keskiviikko 29. elokuuta 2018

Heikko tsaari (runo)

Heikko tsaari ajoi kansakunnan tuhoon.
Hänen täytyi mennä.
Hänen täytyi kuolla kansan puolesta.
Hän ei ollut vahva.
Häntä ei toteltu.
Siksi kansa kapinoi.
Hänen suurta isäänsä pelkäsivät kaikki.
Hän jäi pieneksi.
Hän ei halunnut tsaariksi.
Hän syntyi tsaariksi.
Hänellä ei ollut isoa veljeä kuolemaan puolestaan.
Hän ei koskaan saanut tietää.
Mitä muuta hän olisi voinut olla.
Olisiko hän ollut hyvä runoilija?
Olisiko hän ollut hyvä isä?
Sitä hän ei saanut koskaan tietää.
Ilman, ettei olisi saanut tietää lopustaan.

torstai 23. elokuuta 2018

Puhelu lähibaarista (runo)

Minulle saapuu puhelu lähibaarista.
Tällä kertaa otan puhelun vastaan.
Olen tavallista paremmalla tuulella.

-Moi, ollaan kaikki persaukisena täällä.

Kaveri soittaa lähibaarista.
Siellä se istuu joka päivä.

-Ai, ketkä kaikki? kysyn.

-No, me kolme.

Seuraa nimiä.

-Et lainaisi rahaa kaljaan.

-Persaukisena ollaan täälläkin, vastaan.
-Ja ei maistu, jatkan.

-Ai ei. No moi.
-Moi.

Puhelu oli lyhyt.

Niin.
Sillä meni ennen hyvin.
Rahaa ja viinaa riitti.
Nyt on jo viinasta ja tupakasta pula,
joiden hinta on aivan liian korkea
niille, jotka niitä oikeasti tarvitsevat.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Kun sankarit paljastuvat konniksi

Ennen vanhaan sankarit pysyivät sankareina. Siitä yksinkertaisesta syystä, ettei kukaan kaivellut heidän tekemisiään. Paitsi tietenkin nyt meidän aikanamme kaivellaan kaikkea, jota Trumpkin katkerasti kiroaa. Ja onhan sitä yksi jos toinenkin menneisyyden sankari paljastunut törkimykseksi, ellei peräti konnaksi.

Mutta kolme mielenkiintoista tapausta tulee viime ajoilta mieleen. Ensiksi oli tämä lelusalakuljettaja Rami Adham. Kiva setä, joka vie Syyrian leluja. Ai että, kuinka söpöä. Me kaikki, tai useimmat meistä haluavat ajatella hyväntekijöistä hyvää. Lelusalakuljettaja sitten laittoikin rahoja omaan pussiin ja muitakin rötöksiä taisi paljastua. Sellainen setä.

Nyt kärähti taas viime elokuussa Turun terrori-iskussa muita uhreja auttanut Hassan Zubier korvaushuijariksi. Hän toki menetti iskussa kävelykykynsä, jossa lienee rangaistusta jo ihmiselle loppuiäksi. Ja yritti pelastaa ihmisiä ja varmasti varaton ilman työtä. Hänen tapauksessaan armo voisi käydä oikeudesta.

Sitten oli tämä Metoo-kampanjan johtohahmo näyttelijä Asia Argento, kyynelsilmin törkyhollywoodtuottajia jahdannut nainen, joka itse ahdisteli tai tehdä enemmänkin alaikäiselle pojalle. Eli ahdistelija itsekin. Sankariviitta häneltä myös pois. Jos ei itse pysty pitämään näppejään kurissa, niin miksi vaatia sitä muilta.

Kaikesta tästä tulee väkisin mieleen, ettei kannattaisi sokeasti uskoa kenenkään hyvyyteen tai viattomuuteen. Sillä viattomia ei ole. Aikamme haluaa nostaa ihmisiä sankareiksi. Saahan heistä hienoja artikkeleita ja media tarvitsee sankareita siinä missä kansakin säilyttääkseen uskonsa tässä risaisessa maailmassa.

Se on ikävää, että jatkossa on vaikea uskoa sankareihin. Pitäisi selvittää heidän taustansa, ennen kuin uskaltaa uskoa kenenkään hyvyyteen. Se on surullista ja tämän sodan suurin tappio. Ja se, että kansakin kyynistyy, että koska tämäkin sankari taas paljastuu konnaksi.

Itse en kyllä ole koskaan lähtenyt sankarihysterioihin mukaan. Ehkä kateudesta tai epäileväisestä luonteestani  johtuen. Viime aikojen tapahtumat huomioon ottaen, ehkä hyväkin näin.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Inspiraatiosta ja epävarmuudesta

Luin Venla Hiidensalon kirjan kuvataiteilija Albert Edelfeltin elämästä. Hän tarvitsi aina uuden rakkauden innostuakseen uudelleen ja löytääkseen jotain uutta taiteeseensa.

Rakkaus on hyvä motivaattori ja se luo uutta. Oli rakkaus sitten onnistunutta tai epäonnistunutta. Parhaiten oma kirjoitustyöni kuitenkin sujuu, kun vain kirjoittaa. Vaikka sitten pakottaisi itsensä kirjoittamaan. En oikein usko enää mihinkään jumalalliseen inspiraatioon.

Sen olen huomannut, että tietyn innon ja inspiraation joutuu kaivamaan kovemmalla työllä käyttöön, mitä nuorempana tapahtui. Mutta kun jotain hyvää saa aikaiseksi, se tuntuu helvetin hyvältä.

