltavissa sen paremmin kuin hänen isänsäkään. 

Nyt luin, että Britneyn olisi menettämässä ainakin osittain oikeutensa toimia tyttärensä edunvalvojana. Lähes fanaattiset fanit voivat rauhoittua. Fanit tuntuivat jotenkin epämiellyttävän tungettelevilta. He rahastavat aivan samoin Britneyllä kuin hänen isänsäkin. 

Instagramissa olen katsellut Britneyn postauksia. Minusta hän näyttää jotenkin surulliselta. Mistään salaisista viesteistä en osaa sanoa. En aina ymmärrä suoriakaan viestejä.

Onko nuorten maailma jo helvettiä?

Aina on nykyajan nuorisoa sätitty vaikka mistä. Minusta nuoriso on pääosin mennyt parempaan niistä ajoista kuin itse olin tuollainen 15-vuotias.

Mutta on noita ongelmiakin. Pelkästään Helsingin ja Uudenmaan alueella joka kymmenen nuori on saanut jonkinlaista psykiatrista hoitoa. Osa nuorista joutuu nukkumaan hoitolaitosten lattioillakin, kun niin täyttä on. 

On tietty hyvä, että hoitoa on ilmeisesti tarjolla kuin tässä välillä, kun lähes koko mielenterveyshoito pyyhkäistiin pois 90-luvulla. Kaikki tuskin ovat tarvinneet laitoshoitoa, mutta onhan tuo valtava määrä nuoria.

Lisäksi aamu-tv:ssä kuulin, että joka viides nuori kertoo viilelleensä itseään. Vielä järkyttävämpää. 

Itsestäni tuntui nuorena, että maailma syö minut elävänä, mutta minkälaisessa helvetissä nuoret tuntevat nykyään eläväänsä näihin faktoihin pelkästään nojaten. 

Kun ajatellaan, näitä nuorten järjestämiä videoita kiusaus- ja rääkkäyssessioitakin, jotka pahimmillaan päättyvät kuolemaan. 

Kiusattiin sitä ennenkin urakalla, mutta vietiinkö se näin pitkälle? Minunkin nuoruudessani jonkinlaisia videokameroita jo oli, mutta ei kukaan sellaisia kannellut mukanaan kuvatakseen kidutuksen.

1666 (runo)

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Beautiful Abandoned Places (@itsabandoned) jakama julkaisu

kaupunki palaa
sen ei uskottu olevan mahdollista
kaupunki paloi nopeasti
se olikin mahdollista
raunioille ei rakennettu paratiisia
vanha paikattiin vanhalla kuosilla
tismalleen samaan paikkaan kuin entinen
kansa pitää muuttumattomuudesta
rauha on maassa
haamut kansa karkotti

Katsottua: Narkomania: Arkipäiväisempi kuvaus narkkaamisesta

Kuva: Niklas Melto

Huume-elämää kuvaavan Reindeerspottingin jatko-osa Lost Boys sai pikalähdon Yleareenasta, kun katsojien ikärajoitusta päätettiin nostaa. Sen sijaan narkomaanien elämästä kertova Narkomania saa edelleen olla Yleareenasssa. Onneksi. 

Se on Reindeerspottingia arkipäiväisempi kuvaus huumeriippuvuudesta. Kolme heppua Helsingin kaduilta, he kun voisivat torkahdella sinunkin lähijunassasi vieressäsi. 

Jokainen meistä on nähnyt heidät joka päivä metroasemien kulmalla tai Piritorilla, mutta emme heihin huomiota kiinnitä, elleivät he riehu tai ahdistele sinua. Heitä vituuttaa katsella, sillä he näyttävät, ettei Suomi ole Euroopan onnellisin maa kaikille. Heidän elämänsä on juosta huumeiden perässä ja välillä vihamiehiään karkuun.

