Dylan Thomas kuului niihin 1900-luvun runoilijoihin, jotka saivat tahtoen tai tahtomattaan boheemirunoilijan maineen. Kyllähän hän toki viinaa kulutti. Kerran kun juopon maineen saa, siitä on vaikea päästä irti. Kirjoitit sitten vaikka kuin enkeli.
Juomisen seassa Thomas kyllä kirjoittikin ennen suhteellisen varhaista kuolemaa esiintymiskiertueellaan Yhdysvalloissa, jossa Walesin pojasta tuli tunnettu runoilija. Minua hieman yllättää, kuinka suosittu Thomas oli, sillä ei hänen runonsa ole kaikkein helpoimmasta päästä ymmärtää.
Kun ryhdyin tähän arviooni tuoreimman Thomasin runokäännöksen Balladi pitkäsäärisestä tytöstä, täytyi ihan googlata, mitä muut ovat kirjoittaneet. Kirjan taustasta sen verran, että se on pävitetty versio kääntäjä Marja-Leena Mikkolan aiemmasta käännöksestä ja mukana on jokunen uusikin runo.
Eipä niitä arvioita montaa löytynyt, kuten usein runokirjoista ei löydy montaa arviota. Toinen oli maksumuurin takana. Ihme kyllä vielä Kauppalehdessä! Toinen oli Kulttuuritoimituksen arvio, joka oli varsin kriittinen.
Siinä mielessä olen samaa mieltä tuon arvion kanssa, että kirja ei ollut kovin helppolukuinen ja joku siinä tökki, ettei saanut kiinni tekstistä. En siitäkään huolimatta, että kirja oli varustettu kattavalla runojen taustan selvityksellä.
Tavutuksista en osaa sanoa, joita kriitikko moitti runsaasti. Olen kotikutoinen kriitikko ja menen ihan mutu-tuntumalla.
Joka tapauksessa käännösrunokirjoja soisi julkaistavan enemmänkin ja kirjan kustantaja Parkko on ottanut tämän sydämenasiakseen, vaikka rahoiksi hommalla ei taatusti lyö.
Oma suosikkini kirjan runoista on Eikä kuoleman ole valta, josta tuossa kuvassa näettekin otteen.
