Murhaballadi

Ruusu kädessä tappamaan.
Ettei häntä muutkaan saa.

Olen tappanut hänet vasaralla,
ettei häntä muutkaan saa.

Hän on minun, minun.

Hän ilmoitti, ettei meillä ole tulevaisuutta.
Kärsimykseni oli sanoinkuvaamatonta.

Hänet vietiin minulta hirvittävällä tavalla.

Hän ei koskaan huolinut ruusuani
rakkauttani.

-------------------------------

Eräs rikosuutinen innoitti kirjoittamaan minut tämän runon.

Huomioita ajasta, osa 1

Satoja vuosia kruunuista tapeltiin henkihieverissä. Hautaan pistettiin niin kilpailevat siskot kuin veljetkin. Ja kruunua kannettiin pääsääntöisesti kuolemaan asti.

Kruunupäillä ei ole enää valtaa ja kiinnostus kruunuun on vähentynyt radikaalisti. Viime vuosina kruunusta on luovuttu vanhuuteen ja väsymykseen vedoten. Näin Belgiassa ja Hollannissa. Jopa paavikin luopui hiipastaan ennen kuin oli totaalisesti talutettavassa kunnossa.

Ainoat keiltä kielletään väsymys ja huono kunto ovat työntekijät. Varsinkin suomalainen työntekijä tuntuu olevan laiska, uratiedoton keplottelija, mitä tänäkin vuonna on työnantajajärjestöjen mielipiteitä lukenut. Hän ei uhraudu ja näe, kuinka kansakunta kärsii.

Hänellä kun ei ole kruunua.

Väsynyt kehäraakki halutaan kehiin viimeiseen asti, ellei sitten satu tulemaan irtisanotuksi, jolloin töitä ei työhaluisellekaan raakille heru.

Hänellä kun ei ole kruunua.

Skoude osaa kirjoittaa!

Kesälomalla loppuivat lukemiset kesken ja oli piipahdettava Varkaudessa kirjakaupassa. Ja kuinkas sattuikaan, ainoa kirja, joka reissulla sytytti oli eläköityneen helsinkiläisen rikoskomisarion Seppo Sillanpään Skoudena Stadissa (Crimetime 2012).

Vaikka poliiseista ivaillaan toisen osaavan kirjoittaa ja toisen lukea, niin Seppo Sillanpäältä sujuvat ilmeisesti kummatkin taidot ja vieläpä keskivertokirjoittajaa paremmin.

Lue lisää kirjallisuusblogistani.

Minäzillat

Televisiolla on mukava turruttaa itseään, eikä siitä edes tule moraalista ja muutakaan krapulaa, kuten alkoholin kanssa lotratessa. Pääosin se on ilmaistakin.

Nyt lomalla on joinakin päivinä järjestänyt itseäni huvittaakseni televisiomaratoneja, kun en ole jaksanut lukea tai tehdä mitään muutakaan.

Ja televisiosta löytyy vaikka mitä, jos kestää uusinnat ja uusinnan uusinnat. Aina tulee jokin vanha hyvä sarja, kun uusista draamasarjoista on vaikea löytää mitään sopivaa, tai ei jaksa etsiä sopivaa.

Tänään katselin Häähullut -sarjaa, jonka englanninkielinen nimi Bridezillas on paljon parempi. Sillä hulluus oli lievä sana kuvaamaan sarjan morsiamia, he olivat lähempänä hirviötä.

Ko. sarjassa mihinkään tyytymättömät morsiamet raivoavat, huutavat ja itkevät saadakseen tahtonsa läpi. Moni kuusivuotiaskin käyttäytyy paremmin ja ovat tasapainoisempia kuin nämä morsiot.

Ja jotta tilanne olisi entistäkin hullumpi, morsiot ovat harvemmin edes kauniita ulkoisesti ja eivät varsinkaan sisäisesti. Heidän luulisi olevan onnellisia, että ovat edes sulhasen saaneet, mutta ei, nämä morsiot kohtelevat sulhasiaan ja kaikkea muitakin kuin roskaa.

Eräs morsio oli mielestäni jo eräänlainen psykopaatti. Hän jopa kehitti tekoitkukohtauksen saadakseen tahtonsa läpi. Ja hymyili sitten pirullisesti päälle.

Olemmeko me ihmiset, jotkut ainakin, jo tänä päivänä niin itseämme täynnä, että emme kehity lapsesta aikuiseksi. Eikö millään muulla ole merkitystä kuin sillä, että asiat sujuvat niin kuin itse haluaa.

Tuon ohjelman jälkeen ymmärsin, ettei poikamiehenä elo olekaan lainkaan niin huono ratkaisu, jos sattuisi tuollaisen hirviömorsiamen kynsiin.