Siinä minun mielestä tämän dokumentin ansio. Se ei kuvaa narkkaamista tippaakaan coolina asiana. Siinä on tehty narkomaniasta arkipäiväisen ikävää hommaa.

Se ei myöskään tuo ilmi, miksi nämä miehet narkkaavat. He vain narkkaavat. Yleensä päihderiippuvuuden takana kun on jonkinlainen trauma tai vastaava. Laukaisevat tekijät kerrotaan, mutta sen syvemmälle ei mennä. 

Piikittämisen kuvaamista on pidetty jonkinlaisena kohuna. En itse ymmärrä, mikä siinä on pahaa näyttää sitä. Tuskin pelkällä katselulla kukaan oppii piikittämään. 

Dokkari käväisee myös Tanskassa, jossa narkomaaneille on järjestetty käyttöhuoneita. Eivät nekään autuutta tuoneet, mutta yliannostukseen kuolee harvempi, sillä paikalla on terveydenhuoltohenkilökuntaa. Muuten kuulemma niissäkin on samaa tappelua ja kaupankäyntiä kuten Piritorillakin.

Suomeen käyttöhuoneita ei ole saatu, eikä se ole edes virkamiehistä kiinni. Yleinen mielipide kai sen estää. Joidenkin mielestä kai on parempi, että narkomaanit piikittävät asemanvessoissa ja kesäisin melkein avoimesti puistoissa.

Luettua: Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö: Melankolinen matka kuolemaan

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Runokirjojen arvionti tai arvottaminen on minulle hankalaa. Jos romskuissa on hajontaa, niin runokirjoissa vielä enemmän. Joku rakastaa sanaleikkejä ja joku inhoaa. Minun on vaikea haukkua mitään taideteosta, sillä taide on kuin kauneuskilpailu. Jokaisen mielestä voittaja on eri.

Mutta tässä sitä taas ollaan. Louise Glückin Uskollinen ja hyveellinen yö. Runoilija Anni Sumarin suomentama ja Enostone-kustannuksen kustantama. 

Nobel-palkittu kirjailija. Eri palkintoja on pudonnyt hänelle jo aiemminkin, kuten runouden Pulitzer. En edes tiennyt, että sellaisia jaetaan. Kirja ilmestyi Suomessa hyvällä tuurilla juuri Nobel-viikolla. Kohtuullisen tuntematon kirjailija kirjallisuuteen vihkiytymättömille, mutta harvoin Nobelia ovat voittaneet suuren yleisön suosikit. Tässä lähtökohdat.

Mikään runokirja aloittelijoille tämä teos ei ole. Puiteviitteenään se kertoo ritarista, joka matkaa kuoleman maahan, mutta niinkuin kirjan takakansikin lupaa, näkökulmat muuttuvat ja vaihtuvat. Minun makuuni liikaakin. Monessa kohtaa oli vaikea saada otetta. Tunne on sellainen, että hetkinen, kuka nyt puhuu ja mitä tapahtuu. 

Niinpä luovutin tarinan seuraamisen suhteen ja päätin nauttia kielestä. Se soljuu Sumarin suomennoksessa ihan kelpo tavalla. Voin kuvitella, että Glückin suomentaminen ei ole helppo rasti. En tosin ole lukenut hänen teoksiaan alkuperäiskielellä englannilla. joka on se ainoa kieli, jolla ylipäätään pystyn lukemaan alkuperäistekstejä. No. Suomeksi kanssa.

Surua ja ikääntymisen pelkoa kirjasta löytyy, eikä millään huonolla tavalla, jos näin voi sanoa. Lisäksi jotain vaikeaa äitisuhdetta luodataan, mutta lukemista vaikeuttaa juuri se tasojen ja paikkojen heittely. Kun olet päässyt johonkin kiinni, niin sitten siirrytän seuraavaan.

