Toinen mies Elitessä (runo)

Iltapäivä Elitessä.

Istuin edesmenneen kirjailijan kanssa.

Olin vielä silloin nuori mies.

Kirjailijalla oli jo ikää.

Emme syöneet.

Joimme vain kaljaa.

Meille tuli puhetta rakkaudesta.

Kerroin olevani yksin.

Epävarmakin ehkä naisten suhteen.

Kirjailija kehotti minua kuuntelemaan.

Hän kertoi olevansa se toinen mies.

Nuoremman naisen rakastaja.

Olin epäuskoinen.

Uskottavahan se sitten oli.

Sanoi kirjoittaneensa aiheesta kirjan.

Siitä millaista on olla toinen mies.

Yksin rakastuneena toisen omaan.

Kirjaa ei koskaan julkaistu.

Toisen omakin katosi.

Lopulta kirjailijaa ei enää tervehditty kadulla.

Ystävät olivat kadonneet.

Kaunis tyttöystävä ja asunto Eirassa olivat toisen.

Jäljellä hänellä oli vain velkaa.

Miljoonittain velkaa.

Kirjailija sanoi olevansa rakastunut mies.

Täytyihän rakkautta kunnioittaa.

Jaksoin kuunnella loppuun asti.

Katsottua: Ystäväni Gorbatshov: Surullisen hahmon ritari muistelee

Katsoin Yleareenasta dokumentin Neuvostoliiton viimeisestä johtajasta Mihail Gorbatshovista. Saksalaisen ohjaajalegenda Werner Hertzogin dokumentissa hän ei edes peittele ihailuaan Gorbatshovia kohtaan.

Mihail lienee tyytyväinen, sillä ihailijat ovat ajoittain olleet vähissä. Länsimaissa Gorbatshov oli erittäinkin suosittu, mutta venäläiset syyttävät Gorbatshovia Neuvostoliiton hajoamisesta.

Muistelen, että 80-luvulla Gorbatshovia kutsuttiin tuttavallisesti Gorbaksi ja hän oli kansainvälisen politiikan tähti. Ennen häntä kuin edelliset johtajat olivat olleet sairaita ja vanhoja miehiä.

Nyt jo lähes 90-vuotias Mihail ei ole enää dokumentissa skarpeimmillaan, mutta lähelle Hertzog päässyt kohdettaan. Ehkä siksi, että sävy on enimmäkseen positiivinen. Mihail itse syyttää Neuvostoliiton alasajosta Jeltsiniä. Putinista ei dokumentissa taidettu puhua sanaakaan. Tuskin Gorbatshov olisi hajoamista pystynyt estämään. Kun pyörä lähtee pyörimään, sitä on vaikea pysäyttää.

Ehkä koskettavinta on Gorbatshovin rakkaus Raisa-vaimoonsa, joka kuoli jo 20 vuotta sitten. Raisa oli aina Gorbatshovin mukana, kun yleensä Venäjällä johtajien vaimot ovat olleet syrjässä. Mihail on ollut ilmeisen yksinäinen viimeiset 20 vuotta.

Harva taitaa enää muistaa, että Mihail Gorbatshov sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1990. Harvoin kyseinen palkinto on annettu oikeammalle kohteelle. Saksa ei olisi yhdistynyt ilman Gorbatshovia ja aina yllä roikkunut kylmä sota väistyi pois. Nythän se on tullut takaisin ja Usan, Venäjän lisäksi Kiina on lähdössä siihen mukaan.

Mielenkiintoista on nähdä, miten Gorbatshovia muistellaan varsinkin Venäjällä, kun hän väistämättä kuolee lähivuosina. Euroopassa sävy lienee kunnioittava.

Toisaalta Gorbatshov on unohdettu aikaa sitten. Harva länsipoliitikko on halunnut miehen kanssa poseerata sen jälkeen kuvissa, kun Gorbatshov menetti valtansa ja Neuvostoliitto hajosi. Niin kuin otsikkoon kirjoitin, Gorbatshov on surullisen hahmon ritari vailla kunniaa. Ei hajonneen valtion viimeistä johtajaa muistella kauan.

Minkä patsaan kaataisit?

Joskus aikoinaan jo edesmennyt monilahjakas musta muusikko Prince piirrätytti poskeensa sanan slave eli orja. Silloin tuolle 90-luvulla naureskeltiin, että mikä orja tuo Prince on kun on miljonääri. No nyt ajat ovat erilaiset. Princekään ei olisi enää levy-yhtiön orja, mitä hän tuolloin orjalla tarkoitti, sillä harvat ostavat enää edes levyjä.

Usassa orjanomistajana tunnetut historian hahmot ovat saaneet nyt kyytiä, enkä tiedä, kaipaanko edes heidän patsaitaan. Usan historia on ongelmallinen orjuuden suhteen. Kansakunnan isät kun omistivat monet orjia.

