Pieni runo rakkaudesta

Pieni runo rakkaudesta

Rakastan sinua ikuisesti.
En ole luonasi.

Olemme molemmat hulluja. Kaksi hullua.

Väärinymmärrykset ovat pahimpia.
Niistä syntyy paljon surua.
Mikään ei ole helpompaa kuin väärinymmärrys.
Vaikeinta on ymmärrys.

Yksinkertaisuus olisi helpointa. Yksinkertaista ei ole.
Rakkaus muuttuu vaikeaksi aina.

Helpointa on lähteä, 
se on luovuttamista.
Se on helppoa ja vaikeaa.

Tiedän vain sen,
että rakastan sinua ikuisesti.

Liikenneraivoa

Viime viikkoina on kirjoiteltu runsaasti käsittämättömistä liikenneonnettomuuksista, jopa sellaisista, joissa on tahallaan ajettu autolla toisen päälle kohtalokkain seurauksin. Tuon onnettomuuden jälkeen on etsiskelty melkein jokaisesta liikenneonnettomuudesta verenhimoisesti syyllistä. Useimmiten se on tietenkin autoilija.

Se on selvä, ettei kenenkään päälle saa ajaa. Kaikkein vähiten tarkoituksellisesti. Itse olen tutustunut liikennekulttuuriin pääosin jalankulkijana ja autoilijana. Useimmiten täällä Helsingissä. Itse en ole jalankulkijana joutunut oikeastaan kuin kerran auton yliajamaksi. Härskejä tyyppejä tietenkin riittä, jotka ajavat suojatiellä viime hetkellä edestäsi.

Härskejä tyyppejä on myös pyöräilijöissä. Välillä tuntuu, että he ajavat niin kuin haluavat. Jalankulkijana en luota lainkaan, että polkupyöräilijät väistävät minua jalankulkijana saati soittaisivat kelloa. Monesti he painelevat jalkakäytävillä, joilla ei edes saisi ajaa pyörällä.

Autoilijana taas en uskalla laskea nelikaistaisella tiellä jalankulkijaa tien yli, koska pelkään hänen henkensä puolesta. En oikein luota, että vieruskaveri toisella kaistalla pysäyttäisi, vaikka hänen pitäisi. Yllättävän hyvin autoilijat kyllä ovat antaneet tilaa kaistaa vaihtaessa yms.

Auto on kyllä väline, jossa on helppo joutua liikenneraivon valtaan. Omassa metalliboxissa on helppo huutaa vailla pelkoa kostotoimenpiteistä. Onhan niitä hulluja, jotka tässä ensiksi mainitsemassani tapauksessa menettävät täysin malttinsa ja tekevät jotain harkitsematonta.

Samaa raivoa tuntevat jalankulkijat ja pyöräilijät, mutta heidän mahdollisuutensa vahingoittaa ovat pienemmät.

Se yksi pommi

Atomipommin pudottamista Hiroshimaan tuli kuluneeksi 70 vuotta. Hetki oli toki vavahduttava, mutta muistaa täytyy, että uhreja tuli enemmän perinteisissä pommituksissa Tokioon ja myöskin joihinkin Saksan kaupunkeihin.

Atomi- ja ydinvoimaa on Hiroshiman jälkeen pelätty laajalti, eikä kukaan ole vastaavia aseita uskaltanut enää käyttää. Ihmisen tappamisen himo ei ole kadonnut mihinkään. Vain yhdestä aseesta on tullut elämää suurempi juttu.

Ihmiskunnan historia on täynnä joukkomurhia, joita kukaan ei muistele. Välillä miettii miksi. Esimerkiksi armenialaisten kansanmurha Turkissa ja monet muut tapaukset. Miksi näille tapahtumille ei sytytetä kynttilöitä.

Tekniikka on kehittynyt Hiroshimasta hurjasti. Paljon suurempaan joukkutuhoon kyettäisiin. Silti on pitäydytty perinteisessä pommittamisessa ja joukkotuhossa. Miksikö? Perinteisellä tappamisella maailmanyhteisön tuomio on pienempi kuin muuten.

Ikimuistoisia elokuvakohtauksia: Platoon

Vietnamin sodasta kertova Platoon on vaikuttanut minuun elokuvana paljon. Oliver Stonen parhaimpia teoksia. Aikanaan tästä kohtauksesta tehty elokuvan myyntijulistekin on ollut tunnetuimpia.