Joissakin runoissa paketti toimii erinomaisesti, kuten runossa melankolia-apulainen, josta osa näkyy tuossa lataamassani kuvassa. Louiselta on ilmeisesti tulossa lisää suomennettuja teoksia. Ehkä niiden perusteella voi sitten vetää jo enemmän johtopäätöksiä.

Katsottua: Euroviisut 2021: Yllättävän kova taso yllätti kotiviisuilijan

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Eurovision Song Contest (@eurovision) jakama julkaisu

Monen vuoden tauon jälkeen katsoin Euroviisut. Taukoahan oli jo covidin takia vuosi. Positiivinen yllätys oli nämä Hollannin kisat. Biisitaso oli hyvä, jos pidämme Euroviisuja mittapuuna. 

Italian voittobiisi oli kohtuullisen raikasta hardrockia, mielestäni parempi kuin hyvin pärjännyt Suomen rock-biisi, josta en varsinaisesti syttynyt. Italian kieltä en ole aiemmin edes kuiullut rockina. Kaunis laulukieli näyttää toimivan missä musiikinlajissa tahansa. Bändin laulajan epäiltiin vetäneen kokaiiniviivat odottaessaan tuloksia. No. Tuskinpa. Mutta rock and rollia tuo kai olisi.

Ranskan kieli kuuluu kanssa kauniisiin laulukieliin. Ranskalaisen perinteinen biisi toimi minulle ja aika monelle muulle Euroopassa. Britit taisivat saada brexit-touhuistaan taas näpäytyksen muulta Euroopalta. Kyllä se brittien keskinkertainen balladi oli sentään parempi kuin 0 pistettä. Ilmeisesti britit ovatkin asiasta mielensä pahoittaneet. 

Muita yllätyksiä oli Venäjän naisten oikeuksiin kantaa kunnolla ottava biisi. Jos on päässyt läpi Venäjän karsinnoista, niin sekin on ihme. Musiikillisesti se ei vaan toiminut. Ukrainalla puolestaan oli onnistunut veto suomalais-ugrilaisella lauluperinteellä. 

Olikohan tässä nyt ne Euroviisuista tärkeimmät. Ai niin, onneksi polittiikka ja vastakkainasettelu loisti poissaolollaan viisuista. Onneksi. Paitsi brittien dissaus.

Vainajan tervehdys eläville (runo)

Jos väittäisin,
ettei minua harmittanut lähteä elämästä,
olisi se minulle valhe.
Kaikesta huolimatta,
haluaisin nähdä miten ihminen kehittyy,
mutta siihen minulla ei riitä aika.
Mitä ihminen rakentaa,
mitä ihminen tekee,
kaikki jää minulle arvoitukseksi.
Ehkä minä saan sen tietää,
sillä meistä kuolleista jäävistä kuorista
rakennetaan universumi uudelleen.
En nähnyt turhaan painajaisia eläessäni,
ne olivat aivan totta.
En kadu sanomisiani, en tekemisiäni,
sillä en tule takaisin,
en sellaisena kuin luulette.
Ei minua täällä katumus ja itsekidutus kiinnosta.
En kerro teille millaistä täällä on.
Teidän täytyy odottaa, teidän hetkenne tulee.
Olette hauraita esineitä, kuten minäkin olin.
Teidät pakotettiin koviksi, mutta menitte särki
pienimmästä kosketuksesta.

Katsottua: Karpo-elokuva: Kattava Karpo-historiikki, mutta ei tarjoa montaa yllätystä

 

Näinä ahdistavina sananvapauden kaventamisen aikoina on yllättävää kyllä kuin raikas tuulahdus katsoa toimittajalegenda Hannu Karpon vanhoja tv-juttuja. 

Jos Karpolla oli vaikeaa ennen 70-luvun taistolaisten kanssa niin miten vaikeaa Karpolla olisikaan nykypäivän jokaista sanaa tutkivien kanssa. Karpo olisi heidän ykkösinhokkinsa.