Kaikki luova työ on itsekästä, koska joudut laittamaan kaiken itsestäsi peliin. Samalla tavoin keräilet ideoita kaikkialta mistä ne saat. Varastamista se ei ole, vaan enemmän jalostamista. Yleensä jos olet tyytyväinen työhösi, et ole antanut kaikkeasi. Itse yritän antaa aina itsestäni kaikkeni. Aina en tietenkään siinä onnistu.

Silloin kun teet luovaa työtä keikkapohjalta ilman kuukausipalkkaa, mukanasi kulkee myös jatkuva epävarmuus. Joskus se kannustaa, joskus se lamaannuttaa. Esimerkiksi kuvataiteilijoiden osa on vielä kovempi, mikäli apurahat eivät juokse. Jos et ole myynyt yhtään taulua, niin millä elät.

Ja eipä esimerkiksi lehtijutun kaupaksi saaminenkaan ole nykyisin itsestäänselvyys. Välillä menee kaupaksi ja välillä ei. Välillä ideat tulvivat päähän ja välillä ei. Luova työ on sitä oikeaa työtä, jos mikä. Se on kaikki itsestäsi tai ei mitään.

tiistai 14. elokuuta 2018

Uinnilla kello 7 (runo)

Sinun kanssasi uimassa.
Valvoimme koko yön.

Aamulla kello seitsemän
sinä halusit uimaan.

Minä halusin nukkumaan.

Sinua ei saa millään nukkumaan.
Peittelinkin sinut jo.

Paljain jaloin
kävelemme hiekkarannalla.
Käskit kenkäni pois.
Hiekka tuntuu hyvältä jaloissa,
mutta kivet raapivat.

Löydämme suojaisen poukaman.
Ketään ei näy missään.
On kesän viimeinen aurinkoinen päivä.

Sinä riisuudut.

Katselen sinua rannalta.
Sinulla on kylmä.
Arvasin sen. 
Minä en edes ajattele uimista.
Pyydät minua silti. 

Kun tulet takaisin rantaan
autan sinua pukeutumaan.

maanantai 13. elokuuta 2018

Leningrad (runo)

Leningrad.
Kuolleiden sielujen kaupunki.
He huhuilevat minua luokseen.
Hiljaisuuteen, hyvyyteen.
Siellä on hyvä olla.
Hiljaisuudessa,
kävellen menneen kaupungin kaduilla.
Se, mikä on tuhonnut, luo uutta.
Minä kävelen vapaana hiljaisuuteen.
Minua kannustavat kuolleet sielut.
Tiedän, tämä on tarkoitettu
harvoille ja valituille.
Olen vihdoin vapaa.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Gangsterin katumus (runo)

Missä hän on?
Missä hän piileksii?
Kiinalaisessa teatterissa hän on
miettien, miksi on takaa-ajettu.
Oopiumi rauhoittaa, oopiumi turruttaa.
Hän ei pelkää edes tappajia perässään.
Palkinto on hänen, sitä ei ollutkaan.
Vuosikymmenten jälkeen
jäljellä on iloinen kuolema.
Mihin ne vuodet menivät?
Hän heräsi joka aamu liian aikaisin,
joka ilta valvoi liian myöhään.

torstai 2. elokuuta 2018

Mätäkuuta ja muistelmia

Mätäkuussa luin Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmia, jotka ystävällisesti sain pyytämättä ja yllätyksenä yli 20 vuotta niiden julkaisun jälkeen.

Olen lukenut paljon muistelmia ja elämäkertoja. Pidän niistä, kuten moni muukin. Paljon olen lukenut puisevia muistelmia, pintakiillotusta ja kaikkea siitä väliltä. Mätämunan muistelmat ovat sieltä kärkipäästä. Parhaudessa. Juice-elämäkerta Risainen elämä oli ehkä mielestäni vain parempi.

Heikinheimo oli aikanaan vihattu ja kai myös pidetty musiikkikriitikko. Hänen aikanaan kritiikeillä oli merkitystä. Jos kriitikko murskasi jonkun, saattoi se vaikuttaa uraan pahastikin. Nyt kritiikit ovat merkittävyydessä kaukana siitä. Esimerkiksi kustantamot taitavat kohta postitella suosituimmille kirjabloggaajille enemmän kirjojaan kuin kriitikoille.

Muistelmissaan Heikinheimo ei armoa antanut, vaikkakaan mistään kostomuistelmista en mielestäni ollut kyse hänen muistelmissaan. Joissakin kohdin mielestäni hän meni jo liikaa henkilökohtaisuuksiin, jos hän ei jostain ihmisestä pitänyt. Tietysti muistelmat olivat hänen omansa. Itse en kyllä jälkikäteen haukkuisi ehkä yhtä rumasti ihmisiä. Tilanne ja aika kun muuttuu suuttumuksessakin.

Tarinankerronnan lahja Heikinheimolla oli. Monet jo unholaan vaipuneet musiikkivaikuttajat taisivat jäädä historiaan päästyään Heikinheimon muistelmiin.  Jos Heikinheimo olisi päättänyt elää, hän saisi tänäkin päivänä mojovia somekohuja aikaan, kun päivittelisi blogiaan ja Facebookiaan.

Heikinheimo teki itsemurhan postitettuaan muistelmansa kustantajalle. Harvoin ihminen luettelee julkisesti syitä itsemurhalleen kuten Heikinheimo. Ja Martti Ahtisaarelle hän oli kyllä turhan ankara, kun mainitsi tämän syissä itsemurhaansa.

Hyvin hän kyllä ennusteli muuttunutta aikaa, kuten sitä, ettei kritiikeillä ole enää merkitystä, kuten ennen. Sitä en tiennyt, kun vasta jälkikäteen, että Heikinheimo oli uhannut itsemurhalla jo pitkään. Lahjakkuus ei ole tietenkään koskaan helppo kantaa.