Kaikenlaisia rikoksia on tehty ihmiskuntaa vastaan maassa jo toisessakin. Ainoastaan selkeästi sodan hävinneet maat, kuten Saksa ja Italia sekä Japani tuskin muistelevat patsaillaan sodan ajan johtajiaan. Francon patsaita on Espanjassa poistettu vastan hiljan. Venäjällä taitaa edelleenkin olla Stalinin tai Leninin patsaita. Ainakin Valko-Venäjällä.

Tarkkoja jos ollaan, niin on suomalaisia rahdattu myös orjiksi muualle. Joskaan ei yhtä teollisessa mittakaavassa kuin Usan rahdattiin orjia aikoinaan. Melkein kaikki köyhät olivat enemmän tai vähemmän orjia ennen, vaikka heillä teoriassa olisi ollut vapaus. Niin ja Suomessa kaupattiin vielä 20-luvulla sairaita, vammaisia ja lapsia heistä vähiten kunnalta maksavalle huutolaisiksi. Varsinkin lapsilla teetettiin orjan lailla töitä.

Mutta mietitään, onko Suomessa ongelmaisia patsaita. Vasemmistonuoret ehdottivat Mannerheimin patsaan siirtoa Helsingin keskustasta. Kansa pöyristyi. Moni on unohtanut, että Mannerheim, jos ei aivan yllyttänyt punaisten teurastukseen sisällissodan jälkeen, niin ei hän sitä topakasti torjunutkaan.

Neuvostoliiton henkitoreissaan lahjoittamasta maailmanrauhapatsaasta on myös haluttu eroon. Siellä sekin yhä seisoo. Lenininpuistokin on yhä Lenininpuisto. Se tosin saattaa vielä saada uuden nimen. Lehtimiesten aikoinaan humalapäissään Neekerisaareksi nimeämä virkistyssaari sai jo uuden nimen. Jos joku ei tiedä, lehtimiehiä kutsuttiin ennen lehtineekereiksi.

Suomalaiseen kulttuuriin ei oikein kuulu patsaiden kaatelu. Eniten niitä turmelevat pulut kakallaan. Havis Amanda on kokenut kovimpia ja sekin humalaisten urheilufanien käsittelyssä. Jungnerin ja kumppanit taisivat myös tervata maailmanrauhapatsaan aikoinaan.

Nykypatsaita olisi vaikea turmellakaan, sillä eiväthän ne edes esitä kohdettaan. Jonkun korkkiruuvin näköisen patsaan turmelemisesta ei tulisi hyvä olo. Suomessa patsaita tehdään muutenkin maltillisesti. Aika paljon täytyy tehdä ennen kuin patsas irtoaa.

Sotasankaritkin saavat sotia kauan ennen kuin saavat patsaan. Vielä vähemmän patsaita tehtäisiin kiistanalaisille henkilöille. Mutta eivät ne tietysti muuallakaan maailmassa olleet kiistanalaisia silloin patsaat on tehty.

Haluatko kusitolpaksi?

Ex-pääministeri Juha Sipilä närkästytti joitakin todetessaan, ettei hänellä ole hinkua enää kansakunnan kusitolpaksi. Eli Sipilää ei kiinnostanut epävarmaksi käyneen valtiovarainministerin Katri Kulmunin korvaaminen pätkäministerinä.

Jotkut kokivat, että Sipilä solvasi kansanvaltaa ja demokratiaa. Mielestäni Sipilä oli aika oikeassa. Poliitikkona olo on paljolti nykyään kusitolppana oloa. Itse en lähtisi siihen hommaan, varsinkin somen aikakaudella solvauksista poliitikoille ei tule loppua.

Haluaisiko moni meistä olla solvaavien meemien ja kaikenlaisen ilkeyden kohteena? Monethan sitä ovat kuin ovat julkisuudessa, eivät pelkästään poliitikot. Monialajulkkis Martina Aitolehti erosi taannoin ja joutui pilkan ja ivailun kohteeksi. Pilkattaisiinko tosielämässä juuri eronnutta? No. Ei julkisesti.

Sinänsä harva joutuu julkisuuteen vahingossa. Helppoahan sitä on aina syyttää, että mitäs läksit. Toisaalta ei kenenkään tarvitse olla jatkuvasti negatiivisuuden keskiössä, vaikka on julkisuuteen lähtenyt.

Kuten poliitikot. Heidän toimiaan tuleekin arvostella, mutta se tyyli. Tosin kun katsoo, miten poliitikot toisiaankin arvostavat, niin miksi kansakaan. Puolueesta riippumatta poliitikot lyövät somessa toisiaan kuin vierasta sikaa. Siinä sitä ei ole arvokkuutta.

Voimme tulla siihenkin tilanteeseen, ettei ne pätevimmät edes enää halua politiikkaan. Tai mihinkään muuhunkaan, josta seuraa väkisin julkisuutta. Poliitikon täytyy olla nuhteeton ja näyttää esimerkkiä, mutta täytyykö olla virheetön.