Aikanaan parhaina päivinään hän oli yksin valtiomahti, jolta kansa odotti saavansa apua enemmän kohtaaminsa vääryyksiin kuin viranomaisilta tai juristeilta. Itseasiassa he olivat yleensä syytettyinä- Karpo oli samaan aikaan syyttäjä ja tuomari, pienelle ihmiselle puolustusasianajaja. Tuollaista valtaa on vaikea enää kuvitella yhdenkään toimittajan saavan.

Omalla tavallaan Karpo on suomalaisen tv:n Kalle Päätalo, joka tallensi juttuihinsa kokonaisen aikakauden. Sillä erotuksella, että Karpo oli jutuissaan harvemmin pitkäveteinen. Hän tallensi sellaisen aikakauden, jota ei enää ole. Viimeisimmätkin juttunsa Karpo teki jo yli kymmenen vuotta sitten ja mestarin ote alkoi kirvota jo 90-luvun lopulla.

Karpo on tuntenut arvonsa ja miksei tuntisi. Uran pituus on ainutlaatuinen aina 60-luvun alusta lähtien koulupoikana. Varsinainen kulttuuriteko on jo se, että Karpon juttuja löytyy Youtubesta vapaasti kansan katsottavana. Monet niistä pätkistä ovat päätyneet Karpo-elokuvaankin. 

Ylen aikana tehnyt pätkät loistavat poissaolollaan. Karpo toteaakin nimeään kantavassa dokumentissa, että monien niiden päälle on nauhoitettu. On mahtanut nauha olla ennen kallista. Muuta järjellistä syytä tuollaiseen tuhoon on vaikea löytää. 

Karpo kritisoi kovin sanoin dokumentissa entisiä kollegoitaan Ylellä juopoiksi ja työhaluttomiksi, jotka suorastaan yrittivät vaikeuttaa hänen työtään. Karpo lopulta lähtikin Yleltä 70-luvun lopulla ensin Seuran päätoimittajaksi ja sitten tekemään Maikkarilla ikonista Karpolla on asiaa-ohjelmaansa. Maikkarilla Karpo sanoi työntekijöiden olevan jo selvinpäin toisin kuin Ylellä ja Seurassa.

Karpoa itseään dokumentti ei myöskään juuri kritisoi. Syy selviää jo tekijäluettelosta, kun tekijänä on kaksikin Karpoa. Mitä Hannu Karpo nyt itse soittaa ilkeänkuuloista kansalaispalautetta nauhalta. Hän ei myöskään avaudu tunteistaan ja tuntemuksistaan dokumentissa mielestäni oikeastaan lainkaan. 

Hän on vanhan liiton toimittaja kai, joka ei itke julkisuudessa kohtaloaan. En esimerkiksi tiennyt, että hänen isänsä oli venäläinen. Eniten Karposta itsestään ihmisenä avautuu hänen poikansa, joka mainitsi isänsä olleen hankala ihminen kotona.

Karpon kaltaista toimittajaa tunnutaan kaipailevan takaisin. Itsekin tein sellaisen postauksen aikoinaan bloggarin uran alkuaikoina vuonna 2007, jolloin Suomessa sentään sai vielä käydä järjellistä julkista keskustelua. 

Nykypäivänä vain on täysi mahdottomuus, että yksikään mediatalo sietäisi Karpon kaltaista omapäistä individualistia. Ei vaikka hän toisi rahaa taloon. Karpot on potkittu jo lukemattomissa media-alan yt-neuvotteluissa ja jäljelle jätetty säyseät ja helposti komenneltavat toimittajat. 

Mutta ehkä Youtubesta tai sellaisesta voi nousta uusi oman aikansa Karpo.

Saako eduskunnassa puhua? Kun hiljaisuudesta tuli isänmaallisuutta

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Tänään vietetään kaatuneiden muistopäivää. Ainakaan vielä heidän uhrinsa isänmaallisuutta ole kiistetty. 