Ellen sitten olisi sulhaszilla itse.

Selviytyjä nimeltään Ozzy

Jotta lähtötilanne olisi mahdollisimman epätodellinen, päätin kirjoittaa hevimusiikin presidentistä Ozzy Osbournesta kuunnellen samaan aikaan Edith Piafia. Vai onko epätodellinen?

Lue lisää kirjallisuusblogistani.

Runo syntymättömälle lapselle

Tämän runon kirjoitin sisarelleni, joka menetti syntymättömän lapsensa.
-------
Olit pieni tyttö. Pieneksi jäit. 
Sinusta olisi tullut tyttö. Kaunis sellainen. 
Et saanut syntyä. 
Sinusta ei saanut kasvaa tyttöä, 
joka olisi ollut maailman kaunein ja viisain, 
koska elämä on väärä ja epäoikeudenmukainen pienelle enkelille. 
Rakas olet, äidillesi ja isällesi, 
ja meille muille, 
jotka olisimme halunneet sinut nähdä.

Heinäveden runoja

Yöllä on kylmä, vaikka on elokuu.
Koira haukkuu loputtomasti,
liekö sama, joka jahtasi jänistä jaloissani,
ja miksi se haukkuu vain öisin.

Heräsin. Jänistä ei ole näkynyt.

Hevonen pärskähtelee uidessaan,
se ei saa sydänkohtausta,
eikä kukaan vie sen munia,
ellei se ole jo ruuna.

Raivasin tien paskahuusiin,
vielä täytyisi tyhjentää laari.

----------------

Kaukana miehestä,
joka nukkuu iltapäivisin ratikkapysäkillä
ihmisten lainkaan huomioimatta.
Kaukana miehestä,
joka haisi bussissa kuselle
ihmisten torjuessa hajun kädellä.

Olen miettinyt
kuinka elän samassa maassa
samoin tuntein, samoin pakottavin tarpein
haaveillen milloin mistäkin.
Se suotakoon minulle sekä ajoittaiset kiukunpuuskat.
Makaan paikoillani,
ajattelen, mitä voisi olla.

------------------------

Kilometrin päässä puhuvat he,
joiden tämä maa oli ennen.
He tekivät siitä sen maan,
joka on mennyttä.
Metsä söi pellot,
karja kaukana ruokapöydistä,
ei enää täällä.
Täällä kasvan minä
ja ne muut,
jotka kesäisin (VAPAANA)
TÄNNE LENNÄMME.
----------------------

Viisi rukousta,
miehet mustissa kaavuissa.
He eivät tule kaukaa,
eivät edes Venäjältä.

Väsyneenäkin pysähdyin, kuuntelin,
en enää,
koska minun on elettävä.

Lähdettyäni syttyi tulipalo,
mutta luostari säilyi.

-----------------

Minä voin tuntea oloni viihtyisäksi ja voitokkaaksi
pienessä asuntovaunussa.
Minulla ei ole tarvetta tehdä mitään,
ei hyvittää olemassaoloani.
Olen taistellut, mutta myös antautunut,
meni aikaa ja tuli aikaa,
mutta nyt kirjoitan vankien tekemään vihkoon.

--------------------------

Suuren sudenkorennon lennossa on suurempi merkitys
kuin yhdenkään ihmisen.
Se ei elä itselleen,
se elää,
että sen suku saisi elää,
että sen olemassaololla olisi merkitys.

-------------------------
Ylivertaiset ihmiset jäivät Helsinkiin.
Siellä he törmäilevät,
juoksevat päivän maratoniaan,
kilpailevat,
kuka on nopein, kuka saa eniten, kuka on tehokkain,
ja kuka katsoo parhaiten ihmisiä alle.
Minä ostin mehukattia ja tupakka-askin
viimeisestä kyläkaupasta.
Myyjä sanoi käyneensä viikonlopulla Helsingissä.
Minä sanoin tulleeni sieltä.
---------------
Vanha mies jätti kesken myllynkiven.
Sairastuiko, väsyikö,
totesiko, ettei tästä tule mitään.
Antoi periksi.
Kivi säilyi,
vaikka tuskaa sen takana emme tunne.
Ajatus kannattaa miestä,
kivi ei hevillä tuhoudu.
 --------------------

Näin naisen, joka sanoi,
ettei pelkää kuolemaa
lukuisten sairauskohtauksiensa jälkeen.
Hän kiersi halvassa ruokakaupassa
osaamatta ostaa mitään.
Minä en vältellyt häntä,
muut eivät tunnistaneet.
Pelkääkö hän jo nyt kuolemaa?
-----------

Usva laskeutuu.
Yöllä pitäisi tulla
kaikkien aikojen ukkonen.
Älä tule!
Ilmassa on liikaa odotusta.
-------------------