Runo Matti Nykäsen katoamisesta

Katosit meiltä viikonlopuksi.
Emme tienneet mitään sinusta.
Et mennyt sovituille keikoille.
Sinua ei saatu kiinni.
Karkasit, sinun taisi olla pakko.

Et kertonut miksi katosit,
mutta tiedämme,
katoamisesi syy meille kerrotaan.

Kyllästyitkö komentelijoihin,
kuumottiko vanha elämä.
Kyllä miehen täytyy saada olla
hetken vapaa.

Tiesi löysit takaisin Jyväskylään.
Siellä taidat vielä olla vain Matti.

Tervetuloa takaisin.

Paheksutko Madeleinen tupakointia?

Tässä taannoin kiinnitin huomiota, kun prinsessa Madeleine joutui kohuun kouriin. Sehän on Madeleine-paralle tuttua, mutta tällä kertaa kohuksi riitti paparazzin ottamat kuvat Madeleinesta polttamassa tupakkaa sulhasensa kanssa.

Absurdia kyllä Maddea paheksuttiin tuosta "rikollisesta" teosta. Hänen sanottiin olevan roolimalli nuorille. En vain ymmärrä, mikä on rikos. Tupakointi kun ei ainakaan vielä ole laitonta. Montaa vuosikymmentä siihen ei tosin tule menemään, mikäli merkit pitävät paikkaansa.

En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä roolimalli-ajattelun filosofiaa. Madeleine on vapaa ihminen vapaassa Euroopassa, joten eikö hänellä ole oikeutta tupakoida, kun muillakin on. Miksi ihmisen täytyisi olla roolimalli vain sen takia, että hän on julkisuudessa. Madeleinen tapauksessa vielä täysin tahtomattaan. Minusta lapset saavat väärän käsityksen elämästä, jos he rakentavat omaa itseään imitoimalla jonkun muun elämää.

En myöskään ymmärrä, mikä on se juttu, jollainen ihmisen pitäisi olla. Mikä on se täydellinen ihminen, miksi pitäisi tulla.

Urheilijat kantavat roolimalliudestaan suurimman taakan. Jonkun ihmeellisen ajattelutavan mukaan kuin urheilullinen ihminen on se unelmaihmisen prototyyppi. Miksi urheilijan täytyisi olla sen nuhteettomampi elämäntavoiltaan kuin rokkarin? Näin ihmiset vain ajattelevat. Taiteilija saa elää turmiollisesti, mutta urheilija ei, vaikka moni huippu-urheilija uransa jätettyyään elääkin vähemmän terveellisemmin.

Pyöräilijä Lance Amstrong tunnusti hiljattain saavuttaneensa kaikki merkittävimmät urheilusaavutuksensa dopingilla. Häntä vaadittiin tunnustamaan syntinsä. Sen hän lopulta teki. Kukaan ei vaatinut vain häntä silloin kertomaan totuutta kun hän vielä pyöräili. Kuvaa roolimallista ei haluttu romuttaa. Mutta kun Lance oli käytetty loppuun, sai hän mennä.

Vain elämää ei sen enempää

Kun kaikki kynnölle kykenevät ovat kirjoittaneet Vain elämää -tv-sarjasta niin kirjoitan minäkin.

Käsittämätöntä on, miten paljon mielestäni kohtuullisen keskinkertainen sarja kuin Vain elämää on voi saada aikaan kohua. Ja miten paljon ohjelma voi ärsyttää toisia muusikoita tulikivikatkuiseen kirjoituksiin.

Olisiko kyseessä jonkinlaisesta kateudesta. Siitä että kansa rakastaa joitakin artisteja enemmän kuin Hynystä tai Röyhkää, jotka ohjelmaa ovat etunenässä olleet haukkumassa.Ymmärrän, että rockmiehen täytyy pitää tietty äijämäisen kova linja, mutta parasta kritiikkiä on yleensä vaikeneminen sellaisilta ihmisiltä, joiden mielipiteet julkista sanaa edes kiinnostavat.

Minustakin julkinen vollottaminen on kiusallista, kuten edellämainittujen herrojen mielestä. En kuitenkaan näe raivoamisen arvoisena sitä, jos se vollottaminen auttaa katsojia ja muusikoita itseään elämässä. Kipeitä ja satuttavia muistoja kun kannamme liian kauan ja liian piilossa sisällämme.

Omalla tavallaan julkinen tunteiden ulospäästäminen on jopa kunnioitettavaa, jos se ei ole laskelmoitua, sehän kun on myös täysin mahdollista. Katsoin yhden jakson sarjaa ja minusta siinä ärsyttävintä oli toisen artistin kehuminen täysin kritiikittömästi, ei niinkään vollottaminen.

Elämme mielenkiintoista aikaa, sillä tv-sarja kohauttaa paljon takuuvarmemmin kuin pieni rötösherran rötös.