Eduskunnassa on sen sijaan mielenkiintoinen kilpailu nykyään siitä, kuka on isänmaallinen ja kuka ei ole. Hallitus on omasta mielestään isänmaallinen. Samoin kuin oppositio. Petteri Orpo on tosin tuntunut hallituksen vahvimmalta puolustajalta elvytysrahastosekoilun aikana, vaikka oppositiossa on. 

Elvytysrahastokeskustelu sinällään on ollut omanlaisensa draama. Omalla tavallani ymmärrän persuja. Miksi miljardien päätökset pitäisi takoa hetkessä pöytään? Mitään muuta ei ole pakko kuin kuolla. Ja koko rahasto on jo myöhässä niin kuin EU:ssa kaikki on. Kukaan ei muista, että köyhälle 20 euroa on jo iso raha.

Kuten arvata saattaa, suurin osa ihmisistä on hallituksen kanssa samaa mieltä ja täynnä pyhää vihaa persuja vastaan. Ja ei Jussi Halla-aho taitavana poliitikkona ole hommaa vahingossa rakentanut, varsinkin kun muut puolueet provosoituivat, mikä varmasti ole persujen tarkoituskin. 

Maskinsa alla haukotteleva eduskunnan puhemies ei tunnu kovin puolueettomalta. Jos eduskunnassa ei saa keskustella, niin somessako kansanedustajien pitäisi keskustella keskenään? Noloa on myöskin Juho Eerolan touhu, jos ei eduskunnan varapuhemiehenä kykene olemaan sanomatta ääneen, että puolustaa omiaan. Kaikki näin tekevät, mutta eivät sano sitä ääneen. 

Kaikki eduskunnan täysistunnossa pidetyt puheet ovat enemmän tai vähemmän teatteria ja oman sekä puolueen egon pönkittämistä. Nyt ne vain sattuivat kestämään tavallista kauemmin. Sebastian Tynkkysen suoritus, 8 tuntia, on jo kyllä ihan fyysisen suorituksen kannalta jo vaikuttava.

Ennen toimittajat kaivoivat esiin ne eduskunnan hiljaisimmat, nyt kai sitten puheliaimmat. Heh.

Luettua:Kohtalona mestauslava: Kuolemanrangaistus Suomessa 1500-1825: Suomessa päitä putoili maltillisesti

 

Mikko Moilasen kirjoittama Kohtalona mestauslava  - kuolemanrangaistus Suomessa 1500-1825 on kirja, josta on vaikea löytää moitteen sijaa. Sitä varten on kaiveltu arkistoja perin juurin tarkasti ja vaikka kyse on elämän päättämisestä, historia herää eloon kirjan sivuilla. 

Ennen kaikkea onnettomien ihmisten kohtalot. Niin uhrien kuin rikollisten, joiden eroa on joskus vaikea tehdä entisaikojen tuomioiden ollessa kyseessä.

Moni voi ihmetellä, miksi kirja päättyy vuoteen 1825? Jos en nyt väärin muista, silloin pantiin toimeen viimeinen rauhan ajan teloitus Suomessa. Sisällissodassa kuolemantuomioita jaeltiin kyllä miten sattuu ja vielä jatkosodan aikana teloitettiin siviilejä. Poikkeusajat ovat asia erikseen. 

Kirjan perusteella Suomessa ei ole jaeltu kuolemantuomioita miten sattuu vuosisatoja sitten. Kun miettii millainen maailma oli 400 vuotta sitten, niin kuolemantuomioita on laitettu toimeen yllättävän vähän. Kirjan tarkasteluaikana noin 4000-5000, jos en ihan väärin muista. 

Kuolemantuomiokin lankesi useimmiten taposta tai murhasta, kuten käsittääkseni esimerkiksi yhä kuolemantuomioita jakelevassa Usassa tapahtuu. Tietenkin kuolemantuomioita annettiin sellaisista rikoksista, joista ei ikinä nykyään tuomittaisi samalla tavoin, kuten eläimeen sekaantumisesta, huoruudesta tai jumalanpilkasta.

