Äidin rakkaus on luja ja liian ankara Jumala (runo)

Äidin rakkaus on luja ja liian ankara Jumala  

Äiti osti narkomaanipojalleen karkkia kioskilta.
Halpaa oli. Paljon lähti pojalle karkkia mukaan.
Tupakkaa myös.
Äiti maksaa. Pojan ei tarvitse varastaa.
Äidit, nuo korvaamattomat,
viimeiset ja ainoat, jotka poikiinsa uskovat.

----------------------

Ja tulin kotiin.
Uskovainen nainen huutaa
sulavan lumipenkan yllä.
Se jaksaa kannattaa vielä hänen painonsa.
Nainen kertoo Jumalasta, jota kukaan ei kuuntele.
Nainen odottaa ihmettä, ihmiset eivät kuuntele.
Näistä hän puhui.
Armo vasta kääntymyksen jälkeen.
Niin. Maine odottaa kuolemaa.

Trump ja valkoisen heteromiehen tuska

Nyt kun Donald Trumpin valinnasta maailman mahtavimmaksi mieheksi on kulunut jo viikko ja suurimmat intohimot valinnasta Suomessa jo laantuneet, rohkenen kirjoittaa minäkin muutaman rivin aiheesta.

Ensiksi minua ei Trumpin valinta yllättänyt. Enemmän olisin yllättynyt, jos näin ei olisi käynyt. Miksikö? Siksi, että kaikki olivat miestä vastaan. Siis ne, joilla valta ja voima on eli valtamedia, poliittinen eliitti, älymystö. Siis kaikki ne, joita se kouluttamaton valkoinen heteromies inhoaa.

Kohtaloonsa alistunut köyhä mieskin herää silloin äänestämään, kuten Usassa kävi. Kaikki muu kun on saattanut jo mennä. Vaimo, perhe ja aivan taatusti työpaikka.

Valkoiset, kouluttamattomat heteromiehet äänestivät eniten Trumpia, mutta tuskin he ainoita olivat. Hehän ovat pian Usassa, kuten Suomessakin vähemmistö, vaikka tuskin heitä koskaan puolustaa vähemmistöinnolla.

Uskomatonta kyllä, ylimielinen miljardööri oli se, jonka he tunsivat itseään lähimmäksi. Se, kertoo jotain siitä, miten kaukana poliitikot ovat kaukana köyhän ja kouluttamattoman arjesta. Aivan samoin on Suomessa. Tosin vaihtoehtona Trumpille oli Hillary Clinton, jolle valkoiset, kouluttamattomat heteromiehet olivat punainen vaate ja joita hän varmasti syyttää elämänsä loppuun asti uransa kruunun turmelemisesta. 

Se jää nähtäväksi, pystyykö Trump toteuttamaan uhkauksiaan muurista tai laittomien maahanmuuttajien karkoituksista tai mistään muustakaan. Häntä eivät tue edes oma puolue, eikä vastapuoluekaan. Valtaeliitti kun ei halua yllätysnimiä mihinkään ja nyt heillä on vihdoin poliittisen koneiston keinot torpedoida Trump.

Suomessa minua hämmästytti raivo, millä ihmiset suhtautuivat Trumpin valintaan. Pelättiin maailmanloppua ja kolmatta maailmansotaa. Trump tuntuu olevan joillekin kaiken pahan alku ja juuri, vaikka Clinton ei hänkään ole puhtoinen pulmunen.

Mistä tuo raivo Trumpia kohtaan syntyi? Yleisestä hysteriasta, yleisestä mielipiteestä, valmiiksi pureskellusta mielikuvasta Trumpista, jonka suurin osa purematta nieli. Suurin osa menee sen mukana, mitä muut ovat mieltä. Näin se vain toimii.

Mutta takaisin valkoisiin, kouluttamattomiin heteromiehiin. He ovat siitä mielenkiintoinen ryhmä, että he kantavat valkoisen miehen taakkaa, vaikka he eivät ole rikkaita, eivätkä he saa vaimokseen kaunista naista. He toimivat rikkaan valkoisen miehen sijaiskärsijänä, koska rikas valkoinen mies ei välitä, halveksitaanko häntä vai ei. Köyhälle valkoiselle miehelle ylpeys on ainoa, mikä hänellä on ja sekin on viety.

Joidenkin lohdutukseksi voi todeta, että valkoinen, köyhä kouluttamaton heteromies on katoava luonnonvara. Hän tulee katoamaan historian hämäriin. Maailma ei ole ollut koskaan hänen, eikä tule olemaan. Ehkä se oli heidän sen Trumpin valintapäivän ajan.