Minusta jos ihminen ei koskaan tee virheitä niin onko hän ihminen. Tai ihminen, joka ymmärtää muita ihmisiä.

Muuttuuko historia poistamalla kirjat ja elokuvat?

Ajattelin ensiksi kirjoittaa siitä, minkä elokuvan ottaisin mukaani autiolle saarelle. Sitten funtsailinkin, että parempaakin kirjoitettavaa löytyy.

Nyt on käynnissä mielenkiintoinen kehityskulku. Elokuvia hyllytetään urakalla ja tv-sarjojakin. George Floydin tapauksen jälkeen kasvavissa määrin. Tuulen Viemää-elokuva koki HBO:n käsittelyssä sellaisen kohtalon, että elokuva poistettiin heidän valikoimistaan. Syynä sen rasistisuus.

Öö. Tuulen Viemää kuvaa aikaa, jolloin rasismi oli arkipäivää Usan etelässä. Poistuuko historia poistamalla elokuvan? No ei. Itse en oikein edes näe Tuulen Viemää -elokuvassa rasistisia piirteitä. Sehän on aikansa kuva. Rasismi ei poistu sillä, että historiasta ei kerrota tai sitä painetaan väkisin pois. Ei se orjuuden historia katoa sillä, ettei siitä kerrota.

Olen miettinyt, että koska tässä pitää pyytää jo anteeksi olemasssaoloaan? Rasismi on ihmiseen sisäänrakennettua toimintaa. Se ei häviä hävittämällä elokuvat ja kirjat. Jollain tapaa elokuvien ja kirjojen kieltäminen tuntuu mielestäni jopa fasistiselta toiminnalta, jota harjoitetaan usein diktatuureissa.

Joskus Yle aikanaan sensuroi tiettyjä kappaleita, joita ei saanut soittaa. Mitä tapahtui? Yleensä kansa kuunteli juuri näitä kappeleita. Sensuuri on yleensä tehoton keino valistaa ihmisiä. Varsinkin kun ihmisten historiantuntemus on nykyään mitä on.

Marilynin haudalla (runo)

Pölyä kaikkialla.

Yskäni pahenee.

Marilynin haudalla.

Vuodatan yhden ainoan kyyneleen.

Avaruuteen hylätty kosmonautti.

Vuoden odottaen noutajaansa.

Tapaus George Floyd

Kukaan ei olisi varmaan koskaan tiennyt kuka oli George Floyd, ellei hän olisi joutunut poliisin tukahduttamaksi Usassa. Vastaavia tapauksia tapahtuu siellä aika usein, mutta Floydin kuolemasta nousivat mellakat. Ajankohtakin oli oikea, korona on ajanut Usan heikkoon jamaan ja Donald Trump sekoittanut maata kahteen leiriin.

Floyd ei ilmeisesti ollut elämässään puhdas pulmunen, mutta ei kukaan ansaitse kuolla poliisin toimesta tai kenenkään muunkaan toimesta. Toisaalta poliisin työ on Usassa vaarallisempaa kuin täällä kuin aseita on joka puolella. Rasismia on siellä varmasti. Sitä on jokaisessa maassa.

Floydin tukehduttanut poliisi joutuu syyteeseen. Todennäköisesti mellakoiden vuoksi. Useimmiten poliisit tuskin joutuvat vastuuseen voiman ylikäytöstä Usassa. Käsittääkseni näin kuolee Usassa vuosittain tuhatkunta mustaa. Onhan se valtava luku. Ja nämä siis vain tilastoituja lukuja.

Mutta mitä tuo mellakointi on? Tv:n perusteella ryöstelyltä ja polttamiselta. Itse asia on hajotusvimmassa taitanut unohtua ihmisiltä? Paikkoja ovat rikkomassa myös valkoiset, jotka eivät välttämättä ole edes käyneet koskaan mustien slummeissa Usassa.

Suomessakin ihmiset, jopa ministerit, postailevat someen Black lives matter-postauksia, vaikka eivät tiedä mitään mustien todellisuudesta Usassa. Ja siihen se vaikuttaminen jääkin. Someen. Aika vaikea Usalle on pakoitteitakaan määrätä?

Usan pitäisi olla maailman monikulttuurisin maa, mutta tuntuu, että siellä jos missä maa on jakautunut ja epäoikeudenmukaisuus jyllää. Pakka tuntuu olevan pahasti sekaisin.

Mustat eivät ole löytäneet Martin Luther Kingin kaltaista johtohahmoa itselleen ja he ampuvat itsekin toisiaan järjettömissä jengisodissa. Keskiluokkainen valkoinen taas elää siellä omassa kuplassaan ja sitten soppaa pahentavat äärioikeistolaiset ja äärivasemmistolaiset rähinöinnillään.