Useimmiten pyövelin edessä matkansa pään kohtasi mies. Useimmat naiset taas tuomittiin lapsenmurhasta. Näissä tapauksissa raskaaksi tulleet yksinäiset ja onnettomat piikatytöt olivat kyseessä. Ei liene yllätys, että rahvaan pää putosi useammin kuin varakkaan. 

Kirjassa myönnetään suoraan, että murhien ja tappojen todellista määrää ei edes kukaan tiedä. Oikeuteenjoutuminen saattoi ennen olla enemmän huonoa tuuria. Tutkintämenetelmät olivat mitä olivat ja korpien syvyyksissä ei silminnäkijöitä löydy. 

Näin mutu-tuntumalla kauemmaksi historiaan sukeltavia kirjoja ilmestyy vähän ja vielä harvemmin kirja on niin onnistunut kuin tämä kirja on. Jos karu aihe ei pelota jo heti, niin kannattaa ottaa lukulistalle.

--------------------------

Mainostan tässä samalla uutta blogiani. Toimin MyHeritagen vierasbloggajana. Lukekaapa ensimmäinen kirjoitus.

Maassa makaava mies (runo)

Maassa makaava mies,
Hänellä ei ole enää kiire.
Ruokajono liikkuu hiljaa hänen ohitseen.
Mies örisee. Silloin tällöin liikahtelee.
Kusi täyttää housun etumuksen.
Ruokajono ei miestä huomaa.

Jo rävähtää thaihieromon ovi auki.
Asiakas sieltä pullahtaa.
Tyttö huutaa perään hei.
Ei perään pääse.
Ruokajono sen estää.
Ruokajonoon mies katoaa.
Juoksuhieronnat kai.

Mies makaa edelleen maassa.
Odottelee ambulanssia.
Sillä ei ole kiire.
Onhan kyseessä juoppo.

Poispotkitut tosi-tv-esiintyjät: Kertakäyttökamaa vai ihmisiä?

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Temptation Island Suomi (@tisuomi) jakama julkaisu

Hiljattain nousi kohu MOT-ohjelman myötä tosi-tv-kilpailijoiden kohtelusta. No. Kukaan tuskin kuvittelee, että heitä kohdeltaisiin tuotannoissa kun tähtiä. Käyttökamaahan he ovat prosessissa, jossa mahdollisimman vähällä rahalla yritetään tehdä mahdollisimman paljon rahaa. 

Useimmiten tosi-tv-tuotannoissa pyörii nuoria ihmisiä. Heille muutaman sadan euron palkkio saattaa tuntua ihan kohtuulliselta korvaukselta itsensä nolaamisesta. Ja ilmaiset viinat siihen päälle. Se on nykypäivän meininkiä kovimmalla tavalla, jossa tunnettavuus on palkkio työstä. 

Ja työtä se on tosi-tv:in. Julkkis-tosi-tv-ihmiset ovat eri asia, sillä heille maksetaan todennäköisesti kunnolla, koska he myyvät omaa tunnettavuuttaan, eikä ohjelmaa tarvitse myydä ryyppäämisellä ja naimisella.

Kukaan ei tietenkään pakota jakamaan pimpsaa Temppareissa, mutta harva kännissä (ainakaan nuori) osaa ajatella, että video pysyy ikuisuuden netissä ja muutaman kuukauden saa varautua lukemaan huorittelustaan keskustelupalstoilla. Varsinkin naisille maailma on armottomampi seksin harrastamisen suhteen julkisesti.

En tiedä, kuinka herkkiä ihmiset ovat, mutta psykologinen tuki puuttuu mistä tahansa työpaikasta sen jälkeen kuin työsuhde päättyy. Mihin vetää raja, kauan tuotantoyhtiö on vastuussa tosi-tv-esiintyjästä? Sen he voisivat tehdä, että tutkisivat, missä kunnossa ihminen osallistuu ohjelmaan. Se mielenkiintoisin tyyppi, kun voi monesti kärsiä mielenterveysongelmista. 