Tähtisumusta uusi (runo)

Tähtisumusta uusi 

Miksi runoilijat eivät kirjoita tähtisumusta?
Heitä kiinnostaa aurinko, kirkkain tähti.
Tähtisumu ei ole heille riittävän kaunista.
Se on heille tummaa kristallia,
josta kaikki syntyy ja johon kaikki päättyy.
Runoilijat eivät tienneet sitä,
että tähtisumu on kaunista,
koska se ei häikäise, ei lämmitä, ei tuhoa, 
ei kasvata,

se kietoo tummaan usvaansa,
se helpottaa, sillä kaikki syntyy siitä
ja siihen kaikki päättyy. 
Aurinko sammuu aikanaan.
Tähtisumusta rakentuu uusi.

Suudelmia Hietaniemen hautausmaalla (runo)

Suudelmia Hietaniemen hautausmaalla

Ensiksi vähän viiniä. Sitten vielä lisää viiniä.
Olimme päättäneet etsiä Mika Waltarin haudan.
Oli perkeleen kylmä ja pimeä. Tuulikin.
Hauta ei tahtonut löytyä.
Löytyihän se.
Sitten hieman suudelmia Hietaniemen hautausmaalla.
Kevyitä, ei uskallettuja.
Huomasin, että minä ajattelin toista.
Sinäkin kai jotain muuta.
En saanut tietää mitä.

Amedeo Modiglianin näyttelyssä

Kävin viime viikolla Amedeo Modiglianin näyttelyssä. Edellisillan baari-illan tuoma tai suoma väsymys herkisti yhden tunnetuimman boheemitaiteilijan näyttelyyn, vaikka muut vieraat näyttivät valtaosin minua säntillisemmiltä taiteenystäviltä.  Onneksi Ateneumin baarissa naukattu yksi kallis lonkero toi hieman helpotusta. Olen varma, ettei Amedeo tästä itse pahastunut. Kas tuossa allahan hän onkin.

En luennoi Amedeo Modiglianin taiteesta sen enempää, sillä minua suurempia asiantuntijoita on olemassa. Sen verran voin sanoa kiinnostuneille, että 35-vuotiaana Pariisissa 1920 kuollut Modigliani on tunnetuin alastonmaalauksistaan, jossa mallit ovat kuvattu hyvin pitkulaisina sekä Modigliani tunnetaan myös muotokuvistaan ystävistään ja rakastetuistaan.

Modiglianin elämä oli kuin boheemitaiteilijan oppikirjasta ja 1900-luvun Pariisissa rietastelu toki vielä onnistui halvallakin, kun hinnat eivät olleet karanneet käsistä. Mutta siltihän taiteilijalta on aina rahat loppu, koska jo myyttikin määrittää, että taulut myyvät vasta kuoleman jälkeen. Näin kävi Amedeollekin.

Modigliani oli kyllä sairaalloinen pienestä pitäen, keuhkotautinen totta kai. Ja tietenkään pämppääminen ei hänen terveyttään sitten yhtään parantanut. Lopulta se sitten petti.

Yksi Modiglianin sanoma jäi minulle mieleen. Hän sanoi, että haluaa maalauksissaan saada kohteensa sielun kaikkien nähtäville. Taidemaalareilta ja kuvanveistäjiltä tuo onnistuu helpommin kuin kirjailijoilta luulisin. Me kirjoittajat yritämme vain epätoivoisesti kuvailla sielua. Mutta eivät kaikki taida sitä sielua niin hyvin taidemaalareistakaan kuin Modigliani, jonka maalauksista kyllä hehkuu muotokuvattavan sielu, eikä edes tämän meidän näkemämme maailman yksi yhteen jäljennettynä.

Siltikään Modigliani ei koskaan liimannut vain risua kankaalle ja väittänyt sen olevan taidetta. Hänen teoksensa ovat taidetta mitä suuremmassa merkityksessä.

Kuten taiteiljoilla yleensä, myös Modiglianilla oli suuria ja kuluttavia rakkaustarinoita tilillään. Onnellisesti ne tietenkin harvoin päättyivät. Viimeinen rakkaustarina päättyi kahteen kuolemaan. Modiglianin ruumiin annettua lopullisesti periksi ikuisuudelle, hänen rakastettunsa Jeanne Hebuterne hyppäsi kuolemaansa. Syntymätön lapsi vatsassaan.

Modigliani haudattiin Pere Lachaisen kuuluisalle hautausmaalle Pariisiin. Myöhemmin myös Jeanne pääsi miehensä viereen sitaateilla Uskollinen kumppani äärimmäisellä uhrauksella. Näin vapaasti suomennettuna. Vaikuttavaa, että jonkun rakkaus voi olla niin suurta, ettei kykenee elämään ilman toista.

Suuria taiteilijatarinoita nämä. Siksi ikuisia.

Minä kuvissa

Ystäväni ja Iltalehden Iltatyttö-kuvaajanakin muistettu Kari Pekonen otti minusta kuvan erästä Iltalehden haastattelua varten helsinkiläisessä kuppilassa.

Mies onnistuu jopa vähemmän viehättävästä kohteesta ottamaan mainion kuvan.