Maikkari mainostaa Putousta oikein urakalla, vaikka se ei mainosta tarvitsisi. Sarjan käsikirjoittajat kun ymmärtävät laittaa jokaiseen jaksoon pienen uskaliaan koukun, johon me toimittajat tartumme. Niin tasapäistä ja rohkeaa kommentointia vailla olevaa aikaa elämme.

Asiaa erikseen ovat rohkeaan kommentointiin erikoistuneet tyypit, joiden "rohkea" mielipiteet alkavat olla itsestäänselvyyksiä ja siksi tylsiä.

Onko meille valehdeltu?

Viikonloppuna katselin Rankka päivä-elokuvan. Ties monettako kertaa. Jaksan katsoa sen uudelleen, vaikka tiedän, mitä elokuvassa tapahtuu.

Elokuvassahan valkokaulustyöläinen napsahtaa työmatkallaan, vaikka on saanut jo kuukausia sitten potkut, ja kävelee läpi Los Angelesin tyttärensä syntymäpäiville, minne ei tietenkään koskaan pääse, koska vaimo on dumpannut hänet.

Matkallaan hän kohtaa yhteiskunnan törkyä ja kaikkea muuta, mitä hän ei haluaisi Amerikkaansa. Mies ei ole ollut enkeli ja kilahdettuaan muuttuu murhamieheksi. Hän haluaisi kovasti takaisin sellaiseen, mitä ei enää ole. Näinhän ihminen tekee, luulee, että se oman elämän onnellisin aika, oli parasta aikaa kaikille muillekin.

Lopun kohtaus on jäänyt erityisesti mieleen, jossa poliisi sanoo, ennen kuin tietenkin ampuu miehen, että meille kaikille on valehdeltu. Ilmeisesti hän tarkoittaa sitä, että yhteiskunta ei antanut parastaan, vaikka teit niin kuin pitikin, kävit töissä kiltisti ja teit niin kuin käskettiin ja silti et saanut muuta kuin lähtöpassit mitättömäksi, jota kukaan ei kaipaa, ellei suorastaan välttele.

Se joka tunnollisesti haluaa tehdä velvollisuutensa, niin kuin opetetaan, tulee todennäköisesti pettymään. Harva sellainen onni kantaa loppuun asti, jota pidetään onnen normina, kuten keskipalkkaista työpaikkaa ja keskikokoista omaa asuntoa keskikokoisine perheineen. On se mahdollista, mutta harvinaista.

Parempi olisi heittää kaikki yhteiskunnan eli siis muiden ihmisten odotukset elämästäsi romukoppaan ja elää itseäsi varten. Sen ei tarvitse olla itsekäs ja hedonistinen elämä. Riittää kun ravistaa menestyksen mittarit ja muiden toiveet niskastaan pois. Se voi tarkoittaa sitä, ettet ole ns. yhteiskunnan sisäpiirissä eli suuressa kasvottomassa suorittajajoukossa, mutta tuosta joukosta voit tippua muutenkin. Ja tahtomattasi.

Kaikkein parasta olisi elää riippumattomana kenestäkään ja mikä vielä ilman omia kahlitsevia tunteitaan ja odotuksiaan. Se on aina vain vaikeampaa, mitä enemmän imee itseensä negatiivisia tunteita ja elämäntapahtumia.

Putin toivottaa Depardieun tervetulleeksi Venäjälle

Ottaisikohan jokin maa minutkin vastaan veropakolaisena niin kuin Gerardin? Itsekin maksan paljon veroja tuloihin nähden, mutta en saa palveluja yhteiskunnalta. Mutta veroja varten me yksinäiset ihmiset olemme olemassa.

Kiitollisuus

Välillä kummastuttaa, miten vähän kiitollisia me ihmiset osaamme olla. Matkustajakone joutui tekemään pakkolaskun Samaraan, mutta matkustajat eivät olleet lainkaan kiitollisia siitä, että selvisivät hengissä, vaan valittivat, kun ruokaa ei lentokentällä ollut ja muutenkin oli ikävää.

Ruskettuneet Thaimaan reissaajat olivat kotimaahan palattuaan myös tyytymättömiä matkatoimiston tarjoamaan korvaussummaan. Ikään kuin kaikille olisi itsestäänselvyys edes päästä Thaimaan reissulle.

Itse jos selviytyisin moisesta reissusta kertomaan, olisin jo kiitollinen siitä, että pakkolasku onnistui ja että olen yhä hengissä.

En ole itsekään pyhimys, näinä aikoina on vain jotenkin vaikea olla kiitollinen siitä hyvästä mitä itsellään on. Kun perustoimeentulosta ei tarvitse useimpien enää taistella, ihminen valuu pikkuyksityiskohtiin, jotka saavat raivoihin. Kaikki tuntuu väärältä ja epäoikeudenmukaiselta, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan.