Vastuuhan on myös katselijalla. Jos haluamme katsoa sekoilua ja naimista, niin sitä tarjotaan. Olisimmeko oikeasti valmiita katsomaan tylsää tosi-tv:tä, joka voisi olla kuin kotisohvalta. Jonkun on maksettava hinta ja joku käärii rahat. 

Nelonen, jolta räväkimmät tosi-tv-sarjat löytyvät lupaa käydä sopimukset läpi. Saa nähdä, muuttuuko kilpailijoiden kohtelu. Monella voi olla haaveena nousta tähdeksi tosi-tv:n myötä, mutta tähti tulee aniharvasta. Vielä vähemmän niistä rohkeimmista tosi-tv-sarjoista.

Yhden totuuden lehdistö ja kaiken liikkuvan politisointi

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Soviet Tours (@soviet_tours) jakama julkaisu

Muutama päivä sitten vietettiin Maailman lehdistönvapauden päivää. Suomessa sinänsä lehdistö saisi varsin vapaasti kirjoittaa mitä haluaa. Valtiovalta ei sitä ole kieltämässä. Suomen ongelma on se yksi totuus. Sitä ei ole edes valtio sanellut. Se on syntynyt omasta tahdosta. Sitä en tiedä mistä, mutta yllättävän moni toimittaja ajattelee täysin samalla tavalla ja arvotkin ovat kuin yksi yhteen.

Toimittajat kirjoittavat kiltisti saarnaten sitä yhtä totuutta, kaikki jotka asettuvat sitä vastaan, ovat natseja tai muita hörhöjä. Kas kummaa, kaikenlaiset kansalaisjournalistit sitten jylläävät. Heitä on hyvin eritasoisia. Osa mielestäni kirjoittaa hyvää ja perusteltua kritiikkiä, osa silkkaa huuhaata ja valheita. 

Juuri kaverin kanssa tekstailtiin, että esimerkiksi koronarokotuksien suhteen ei sallita minkäänlaista kritiikkiä. Toimittajat ovat yhdessä poliisien kanssa kukistamassa erimielisten mielenosoituksia osallistujien pilkaten. Samalla meillä ei tosiasiassa ole lainkaan tietoa koronarokotusten pitkäaikaisvaikutuksista. 

Ne toimittajat ja muut mediapersoonat, jotka haluaisivat aidosti keskustella ja pohtia muitakin vaihtoehtoja kuin sitä yhtä totuutta, maalitetaan somessa julmasti. Useimmat heistä hiljenevät tai leimataan hörhöiksi, mikä on yksi keino hiljentää erilaiset mielipiteet. 

Hörhöksi ja hankalaksi leimaaminen. Kuinka he eivät nyt ymmärrä, kuinka hienossa yhteiskunnassa asumme? Kuinka meillä on ihana pääministeri? Ja kuinka me tarvitsemme lisää maahanmuttoa, eikä analysointia sen vaikutuksista ole tarpeen tehdä. No. Näistä asioista olen kirjoittanut väsymykseen asti, joten ei siitä enempää. 

Länsimainen ihminen luulee olevansa tiedostava ja hyvä ihminen, joka toimii eettisesti. Oikeasti hän on  itsekäs ja ottaa mielummin yhteiskunnalta kuin sille antaa. Samaan aikaan kun hän sättii toisia ajattelemaan oikein, hän jo varaa itselleen matkaa Seychelleille.

Jopa viihdetilaisuudet on politisoitu. Tietenkin sen yhden totuuden eteen. Oscar-gaalalla oli surkeimmat katsojaluvut kuin koskaan. Ei ihmiset jaksa kaiken politisointia. He haluavat katsoa viihdettä, ilman että samalla heille syötetään yhden totuuden käsityksiä rasismista ja sukupuolten tasa-arvosta. 

