Luettua: Ilpo Tiihonen: Hyvät, pahat ja rumat: Kohtalot puhuvat puolestaan
Runoilija Ilpo Tiihonen poistui hiljattain keskuudestamme. Kirjailijalle maallisen vaelluksen päättyminen ei välttämättä tarjoita elämän päättymistä. Meinaan siinä mielessä, että parhaassa tapauksessa tekstit jäävät elämään.
Olen yleensä pitänyt tapanani tutustua poismenneisiin kirjailijoihin, jos en ole heidän tuotantoaan aiemmin lukenut. Näin toimin Tiihosenkin kohdalla.
Tiihosen laajasta tuotannosta valitsin runoteoksen Hyvät, pahat ja rumat satunnaisotoksella. Eikä huono valinta ollutkaan. Pidän Tiihosen tyylistä. Tiihonen kirjoittaa konstailettomalla tyylillä konstailemattomista aiheista.
Tiihonen kirjoittaa tässä kirjassa elämän varjopuolen kulkijoista. Paljon samoista aiheista, joista itse olen kirjoittanut. Hän ei rappioromantikkaa ihaile, mutta ei myöskään kaunistele.
Aika, ikuisuus on vahvasti läsnä hänen runoissaan. Tavallisten ihmisten kohtaloissa niin kuin laitapuolenkulkijoiden. Sävy on ymmärtävä, ei tuomitseva. Tiihonen antaa kohtalon puhua puolestaan.
Kommentit
Lähetä kommentti