Me olemme ajautuneet itsekkyyden aikaan, mikä ei sinänsä ole uutta. Ihminen on tietysti ollut aina itsekäs, mutta kun emme elä poikkeusaikoja, kuten sota-aikaa, tarvetta omien etujen raivokkaaseen puolustamiseen meillä valtaosalla ei olisi.

Jostain sellaisesta tässä kaikessa on kyse, että meillä on päähänpinttymä siitä, että asiat voisivat olla paremmin ja on vääryys, kun minulle itselleen ei ole tullut osaksi sitä kaikkea hyvää, mitä muille on tullut. Tai näin sen koemme. Meidän kun ei ole enää pakko elää siinä osassa, joka osaksemme on langetettu, kuten menneinä aikoina.

Emme ole kiitollisia, sillä saatu hyvä on itsestäänselvyys ja emme kiitä siitä korkeampaa voimaa tai mihin ihmiset nyt uskovatkaan, sillä koemme, että kaikki hyvä kuuluu meille joka tapauksessa.

Hyviä asioita Suomesta

Umayya Abu-Hanna kirjoitti Hesariin suomalaisesta rasismista ja kuinka löysi Hollannista suvaitsevaisen Onnelan, sen jälkeen kun lähti Suomesta sen takia, kun hänen ottotytärtään solvattiin neekeriksi. Moinen käytös on tietysti ala-arvoista. Tosin minuakin solvattiin lapsena mitä monituisimmilla tavoilla vain sen takia mitä olen ja miltä näytän, mutta Suomessa yhä sinnittelen.

Siitä onnelasta Hollannissa voi olla montaa mieltä, maassa kun tilanne on se, että siellä on tehty maaahanmuuttoasioita sivuavia poliittisia murhiakin.

Olisi lapsellista väittää, etteikö Suomessa olisi rasismia, koska tavalliset suomalaiset sorsivat ja kiusaavat jo toisiaan armottomasti päiväkodista lähtien. Joka tapauksessa Hannan kirjoituksesta alkoi valtaisa riita ja taisto netissä, missä Suomessa tunnutaan nykyisin ainoastaan keskustelevan ja riitelevän.

Maahanmuuttajista Hanna lienee kuitenkin niitä eniten Suomelta saaneita aina valtakunnallisia tunnustuksia myöten. Häntä kiiteltiin, että toi rasismin keskusteluun Suomeen. Mielestäni taas Suomessa ei ole viitenä viimeisenä vuonna muusta keskusteltukaan. Valitettavasti tuota keskustelua käyvät vastakkaisia mielipiteitä omaavat suomalaiset. Kaikkien vähiten äänensä ovat saaneet kuuluviin hyviä kokemuksia Suomesta saaneet maahanmuuttajat.

Hannalle vastasi kirjoituksessaan mielestäni täysin aiheellisesti Iltasanomien Ulla Appelsin. Hänen näkemyksensä oli kiihkoton ja perusteltu. Hän toki naisena uskalsi kirjoittaa moisen tekstin. Jos mies hänen asemassaan uskaltaisi moista kirjoittaa, hän olisi pulassa. Miehille suotu mielipiteenvapaus ilman voimakasta vastareaktiota kun on nykyisin varsin kapea.

Jos Hanna ei löytänyt Suomesta paljon hyvää kerrottavaa, niin harva muukaan löytää. Liekö missään muussa maassa omaa maata noteerataan puheissa niin alas, kuten suomalaiset tekevät. Useimmiten Suomea kritisoivat eniten ne, jotka ovat siltä eniten saaneet. Mutta mikään ei tunnetusti riitä. Niinpä minä en jankkaa loppuunkaluttua rasismikeskustelua lisää vaan listaan hyviä asioita Suomesta.

Hyviä asioita Suomesta:
Suomalainen on yleensä rehellinen
Suomalainen on yleensä aito
Teoriassa jokainen voi kouluttautua tohtoriksi
Sairaalasta ei heitetä ulos, jos ei ole vakuutusta
Suomesta löytää yhä puhdasta ilmaa ja metsiä
Suomi on suhteellisen turvallinen paikka elää
Suomessa kirjastot ovat ilmaisia
Suomalainen tekee yleensä sen minkä lupaa
Suomalainen poliitikko voi olla ketku, mutta ei hävytön kansanriistäjä
Suomessa poliisia tai virkamiesta ei tarvitse pelätä
Suomalainen nainen on vahva
Suomalainen mies huolehtii perheestään
Valtaosalla on katto päänsä päällä
Valtaosa saa syödäkseen kunnolla
Lapsia ei tarvitse tehdä sen takia, ettet joutuisi kerjuulle vanhana
Teoriassa kaikilla on mahdollisuudet menestyä elämässään

Tässä näin alkuun...

Meillä on miljardi vuotta aikaa!

Uusimmassa kirjallisuusblogini kirjoituksessa kirjoitan Esko Valtaojan Kaiken käsikirjasta. Nyt on isoista asioista kyse. Käykäähän tutustumassa.