Ihminen ei voi syödä, juoda, eikä naida ilman syyllisyyttä tai pohdiskelua kaiken eettisyydestä. Se on surullista, väsyttävää ja ahdistavaa, kun elämä muutenkin on monille kamppailua rahan riittävyydestä tai painiskelua muissa ongelmissa. Nämä ihmiset eivät matkusta koskaan Seychelleille.

Katsottua: Big Brother Vip: Syntyykö viihdettä suurisuillakaan?

 

Kuva: Nelonenmedia

Big Brother tuli. Pyytämättä ja yllätyksenä. Lähes uuvuttavan mainoskampanjan jälkeen. Onneksi Kimmo on nyt päässyt kuulusteluhuoneesta pois naisten kourista. Ja julkkikset tulivat BB-taloon. Niin tai... vipeistä puhutaan. Mitä pahaa julkkis-sanasssa on? 

Ja ihmiset raivoavat, etteivät katso BB:tä, kun kirjoitat siitä. Mistä tämä raivo? Ketä kiinnostaa, katsotko BB:ia vai et? Sen sijaan ihmisiä kiinnostaa, katsovatko raivojat vaikkapa nettipornoa? Sama homma ilmenee, kun kysytään, lukeeko vaikka Seiskaa. Raivo. Enhän minä hieno ihminen nyt sellaista lue.

Vaikea sanoa, kuinka onnistunut tynkäkausi on, sillä vasta eilen julkkikset astelivat taloon. Mutta jos mukana on Aleksi Valavuori, Nina Mikkonen, Rosa Meriläinen ja Sanna Ukkola, niin luulisi, että jotain äktiöniä saataisiin taloon. 

Mukana on toki tapettina, nuoria houkutellaan minulle täysin tuntemattomilla Youtube-tähdillä. Saikohan Roni Bäck muuten korvaukseksi urakan BB:ssa, kun häntä ei koskaan näe Hauskojen kotivideoiden juontajana vain Sampo Marjomaata. Saikohan hän potkut kaikessa hiljaisuudessa?

Muutama urheilija tietenkin mukana. Ei kuitenkaan niitä persoonallisia. Toni Nieminen näytti pudonneen vieraalle planeetalle. Saakohan hän muuten raskaaksi jonkun kauden aikana? 

Niin sanottua bimboluokkaa ei oikeastaan ole. Ihan bimbona kun en pitäisi Kelly Kalonjiakaan. Eikä bimbo ole Sara Forsbergkaan, joka sai startissa ison roolin ja mielestäni hän aloitti hyvin huumorilla. Hän voi olla yllättäjä. Rosa Meriläinen on pyöristynyt sitten viime näkemän, etten ollut tunnistaa. Hän tuntui myös olevan täysin ulkopuolinen Toni Niemisen kanssa.

Kausi kestää vain kolmisen viikkoa. Tuon ajan nyt istuu vaikka kenen kanssa ilman riitaa. Joten täyttä viihdearvoa tuskin saadaan irti. Paljon palstamillimetrejä porukan muusta keskustelusta kyllä.

Gustava, lapsenmurhasta tuomittu (runo)

Gustava, viimeinen lapsenmurhasta teloitettu:
Gustava Johanintytär kohtasi matkansa pään, mitä julmimmalla tavalla.
Ensin irrotettiin käsi, vasta sitten pää.
Sitten Gustava vielä poltettiin. Mistä moinen viha?
Gustava myrkytti vastasyntyneen lapsensa.
Kylä sai kostonsa.
Isä pitää vapautensa.
Gustavalle jäi kuolema.
Siittäjää ei tiedä vieläkään kukaan.
Tai koko kylä tietää kaiken. Kylä puhdisti maineensa.
Gustava maksoi himostaan hengellään. Sielukin kadotettiin polttamalla.